Aluevaltuusto sitoutui arviointimenettelyn toimenpideohjelmaan
9.6.2026 20:46:29 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan 9.6. arviointiryhmän loppuraportin ja sitoutui toimenpideohjelman toteuttamiseen arviointiryhmän edellyttämällä tavalla.
Keski-Suomen hyvinvointialueen kertyneet alijäämät on arviointimenettelyn myötä katettava vuoteen 2030 mennessä. Toimenpideohjelma osoittaa, miten hyvinvointialue kattaa kertyneen alijäämät. Alun perin alijäämät olisi pitänyt olla katettuna tämän vuoden aikana.
- On hienoa, että kaikki valtuustoryhmät olivat valmiita hyväksymään arviointimenettelyn lopputuleman. Vaikka meillä on vielä haasteita ja vaikeitakin päätöksiä edessä, suunta näyttää nyt valoisammalta, aluevaltuuston puheenjohtaja Tony Melville luonnehtii aluevaltuuston päätöstä.
Keski-Suomen hyvinvointialueella on arviointiryhmän mukaan taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset selvitä tehtävistään sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimen palveluiden järjestäjänä. Arviointiryhmä ei esittänyt valtiovarainministeriölle hyvinvointialuejakolaissa tarkoitetun aluejakoselvittäjän asettamista. Arviointiryhmä on esittänyt työnsä aikana toimenpide-ehdotuksia ja suosituksia, jotka on koostettu arviointiryhmän loppuraporttiin. Ministeriöt seuraavat toimenpideohjelman toteutumista ja valtiovarainministeriö voi tarvittaessa käynnistää arviointimenettelyn uudelleen tai asettaa aluejakoselvityksen.
Asiaa käsiteltäessä Matleena Käppi (vas.) esitti pontta Kati Jetsun (vas.) kannattamana. Ponsiesitys koski toivetta muun muassa juridisten vastuiden selvittämisestä hyvinvointialueen ja toimenpiteitä edellyttäneiden ministeriöiden välillä. Aluevaltuusto hyväksyi asiakohdan ilman pontta äänin 54-14 (1 tyhjä).
Lisäksi aluevaltuusto merkitsi arviointiryhmän kokousten 22.4. ja 13.5. pöytäkirjat tiedoksi.
Lue lisää:
Keski-Suomen hyvinvointialue vältti aluejakoselvityksen (tiedote 13.5.)
https://www.hyvaks.fi/uutiset/keski-suomen-hyvinvointialue-valtti-aluejakoselvityksen
Aluevaltuusto hyväksyi muutostalousarvion
Aluevaltuusto hyväksyi muutosesityksen vuoden 2026 talousarvioon ja päivitetyn investointisuunnitelman vuosille 2026-2029. Hyvinvointialueen tulos on maaliskuun neljännesvuosikatsaukseen sisältyvän tilinpäätösennusteen mukaisesti muodostumassa 4,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Talousarvion loppusummaa ja tulostavoitetta koskevat talousarvion muutosesitykset perustuvat tilinpäätösennusteelle.
Muutosesitykset sisältävät arviointimenettelyn arviointiryhmän antaman toimenpide-ehdotuksen mukaiset erikoissairaanhoidon lisäsopeutustoimet vuodelle 2026. Erikoissairaanhoidon lisäsopeutustoimilla (endoskopiakeskuksen perustaminen, geriatrisen keskuksen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraatio sekä patologian toiminnan tehostamissuunnitelman mukaiset toimet) tavoitellaan vuonna 2026 yhteensä 1,16 miljoonan euron vaikutuksia.
Talousarvion investointiosaan esitetään yhden laiteinvestointikohteen ja yhden tilainvestointikohteen lisäämistä. Näille investointikohteille osoitetaan kokonaiskustannuksia vastaava investointituotto, joten niiden nettovaikutus hyvinvointialueen käyttöomaisuuden poistopohjaan on neutraali. Vastaava muutos esitetään hyvinvointialueen investointisuunnitelmaan 2026-2029.
Lue lisää:
Keski-Suomen hyvinvointialueen talousarvioita esitetään ylijäämäiseksi
https://www.hyvaks.fi/uutiset/keski-suomen-hyvinvointialueen-talousarvioita-esitetaan-ylijaamaiseksi
Aluevaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen
Aluevaltuusto päätti hyväksyä Keski-Suomen hyvinvointialueen tilinpäätöksen vuodelta 2025. Tilinpäätöksen mukaan alijäämää kertyi 52,8 miljoonaa euroa.
Toimintakulujen kasvu taittui ja vuoden 2025 toimintakulut olivat 0,6 prosenttia pienemmät kuin vuoden 2024 toimintakulut. Vuoden 2025 tulos oli 89 miljoonaa euroa edellisvuoden tulosta ja 27,5 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi.
Vuoden 2025 talousarvioon sisältyi yhteensä 50,3 miljoonan euron toimenpidekokonaisuus talouden tasapainottamistoimenpiteistä. Sopeuttamistoimenpiteiden toteuma oli yhteensä 49,7 miljoonaa euroa eli ne toteutuivat 99 prosenttisesti. Talousarvioon sisältyneiden toimenpiteiden lisäksi toteutettiin noin 9 miljoonan euron lisäsäästöjä. Kokonaisuudessaan sopeutustoimilla saavutettiin yli 60 miljoonan euron vaikutukset vuonna 2025.
Lue lisää:
Keski-Suomen hyvinvointialueen tilinpäätös ennakkotietojen mukainen
https://www.hyvaks.fi/uutiset/keski-suomen-hyvinvointialueen-tilinpaatos-ennakkotietojen-mukainen
Aluevaltuusto käsitteli henkilöstökertomusta
Aluevaltuusto merkitsi vuoden 2025 henkilöstökertomuksen tiedoksi. Talouden tasapainottaminen sekä organisaatio- ja palvelurakenteiden uudistaminen näkyivät laajasti henkilöstön arjessa.
Keski-Suomen hyvinvointialue on alueen suurin työnantaja. Vuoden 2025 lopussa hyvinvointialueella työskenteli 12 604 henkilöä. Vakituisen henkilöstön osuus säilyi korkeana ja kasvoi hieman edellisvuodesta ollen 81,5 prosenttia. Henkilöstön ikärakenne nuoreni, ja suurin ikäryhmä oli 40–44-vuotiaat, mikä tukee pitkän aikavälin työvoiman saatavuutta.
Hyvinvointialueen henkilöstömenot olivat vuonna 2025 yhteensä noin 714 miljoonaa euroa. Henkilöstömenot kasvoivat 3,4 prosenttia verrattuna edellisvuoteen, mihin vaikuttivat valtakunnalliset hyvinvointialan palkkaratkaisut. Henkilöstömenojen kasvua taittoivat muun muassa lomautukset ja lomapalkkavelan pieneneminen. Työvoiman vuokrauksen kustannukset olivat vuonna 2025 11,2 miljoonaa euroa, mikä on 6,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Työvoiman vuokraus suhteutettuna henkilöstökustannuksiin oli 1,57 prosenttia (vuonna 2024 2,56 prosenttia).
Rekrytointien määrä oli hyvinvointialueella selvästi aiempia vuosia pienempi, koska henkilöstöä oli uudelleensijoitettavana yhteistoimintaneuvotteluiden seurauksena. Avoimia työpaikkoja oli vuoden aikana 1768. Henkilöstöä saatiin aikaisempaa paremmin myös tehtäviin, joissa on ollut rekrytointihaasteita.
Vuonna 2025 panostettiin erityisesti johtamisosaamisen kehittämiseen ja kansainvälisen henkilöstön tukemiseen.
Lue lisää:
Keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2025 henkilöstökertomus kuvaa muutosten ja sopeuttamisen vuotta
https://www.hyvaks.fi/uutiset/keski-suomen-hyvinvointialueen-vuoden-2025-henkilostokertomus-kuvaa-muutosten-ja
Aluevaltuusto käsitteli arviointikertomusta
Aluevaltuusto päätti merkitä tiedoksi Keski-Suomen hyvinvointialueen arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja lähetti sen aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoitti aluehallituksen tuomaan 29.9. mennessä aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota muun muassa hyvinvointialueen taloustilanteeseen. Taloustilanne on edelleen kriittinen ja edellyttää välittömiä ja aluevaltuustoon nähden sitovia ratkaisuja. Tarkastuslautakunnan mukaan taloudellinen liikkumavara kaventuu olennaisesti ja riskit hallitsemattoman velkaantumisen jatkumisesta kasvavat, mikäli alijäämien kattamiseen tähtääviä toimenpiteitä ei toteuteta viivytyksettä.
Lisäksi esimerkiksi palveluverkkopäätösten osalta tulee varmistaa, että aluevaltuusto pystyy selkeästi seuraamaan päätösten valmistelua, toimeenpanoa ja toteumaa. Tarkastuslautakunta edellyttää hyvinvointialueen huolehtivan kaikin tavoin henkilöstön työhyvinvoinnista ja raportoivan arviointikertomuksessa käsiteltyjä henkilöstötunnuslukuja aluevaltuustolle. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota myös johtamiseen, mikä edesauttaa taloustilanteen vakauttamista ja henkilöstön hyvinvoinnin ylläpitämistä.
Aluevaltuusto käsitteli Itä-Suomen yhteistyöalueen yhteisarviointia
Aluevaltuusto päätti merkitä tiedoksi Itä-Suomen yhteistyöalueen tarkastuslautakuntien yhteisarvioinnin 2025, lähetti YTA-yhteisarvioinnin aluehallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten sekä velvoitti aluehallituksen tuomaan 29.9.2026 mennessä aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä joihin YTA-yhteisarviointi antaa aihetta.
Yhteisarvioinnin tarkoituksena on ollut kuvata hyvinvointialueiden yhteistyön rakenteita ja sopimuksen toteutumisen etenemistä YTA-alueella sekä selvittää kuinka hyvinvointialueiden toimielimet saavat tietoa YTA-sopimuksiin liittyvistä asioista. Yhteistyön ja sen taustalla olevan sopimuksen toimeenpanon onnistuminen edellyttää kaikkien hyvinvointialueiden yhteistä tahtotilaa sekä ymmärrystä sopimuksen vaikutuksista ja sen merkityksestä alueiden toimintaedellytyksille. Sen tulee ohjata konkreettisesti toimintaa ja vaikuttaa asukkaiden palvelujen laatuun, saatavuuteen ja talouden hallintaan.
Miika Hämynen hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan jäseneksi
Aluevaltuusto myönsi Ari-Pekka Liukkoselle eron hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan jäsenyydestä ja valitsi hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi Miika Hämysen ja tälle henkilökohtaisen varajäseneksi Riikka Leinosen.
Vastauksia valtuustoaloitteisiin
Aluevaltuusto päätti hyväksyä seuraaviin valtuustoaloitteisiin laaditun vastaukset sekä totesi valtuustoaloitteet loppuun käsitellyksi.
Vastauksesta ikääntyvää väestöä koskevaan valtuustoaloitteeseen ilmenee, että valtuustoaloitteessa esitetyt toimenpiteet saavat tukea voimassa olevasta lainsäädännöstä sekä ovat linjassaan palvelustrategian tavoitteiden kanssa. Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi on tarkoitus tuoda päätöksentekoon syksyllä 2026. Suunnitelmaa valmistellaan yhteensovittavalla työotteella kuntien kanssa, henkilöstön osaamista hyödyntäen. Aloitteen mukaiset kehittämisehdotukset otetaan huomioon valmistelussa tarkoituksenmukaisella tavalla.
Vastauksesta, joka koskee jälkihuollon nuorten asiakkaiden toimeentulon varmistamista, ilmenee, että Keski-Suomen hyvinvointialueen jälkihuollossa varmistetaan lastensuojelulain edellytysten mukaisesti jälkihuoltonuorten toimeentulo. Kaikkien opiskelevien jälkihuoltonuorten toimeentulon varmistaminen aiheuttaisi Keski-Suomen hyvinvointialueelle n. 1,1 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset, jos nuorille myönnettäisiin kategorisesti toimeentulotuen perusosaa vastaava summa täydentävänä tai ehkäisevänä toimeentulotukena. Suurella osalla jälkihuoltonuorista on kertynyt runsaasti itsenäistymisvaroja tai heillä on edellytykset opiskella ensisijaisten etuuksien ja opintolainan turvin. Noin 25 nuoren osalta keskitytään saattamaan peruskoulua loppuun ja joilla opinnot eivät johda ammattiin. Näiden jälkihuoltonuorten osalta on perusteltua myöntää harkinnalla jälkihuollon taloudellista tukea toimeentulon turvaamiseksi ilman opintolainaa.
Vasemmiston, Sosialidemokraattien ja Vihreiden aluevaltuustoryhmät jättivät valtuustoaloitteen koskien sitä, että Keski-Suomen hyvinvointialue ei ota käyttöön perusteettomia määräaikaisia työsuhteita.
Esityslista ja pöytäkirja
Aluevaltuuston kokouksen esityslista liitteineen ja videotallenne löytyvät osoitteessa www.hyvaks.fi/aluevaltuusto (suora linkki esityslistaan: https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026345 ).
Aluevaltuuston pöytäkirja julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivuilla heti kun se on tarkistettu.
Lisätietoja:
aluevaltuuston puheenjohtaja Tony Melville, p. 050 2464
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestinnän yhteissähköposti
viestinta@hyvaks.fiKeski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote9.6.2026 21:07:25 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 09.06.2026. Liikennevälinepalo, keskisuuri. Kuorevedentie, Jämsä Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta liikennevälinepalosta Kuorevedentielle Jämsään. Ilmoituksen mukaan kuorma-autosta oli kesken ajon noussut liekkiä. Ohikulkija avustanut onnistuneesti alkusammutuksessa. Pelastuslaitos varmisti tilanteen.
Yöhoito ja turva-auttajat turvaavat yli 4000 asiakkaan kotona pärjäämistä eri puolilla Keski-Suomea9.6.2026 14:06:40 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen yöhoito ja turva-auttajat tekevät lähes 5000 asiakaskäyntiä kuukaudessa. Yöhoito tekee noin 2900 käyntiä kuussa ja asiakkaita yöhoidolla on noin 110. Turva-auttamispalveluilla on noin 1850 asiakaskäyntiä kuukaudessa ja asiakkaita noin 4000. Yöhoito vastaa kotihoidon ja osittain myös yhteisöllisen asumisen yöaikaisista säännöllisistä ja tilapäisistä käynneistä. Turva-auttamispalvelun avulla asiakas saa apua äkilliseen avuntarpeeseen.
Jarna Virtanen vetämään hyvinvointialueen analytiikka- ja raportointitoimintoa9.6.2026 13:37:36 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen uuden raportointi- ja analytiikkakokonaisuuden vetäjäksi on valittu Jarna Virtanen. Hän työskentelee tällä hetkellä Keski-Suomen hyvinvointialueella järjestämispäällikkönä vastaten strategisen seurannan kehittämisestä, päätöksenteon tueksi tuotettavista analyyseista ja vaikutustenarvioinneista sekä palvelutuotannon järjestämistä tukevasta analytiikasta.
Uusithan reseptit ajoissa ennen kesälomakauden alkua9.6.2026 10:45:38 EEST | Tiedote
Kesälomakausi tuo mukanaan myös terveydenhuollon ammattilaisten lomia ja niiden mukana muutoksia joidenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen aukioloihin. Tämän vuoksi asiakkaiden kannattaa hoitaa mahdollisuuksien mukaan kaikki kiireettömät asiat kuntoon ennen lomakautta. Erityisesti kesän aikana vanhenevat reseptit on hyvä tarkistaa ja uusia etukäteen ennen lomakauden alkua. Sähköisen reseptin uusimispyynnön voi tehdä helposti Omakanta-palvelussa osoitteessa www.omakanta.fi.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote8.6.2026 22:30:22 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedotti rakennuspalosta Jyväskylässä, Sarvivuorentiellä 8.6.2026. Palo syttyi luhtitalon käytävällä, mutta se saatiin rajattua alkusammutuksella estäen leviämisen rakenteisiin. Yksi henkilö loukkaantui tapahtumassa. Poliisi tutkii tarkemmin tapahtumia ja syttymissyytä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme