Jarna Virtanen vetämään hyvinvointialueen analytiikka- ja raportointitoimintoa
9.6.2026 13:37:36 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen uuden raportointi- ja analytiikkakokonaisuuden vetäjäksi on valittu Jarna Virtanen. Hän työskentelee tällä hetkellä Keski-Suomen hyvinvointialueella järjestämispäällikkönä vastaten strategisen seurannan kehittämisestä, päätöksenteon tueksi tuotettavista analyyseista ja vaikutustenarvioinneista sekä palvelutuotannon järjestämistä tukevasta analytiikasta.
- On hienoa, että saimme Jarnan johtamaan vuoden vaihteessa uudelleen organisoitua raportointi- ja analytiikkatoimintoa. Olemme myös käynnistäneet uuden toiminnan ja talouden raportointimallin, jossa yksi keskeinen tavoite on toiminnan ja talouden yhteensovittaminen entistä paremmin, konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä kertoo.
Jarna Virtanen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja filosofian maisteri. Hänellä on monipuolinen kokemus raportoinnin, analytiikan ja tilastotuotannon johtamisesta sekä laajojen kehittämis- ja muutoshankkeiden vetämisestä sekä Suomessa että kansainvälisessä toimintaympäristössä. Keski-Suomen hyvinvointialueella hän on ollut keskeisessä roolissa toiminnan ja talouden yhteistä tarkastelua tukevien ja tietoperusteisten johtamismallien rakentamisessa.
- Odotan innolla uuden tehtävän aloittamista. Raportointi- ja analytiikkapalveluilla on tärkeä rooli hyvinvointialueen tavoitteiden saavuttamisessa. Laadukas ja ajantasainen tieto auttaa tunnistamaan kehittämiskohteita, arvioimaan toimenpiteiden vaikutuksia sekä tukemaan päätöksentekoa kaikilla organisaation tasoilla. Haluan rakentaa raportointi- ja analytiikkapalveluista vahvan kumppanin hyvinvointialueen johdolle, esihenkilöille ja asiantuntijoille sekä viedä tietoperusteista johtamista määrätietoisesti eteenpäin, Jarna Virtanen kertoo.
Jarna Virtanen aloittaa raportointi- ja analytiikkajohtajan tehtävässä 3.8. Uuden raportointi- ja analytiikkapalvelun tavoitteena on vahvistaa hyvinvointialueen tietoperusteista johtamista, joka tukee palvelutuotannon johtamista ja toimintakulujen hallintaa sekä seurantaa ja ennustettavuutta. Se tarjoaa business controller- sekä raportointi- ja analytiikkapalveluja koko hyvinvointialueen organisaatiolle. Raportointi- ja analytiikkapalveluissa työskentelee noin 30 talouden, tietotuotannon, kirjaamisen, hoito- ja palveluketjutyön sekä vaikuttavuuden asiantuntijaa.
Lisätietoja:
raportointi- ja analytiikkajohtaja (3.8. alkaen) Jarna Virtanen, p. 040 542 0875
konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä, p. 050 599 9545
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
KirjaamoViitaniementie 1 A, 40720 Jyväskylä
kirjaamo@hyvaks.fiKeski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Yöhoito ja turva-auttajat turvaavat yli 4000 asiakkaan kotona pärjäämistä eri puolilla Keski-Suomea9.6.2026 14:06:40 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen yöhoito ja turva-auttajat tekevät lähes 5000 asiakaskäyntiä kuukaudessa. Yöhoito tekee noin 2900 käyntiä kuussa ja asiakkaita yöhoidolla on noin 110. Turva-auttamispalveluilla on noin 1850 asiakaskäyntiä kuukaudessa ja asiakkaita noin 4000. Yöhoito vastaa kotihoidon ja osittain myös yhteisöllisen asumisen yöaikaisista säännöllisistä ja tilapäisistä käynneistä. Turva-auttamispalvelun avulla asiakas saa apua äkilliseen avuntarpeeseen.
Uusithan reseptit ajoissa ennen kesälomakauden alkua9.6.2026 10:45:38 EEST | Tiedote
Kesälomakausi tuo mukanaan myös terveydenhuollon ammattilaisten lomia ja niiden mukana muutoksia joidenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen aukioloihin. Tämän vuoksi asiakkaiden kannattaa hoitaa mahdollisuuksien mukaan kaikki kiireettömät asiat kuntoon ennen lomakautta. Erityisesti kesän aikana vanhenevat reseptit on hyvä tarkistaa ja uusia etukäteen ennen lomakauden alkua. Sähköisen reseptin uusimispyynnön voi tehdä helposti Omakanta-palvelussa osoitteessa www.omakanta.fi.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote8.6.2026 22:30:22 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedotti rakennuspalosta Jyväskylässä, Sarvivuorentiellä 8.6.2026. Palo syttyi luhtitalon käytävällä, mutta se saatiin rajattua alkusammutuksella estäen leviämisen rakenteisiin. Yksi henkilö loukkaantui tapahtumassa. Poliisi tutkii tarkemmin tapahtumia ja syttymissyytä.
Hyvinvointia ravitsemusvarteista – tallenteet ovat katsottavissa8.6.2026 15:14:15 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen toukokuussa pidetyt ravitsemusvartit keräsivät etäyhteyksien päähän yhteensä vajaat 150 osallistujaa. Kuulolla oli myös ryhmiä. Edellisvuonna saadun palautteen ansiosta tietoiskut myös tallennettiin ja ovat nyt katsottavissa hyvaks.fi-verkkosivustolta vuoden 2026 loppuun saakka.
Etähoivaa 14 prosentille kotihoidon asiakkaista8.6.2026 13:49:15 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueella säännöllisen kotihoidon asiakkaista etähoivan piirissä on reilu 14 prosenttia eli noin 470 asiakasta, tavoite on 18 prosenttia asiakkaista. Etähoivalla voidaan korvata osa fyysisistä kotihoidon käynneistä. Etähoiva toteuttaa 15000–16000 etäkontaktia kuukaudessa, joka on noin 8 prosenttia kaikista kotihoidon käynneistä. Etähoiva on ääni- ja videokuvayhteyden välityksellä tapahtuvaa hoitajan ja asiakkaan kohtaamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme