Jyväskylän korkeakoulut ja Gradia rakentavat yhdessä Harvian kanssa uudenlaista osaamisen ja innovaatioiden ekosysteemiä
9.6.2026 12:05:52 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopisto, Jamk, Gradia ja Harvia ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, joka yhdistää koulutuksen, tutkimuksen ja yritysyhteistyön kansainvälisen kasvuyrityksen kehittämistarpeisiin. Kumppanuuden tavoitteena on synnyttää uusia ratkaisuja hyvinvoinnin, teknologian ja kestävän elämäntavan alueille sekä vahvistaa Keski-Suomen asemaa kansainvälisenä osaamisen ja innovaatioiden keskittymänä.

Jyväskylän korkeakoulut; Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk), sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia käynnistävät yhdessä Harvian kanssa kumppanuusyhteistyön, jossa koulutus, tutkimus ja kehitys yhdistyvät kansainvälisen kasvuyrityksen tarpeisiin ja tulevaisuuden innovaatioihin.
Harvia on yksi maailman johtavista saunayhtiöistä, jonka tuotteita ja ratkaisuja toimitetaan noin sataan maahan ympäri maailmaa. Harvian pääkonttori sekä yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos sijaitsevat Muuramessa Keski-Suomessa. Yhteistyö yhdistää ainutlaatuisella tavalla kansainvälisen kasvuyrityksen sekä Keski-Suomen monialaisen ja poikkitieteellisen koulutus- ja tutkimusosaamisen.
Jyväskylän yliopisto, Jamk ja Gradia tuovat yhteistyöhön laaja-alaista osaamista tutkimuksesta ja teknologioista käytännön pilotointiin, osaamisen kehittämiseen ja työelämälähtöisiin ratkaisuihin. Monialainen ja poikkitieteellinen yhteistyö avaa mahdollisuuksia yhdistää esimerkiksi teknologiaa, hyvinvointia, liiketoimintaa, muotoilua, dataa, vastuullisuutta ja käyttäjäymmärrystä uusiksi ratkaisuiksi kansainvälisille markkinoille.
”Sauna on yksi tunnetuimmista suomalaisista ilmiöistä maailmalla, mutta samalla se on myös nopeasti kehittyvä hyvinvoinnin, teknologian ja kestävän elämäntavan markkina. Tarvitsemme jatkuvasti uutta osaamista ja tuoreita näkökulmia – ja juuri siksi tämänkaltainen yhteistyö Keski-Suomen koulutus- ja tutkimustoimijoiden kanssa on meille tärkeää,” toimitusjohtaja Matias Järnefelt Harvia Oyj:stä kertoo.
Kumppanuuden tavoitteena on luoda pitkäjänteinen yhteistyömalli, jossa opiskelijat, opettajat, tutkijat ja Harvian asiantuntijat kehittävät ratkaisuja yhdessä aina oppimisympäristöistä tutkimus- ja tuotekehitysprojekteihin asti. Samalla syntyy uusia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen, työelämäyhteistyöhön, harjoitteluihin, opinnäytetöihin ja kansainvälisiin innovaatiohankkeisiin.
Jyväskylän yliopisto tuottaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja osaamista, joilla rakennetaan kestävää tulevaisuutta. Harvian kanssa tehtävä monitieteinen tutkimus, koulutus ja yritysyhteistyö synnyttävät uusia avauksia hyvinvoinnin, teknologian ja kestävän elämäntavan alueilla. Samalla vahvistamme Keski-Suomen asemaa kansainvälisesti kiinnostavana osaamisen ja innovaatioiden keskittymänä”, Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala toteaa.
”Yhteisissä projekteissa voidaan kehittää esimerkiksi energiatehokkaita ratkaisuja, älykästä tuotantoa, uusia materiaaleja, digitaalista asiakaskokemusta sekä hyvinvointiin ja kestävyyteen liittyviä innovaatioita. Samalla opiskelijat pääsevät jo opintojensa aikana työskentelemään todellisten kehityshaasteiden ja kansainvälisen yritystoiminnan parissa”, tutkimuksesta vastaava vararehtori Mika Karjalainen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta toteaa.
”Oppilaitosten yhteisen EduJyväskylä-työelämäpalvelumallin laajentuminen Harviaan rakentaa uudenlaista osaajapolkuja Keski-Suomeen. Kun tutkimus, opetus ja yritysyhteistyö nivoutuvat yhteen, syntyy ympäristö, jossa osaajat voivat kasvaa kansainvälisiin tehtäviin ja yrityksen on mahdollista löytää uusia ratkaisuja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä”, Gradian kehittämisjohtaja Anu Tokila sanoo.
Lisätiedot
Pasi Raiskinmäki, vararehtori, Jyväskylän yliopisto, +358 503095359, pasi.a.raiskinmäki@jyu.fi
Johanna Ihalainen, yrityspalvelupäällikkö. Jyväskylän yliopisto, +358408347106, johanna.k.ihalainen@jyu.fi
Mika Karjalainen, tutkimuksesta vastaava vararehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, p. +35840 574 8012, mika.karjalainen@jamk.fi
Anu Tokila, kehittämisjohtaja, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, p. +35840 341 5141, anu.tokila@gradia.fi
Timo Harvia, innovaatio- ja teknologiajohtaja, Harvia Group, p. +358 405917153, timo.harvia@harvia.com
Kuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoren oireilu kuormittaa myös vanhempia – yli 40 % kokee uupumusta9.6.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten mielenterveyden oireilu ja neuropsykiatriset piirteet ovat lisääntyneet huomattavasti. Kun nuori oireilee, huoli omasta lapsesta kuormittaa myös vanhemman jaksamista. Tuore tutkimus osoittaa, että nuoren oireilu kuormittaa merkittävästi myös heidän vanhempiaan, joista yli 40 prosenttia kokee vanhemmuuden uupumusta. Tutkimus nostaa esiin vanhempien tuen tarpeet ja toiveet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille että päättäjille.
Tutkimus: Vieraat koulukäytännöt vaikeuttavat maahanmuuttajaperheiden osallistumista8.6.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Maahanmuuttajavanhemmat haluavat tehdä yhteistyötä lastensa koulujen kanssa, mutta suomalaisten käytäntöjen vieraus, kulttuuriset odotukset ja kielimuuri voivat rajoittaa heidän osallistumistaan. Jyväskylän yliopiston uusi tutkimus kuvaa, miten nämä tekijät voivat heijastua kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön.
Lack of familiarity with school culture can hinder cooperation between migrant families and Finnish schools8.6.2026 07:02:00 EEST | Press release
Migrant parents want to be involved in their children’s schooling in Finland, but unfamiliar school practices, cultural expectations, and language barriers may limit their participation. A new study from the University of Jyväskylä highlights how these factors affect home–school cooperation.
C. V. Åkerlundin mediasäätiöltä yli 200 000 euroa tutkimukseen journalistien ja somevaikuttajien rooleista digitaalisessa uutisympäristössä4.6.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
C. V. Åkerlundin mediasäätiö säätiö myönsi yli 200 000 euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksen hankkeelle ”Journalistit ja somevaikuttajat digitaalisen uutisympäristön portinvartijoina”.
Voimaharjoittelu kehittää jokaista – vähintään yhdellä osa-alueella4.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
LitM Aapo Räntilän väitöstutkimus osoittaa, että jokainen ihminen kehittyy voimaharjoittelulla, kun harjoitusvasteita arvioidaan monipuolisesti. Tutkimukseen osallistuneista osa reagoi harjoitteluun poikkeuksellisen voimakkaasti, mutta jokainen vähintään yhdellä fyysisellä osa-alueella. Tutkija korostaa tarvetta yksilölähtöiselle harjoittelun suunnittelulle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme