Yhdysvaltojen keskuspankin korkokokouksen ennakko: Warshin debyytti paineessa – korot ennallaan nyt, mutta suunta kiristyy
15.6.2026 09:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin odotetaan jättävän ohjauskoron ennalleen 17. kesäkuuta pidettävässä korkokokouksessa. Kokous on Kevin Warshin ensimmäinen pääjohtajana, ja korkotason odotetaan pysyvän 3,5–3,75 prosentin vaihteluvälissä.
Toukokuun talousdata on kuitenkin muuttanut korkoympäristöä selvästi haastavammaksi kuluttajahintainflaation noustua uusiin syklin huippuihin. Samalla Iranin sodan vaikutukset ovat voimistaneet inflaatiopaineita erityisesti energian hinnan nousun kautta ja vaikutukset alkavat levitä laajemmalle talouteen.
Keskuspankin Beige Book -raportin mukaan talousaktiviteetti on kiihtynyt, mutta hintapaineet ovat selvästi voimistuneet. Vaikutuksia nähdään jo merenkulussa, pakkausmateriaaleissa, elintarvikkeissa ja lannoitteissa. Yrityksille tilanne on hankala: kustannukset nousevat, mutta niiden siirtäminen hintoihin ei ole suoraviivaista.
Talouden resilienssi ja vahva työmarkkina tukevat kuvaa siitä, että Fed keskittyy nyt ennen kaikkea inflaation hillintään. Kolmen viime kuukauden keskiarvo uusissa maatalouden ulkopuolisissa työpaikoissa on noussut 188 tuhanteen, mikä kertoo työmarkkinan hyvästä vedosta.
”Inflaatiopaineet ovat nyt selvästi laaja-alaisempia kuin vielä alkuvuonna, eikä kyse ole enää pelkästään energian hinnasta. Tämä tekee keskuspankin tilanteesta vaikeamman ja kaventaa liikkumatilaa rahapolitiikassa”, sanoo S-Pankin päästrategi Tanja Wennonen-Kärnä.
Toukokuussa kuluttajahintainflaatio kiihtyi 4,2 prosenttiin, korkeimmalle tasolleen sitten kevään 2023. Inflaatio-odotukset ovat nousseet samaan aikaan, mikä lisää riskiä hintapaineiden pitkittymisestä.
Markkinat hinnoittelevat jo selvästi kiristyvää linjaa: odotuksissa on ohjauskoron nosto loppuvuodesta välivaalien jälkeen sekä lisäkiristystä vuodelle 2027. Tämä on ristiriidassa Fedin aiemman arvion kanssa, jossa vuoden loppuun ennakoitiin vielä koronlaskua.
Huhtikuun kokouksessa keskuspankin johto piti korkotason ennallaan lisäinformaatiota odottaen, mutta viestintä kiristyi. Mikäli inflaatio pysyy sitkeästi yli kahden prosentin tavoitteen, koronnostot nähdään yhä todennäköisempänä vaihtoehtona.
”Markkina hinnoittelee tällä hetkellä selvästi keskuspankkia tiukempaa linjaa. Jos inflaatio ei rauhoitu lähikuukausina, paine nostaa korkoja kasvaa nopeasti – vaikka se olisi ristiriidassa aiemman ohjauksen kanssa”, Wennonen-Kärnä jatkaa.
Keskuspankin näkymiä varjostaa erityisesti Iranin sodan kesto. Pitkittyvä konflikti pitää energian hinnan korkealla ja lisää riskiä siitä, että inflaatio juurtuu laajemmin talouteen.
Warshin asema on tilanteessa haastava. Hänen on arvioitu suhtautuvan myönteisesti korkojen laskuun, mutta nykyisessä inflaatioympäristössä linjan vieminen läpi johtokunnassa voi osoittautua vaikeaksi.
"Lyhyellä aikavälillä rahapolitiikan suunta määräytyy ennen kaikkea inflaatiokehityksen ja energiamarkkinoiden mukaan. Mikäli hintapaineet pysyvät korkeina ja leviävät laajemmin talouteen, Fed joutuu todennäköisesti kiristämään linjaansa odotettua enemmän", Wennonen-Kärnä sanoo.
Yhteyshenkilöt
Tanja Wennonen-Kärnäpäästrategi
Puh:+358 9 613 46160tanja.wennonen-karna@s-pankki.fiTietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Veronpalautukset tuovat suomalaisille keskikesällä lisäeuroja – näin moni voi hyödyntää rahat fiksummin3.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Veronpalautukset alkavat jälleen näkyä suomalaisten tileillä heinäkuusta lähtien. Monelle veronpalautus on edelleen kesän ylimääräinen käyttöraha, mutta osa hyödyntää summan myös säästämiseen tai sijoittamiseen. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että ylimääräinen rahasumma on normaaleja arkituloja helpompi irrottaa säästämiseen ja sijoittamiseen.
Färsk undersökning: Bastu och kylskåp är de viktigaste bekvämligheterna i sommarstugan – strand är viktigare än el eller rinnande vatten30.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bastu är fortfarande den viktigaste bekvämligheten i sommarstugan - mer än nio av tio finländare anser den vara viktig. Nästan en femtedel av stugägarna tillbringar mer än 100 dagar per år i sommarstugan, medan man tillbringar betydligt mindre tid i gemensamma sommarstugor, framgår det av S-Bankens enkät om livet på sommarstugan. Bankens expert uppmanar dem som överväger en sommarstuga att förhålla sig realistiska till sina drömmar om en sommarstuga och till den tid som ska tillbringas i stugan, när man ska hitta en lämplig stuga.
Tuore tutkimus: Sauna ja jääkaappi ovat mökkimukavuuksista tärkeimmät – ranta tärkeämpi kuin sähkö tai juokseva vesi30.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Sauna pitää pintansa mökin tärkeimpänä mukavuutena, kun jopa yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää sitä tärkeänä. Mökin omistajista lähes viidennes viettää mökillä yli 100 päivää vuodessa, kun taas yhteisillä mökeillä vietetään selvästi vähemmän aikaa, selviää S-Pankin Mökkikyselystä. Pankin asiantuntija kehottaa mökkiä harkitsevia puntaroimaan mökkihaaveitaan ja mökillä vietettävää aikaa realistisesti sopivan mökin löytämiseksi.
S-Bankens undersökning: Amorteringsfria perioder för bostadslån används med eftertanke – unga bryter det traditionella tänkesättet på bostadslån23.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den finska bostadslånekulturen är i en långsam förändring. Amorteringsfria perioder används fortfarande med eftertanke och framför allt som stöd i föränderliga livssituationer, men unga förhåller sig mer avslappnat till flexibiliteten i bostadslån. S-Bankens expert påpekar att utnyttjandet av flexibiliteten i bästa fall kan hjälpa till att förbereda sig på vardagens ekonomiska påfrestningar och göra den egna ekonomin mer hållbar.
S-Pankin tutkimus: Asuntolainan lyhennysvapaita käytetään harkiten – nuoret murtavat asuntolainan perinteisen ajattelutavan23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten asuntolainakulttuuri on hitaassa muutoksessa. Lyhennysvapaita käytetään edelleen harkiten ja ennen kaikkea muuttuvien elämäntilanteiden tukena, mutta nuoret suhtautuvat asuntolainan joustoihin muita rennommin. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että joustojen hyödyntäminen voi parhaimmillaan auttaa varautumaan arjen talouspaineisiin ja vahvistaa oman talouden kestävyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme