Rakennustyömaa aiheuttaa uusia muutoksia päiväkotien sijaintiin Etelä-Helsingissä
9.6.2026 17:30:13 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Päiväkoti Hietalahden ja Daghemmet Sandvikenin tiloista Kalevankatu 48:sta joudutaan muuttamaan aiemmista suunnitelmista poiketen kesän 2026 aikana väistötiloihin, koska päiväkodin pihan alueella tehdään louhintatöitä. Päiväkoti Eliaksen sekä Daghemmet Fylgia Solhemin elokuulle suunnitellut muutot Kalevankatu 48:aan viivästyvät vähintään puolella vuodella samasta syystä.
Kalevankadun päiväkodin vieressä käynnistyy kesällä 2026 yksityisen pysäköintihallin ja liikekiinteistön rakennustöihin liittyvät maanalaiset louhintatyöt. Työmaan meluilmoitusta koskevaan päätökseen on kaupungin ympäristöluvista vastaava viranomainen tekemässä sellaisen rajoituksen, joka estää meluavimmat työt päiväkodin toimiessa vieressä.
Tieto päätöksestä aiheutti kaupungille kiireellisen tarpeen käydä päiväkotien sijaintiratkaisuja uudelleen läpi. Kalevankatu 48:ssa (Kaartin lasaretti) ei ole louhinnan aikana mahdollista järjestää päiväkotitoimintaa.
Muuttunut tilanne vaikuttaa päiväkotien toimintaan seuraavasti:
- Daghemmet Sandviken muuttaa väistöön. Väistötilan sijaintia selvitetään osoitteeseen Eerikinkatu 45. Toiminta käynnistyy tiloissa 3. elokuuta.
- Päiväkoti Hietalahden ympärivuorokautisen toiminnan väistötilaksi selvitetään Mäntymäen paviljonkia osoitteessa Mäntymäentie 1. Toiminta käynnistyy tiloissa 3. elokuuta.
- Päiväkoti Eliaksen kielikylpyryhmät jatkavat toimintaa toistaiseksi nykyisissä tiloissaan osoitteessa Lönnrotinkatu 12.
- Daghemmet Fylgia Solhem jatkaa toimintaa toistaiseksi nykyisissä tiloissaan osoitteissa Vuorimiehenkatu 12 ja Tehtaankatu 16.
”Emme onnistuneet ennakoimaan päiväkotien tilajärjestelyjen suunnittelussa viereisen rakennustyömaan vaikutusta riittävän hyvin. Ymmärrämme, että tästä aiheutuu huoltajille ja henkilöstölle ylimääräistä vaivaa ja hämmennystä”, kertoo yksikön päällikkö Päivi Etelämäki kaupunkiympäristön toimialalta.
Väistöjärjestely kestää tämänhetkisen arvion mukaan kaikkien päiväkotien osalta vuodenvaihteeseen 2026–2027 asti. Rakennushankkeen etenemistä seurataan ja tarvittaessa väistöaikaa jatketaan kesään 2027 saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö Päivi Etelämäki
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
asiakkuusyksikkö (tilojen vuokraus päiväkodeille)
paivi.etelamaki@hel.fi, 040 127 9815
Varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi
Helsingin kaupunki
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
varhaiskasvatus ja esiopetus
miia.kemppi@hel.fi, 09 310 43368
Ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtaja Niclas Grönholm
Helsingin kaupunki
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
ruotsinkieliset palvelut
niclas.gronholm@hel.fi, 09 310 86225
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.7.20263.7.2026 10:54:44 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui Perjantaina 3.7.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 20.8.2026.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 25.6.202625.6.2026 18:12:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 25.6.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on perjantaina 3.7.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.6.202624.6.2026 18:21:46 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.6.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 13.8.2026
Ny ägare till byggnaderna på Klippan – nya upplevelsebaserade tjänster planeras18.6.2026 14:19:02 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har sålt restaurangbyggnaden på ön Klippan till Ön Klippan Ab. Den nya ägaren utreder bland annat möjligheten att starta spa-verksamhet på ön.
Luodon rakennuksille uusi omistaja – suunnitelmissa uusia elämyksellisiä palveluja18.6.2026 14:19:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on myynyt Klippanina tunnetun Luodon saaren ravintolarakennuksen Ön Klippan Ab:lle. Uusi omistaja selvittää muun muassa kylpyläpalveluiden tuomista saarelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme