Rottien torjunta Vaasassa alkaa loppukesällä
9.6.2026 09:52:46 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Kuluneen vuoden aikana vaasalaiset ovat raportoineet aktiivisesti rottahavainnoista. Asukkailta tulleen palautteen myötä Vaasan kaupunginhallitus on päättänyt, että kaupunki aloittaa rottien torjunnan viemäriverkostossa.

– Rottahavainnot kaupungille näyttävät lisääntyvän edelleen maltillisesti, mutta tilanne on yhä rauhallinen. Syytä huoleen tai pelkoon ei ole, ympäristötoimen johtaja Esa Hirvijärvi sanoo.
Torjunta toteutetaan viemäriverkostoon sijoitettavilla ansoilla. Palvelu hankitaan ulkopuoliselta torjuntayritykseltä.
Torjunta alkaa loppukesällä ja jatkuu vähintään vuoden 2027 loppuun asti. Jatkosta päätetään myöhemmin torjunnan tulosten ja rottien määrän perusteella.
Ansat sijoitetaan havaintojen perusteella
Torjuntatoimet kohdennetaan sinne, missä niille on eniten tarvetta. Ansojen sijoittelussa hyödynnetään kaupungin rottahavaintoportaaliin tehtyjä ilmoituksia sekä torjuntayrityksen asiantuntemusta. Ansoja voidaan siirtää torjunnan aikana sen mukaan, missä niistä saadaan paras hyöty.
Koska ansat sijoitetaan viemäriverkostoon, ne eivät näy katukuvassa tai vaikuta asukkaiden arkeen.
Kiinteistönomistajilla vastuu omista tonteistaan
Kaupungin toteuttama torjunta ei muuta kiinteistönomistajien velvollisuutta huolehtia rottien torjunnasta omilla kiinteistöillään.
Jos tontilla havaitaan poikkeuksellisen paljon rottia, tulee kiinteistön omistajan tai haltijan ryhtyä tarvittaviin torjuntatoimiin.
Ennaltaehkäisy on yhteinen asia
Torjuntatoimien lisäksi on tärkeää ehkäistä rottakannan kasvua. Rottien määrä lisääntyy eniten silloin, kun niillä on ruokaa.
Asukkaiden ja taloyhtiöiden tulee huolehtia, ettei rotille ole tarjolla ravintoa.
- Jäteastioiden tulee olla ehjiä ja kannen mennä aina kiinni.
- Roskia ei saa jättää jäteastioiden ulkopuolelle.
- Ruuantähteet tulee laittaa roskiin tai kompostoriin, ei wc-pönttöön.
- Ruokajätteen kompostointi on sallittua vain suljetussa ja lämpöeristetyssä kompostorissa. Avokompostiin saa laittaa ainoastaan puutarhajätettä.
- Lintuja ei pidä ruokkia sulan maan aikana. Kun maa on jäässä, tulee ruokinnassa käyttää ruokinta-automaatteja, ruokaa ei saa heittää suoraan maahan. Ruokintapaikka tulee pitää siistinä.
Rottahavainnon voi ilmoittaa kaupungille sähköisellä lomakkeella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa HirvijärviYmpäristötoimen johtaja
Puh:0407775176esa.hirvijarvi@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Råttbekämpning inleds i Vasa i slutet av sommaren9.6.2026 09:53:48 EEST | Pressmeddelande
Under innevarande år har Vasaborna aktivt rapporterat om råttobservationer. I och med den respons som har kommit från invånarna har stadsstyrelsen i Vasa beslutat att staden inleder råttbekämpning i avloppsnätet.
Vasa och Wärtsilä bygger upp ett nytt attraktivt område i Verkstadsområdet8.6.2026 19:04:36 EEST | Pressmeddelande
Vasa stadsfullmäktige har tagit beslut om att tillsammans med Wärtsilä Finland Oy utveckla Verkstadsområdet. Beslutet gör det möjligt att grunda ett gemensamt utvecklingsbolag och på ett långsiktigt sätt utveckla området.
Vaasa ja Wärtsilä kehittävät Konepaja-alueesta uutta vetovoimakeskusta8.6.2026 19:04:20 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen Konepaja-alueen kehittämisestä yhdessä Wärtsilä Finland Oy:n kanssa. Päätös mahdollistaa yhteisen kehitysyhtiön perustamisen ja alueen pitkäjänteisen kehittämisen.
Sommarprogram på Vasas museer bjuder på upplevelser för alla åldrar8.6.2026 15:26:04 EEST | Pressmeddelande
Kuntsi museum för modern konst, Österbottens museum och Gamla Vasa museum bjuder på intressanta utställningar, guidade visningar, program för barn samt evenemang för alla åldrar. I sommar är Tikanojas konsthem stängt på grund av renovering.
Vaasan museoiden kesäohjelma tarjoaa koettavaa kaikenikäisille8.6.2026 15:25:57 EEST | Tiedote
Kuntsin modernin taiteen museossa, Pohjanmaan museossa ja Vanhan Vaasan museossa on tarjolla kiinnostavia näyttelyitä, opastuksia, lapsille suunnattua ohjelmaa ja tapahtumia kaikenikäisille. Tänä kesänä Tikanojan taidekoti on suljettuna remontin vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme