Suomalaiset osaavat jättää työt kotiin lomalla
12.6.2026 08:30:00 EEST | Apollomatkat | Tiedote
Apollon teettämä tuore tutkimus paljastaa, että jopa 79 prosenttia suomalaisista ei tee lainkaan, tai tekee hyvin vähän töitä lomamatkan aikana. Tutkimuksen mukaan naiset ovat töistä irrottautumisessa miehiä edellä.

Suomalaiset osaavat lomalla irtautua arjesta. Peräti 79 prosenttia kertoo jättävänsä työt kokonaan taka-alalle lomamatkan ajaksi. Naisista näin tekee 82 prosenttia, kun miehistä vastaava osuus on 68 prosenttia.
– Loman tarkoitus on irrottautua arjesta ja palautua. On hieno nähdä, että näin moni suomalainen antaa itselleen luvan pysähtyä ja levätä. Naiset näyttävät olevan erityisen hyviä varjelemaan loma-aikaa ja antamaan aikaa palautumiselle, sanoo Apollomatkojen viestinnästä vastaava Satu Kontulainen.
Vähemmän ruutuaikaa, enemmän omaa aikaa
Pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset erottuvat edukseen mobiilikäytön vähentämisessä. Jopa 44,5 prosenttia kertoo käyttävänsä puhelinta vähemmän lomalla kuin kotona.
Samalla:
- 41,8 % arvostaa lomalla enemmän omaa aikaa
- lähes kolmannes nukkuu lomalla pidempään
- 44,3 % nauttii ruoasta enemmän kuin kotona
- 30 % kokee lomalla olevansa sosiaalisempi ja avoimempi
– Kun arjen rutiinit jäävät taakse, on helpompi olla läsnä hetkessä – ilman jatkuvaa ruutuaikaa. Se tekee lomasta erityisen arvokkaan ja auttaa palautumaan aidosti, Kontulainen jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu KontulainenPR coordinator
satu.kontulainen@apollomatkat.fiApollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel sekä hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat
Suomalaiset Pohjoismaiden hännillä aurinkosuojan käytössä29.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Apollon teettämän pohjoismaisen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät lomamatkoilla aurinkovoiteita muita pohjoismaalaisia harvemmin.
Lomalla sanotaan useammin kyllä23.6.2026 16:29:02 EEST | Tiedote
Arjen jäädessä tauolle moni suomalainen uskaltaa heittäytyä ja kokeilla uutta. Apollon tuore tutkimus osoittaa, että jopa puolet suomalaisista kokee olevansa lomalla spontaanimpia kuin kotona.
Apollon uutuus talvelle: Yhdistelmämatkat Thaimaahan4.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Apollomatkat laajentaa Thaimaan lomavalikoimaa yhdistelmämatkoilla, jotka mahdollistavat useamman kohteen kokemisen yhden loman aikana. Uudet matkat vastaavat yhä monipuolisempien lomien kasvavaan kysyntään.
Aktiivinen lepo nousee lomatrendiksi2.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointi ja aktiivisuus kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen eurooppalaisten lomatoiveissa. DERTOUR Groupin tuore matkailuraportti osoittaa, että yhä useampi haluaa yhdistää liikunnan ja henkisen palautumisen samalla lomalla.
Apollo Sport: Uusi catski-elämys Georgiassa26.5.2026 13:25:06 EEST | Tiedote
Apollo Sports laajentaa laskettelumatkojen tarjontaa ja tuo myyntiin uuden, elämyksellisen catski-kohteen Georgian Bakhmaroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme