S-Pankin asuntomarkkinaennuste: Huolet painavat yhä asuntomarkkinaa, mutta korkonäkymä voi syksyllä jo kääntyä
16.6.2026 08:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote
Alkanut vuosi 2026 on ollut asuntomarkkinoille haastava ja viime vuonna hienoisesti vilkastunut asuntokauppa kääntyi jälleen laskuun. Myös asuntojen hintakehityksen pysyvää käännettä odotellaan edelleen. S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen ennustaa vanhojen osakeasuntojen hintojen laskevan tänä vuonna 2 %, mutta hintojen kääntyvän ensi vuonna nousuun vahvistuvan talouskasvun sekä korkotilanteen tasaantumisen myötä.

Asuntojen kauppamäärien lisääntyminen sekä korkojen lasku viime vuonna loivat odotuksia koko asuntomarkkinan elpymisestä. Toiveikkaista odotuksista huolimatta vuoden 2026 alku oli asuntomarkkinoilla edelleen haastava, asuntokauppa on kääntynyt alkuvuodesta laskuun ja hintakehitys on pysynyt vaisuna.
Myös kotitalouksien kokema epävarmuus asunnon hankintaan on kasvanut alkuvuonna. S-Pankin tuoreen Kodin ja asumisen ilmiöt -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat asuntolainaan ja omistusasumiseen liittyvien huolien lisääntyneen selvästi viime vuodesta.
“Asuntomarkkinoiden tunnelmia heikensi kevään aikana etenkin euriborkorkojen nousu, mikä alkoi Iranin sodan ja energiahintojen nousun myötä. Markkina alkoi jo etukenossa hinnoittelemaan Euroopan keskuspankin ensimmäistä koronnostoa, mikä toteutuikin odotusten mukaisesti kesäkuun kokouksessa”, S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen kertoo.
Markkinoita painaa edelleen talouteen liittyvät epävarmuustekijät sekä geopoliittinen tilanne, mikä näkyy kuluttajien vaisuna luottamuksena. Asuntomarkkinoilla vallitseekin nyt kierre, jossa tarjontaa on runsaasti, mutta ostajia vain vähän.
“Kysyntä ei tällä hetkellä tue hintojen nousua. Markkina tarvitsisi nyt enemmän ensiasunnon ostajia vauhdittamaan tätä ketjua. Ensiasunnon ostajille tilanne onkin nyt otollinen, kun ensimmäiseen omaan asuntoon pääsee kiinni edullisemmin kuin vuosikausiin”, Ronkanen sanoo.
Kauppamäärät kääntyivät jälleen laskuun
Vanhojen osakeasuntojen kauppamäärät kääntyivät 2026 alussa jälleen laskuun, vuoden 2025 hienoisen piristymisen jälkeen. Tammi–maaliskuussa kauppoja tehtiin hieman yli 7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, ja huhtikuussa pudotus syveni koko maassa lähes 15 prosenttiin. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan kauppamäärien pudotus voimistui vielä toukokuussakin.
Vastaavasti uusien osakeasuntojen kauppamäärät vähenivät edelleen vuoden 2026 alussa. Kauppamäärien pudotus näkyi kaiken kokoisissa kerrostaloasunnoissa, mutta laskua on ollut eniten yksiöissä.
“Pääkaupunkiseudulla uusien asuntojen kauppa kävi vuoden alussa samaan tahtiin kuin vuonna 2025. Kauppamäärien lasku selittyykin pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kauppojen vähenemisellä”, Ronkanen sanoo.
Myös vanhojen omakotitalojen kauppamäärät vähenivät vuoden alussa, mutta asunto-osakkeita vähemmän. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä omakotitalokauppoja tehtiin 6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta määrä oli silti suurempi kuin vuosina 2023–2024.
Asuntojen hinnoissa hetkellistä nousua
Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat kevään aikana hieman nousseet tammikuusta. Nousu näyttää kuitenkin asuntojen hinnoille tyypilliseltä vuodenaikavaihtelulta ja vasta kesän yli jatkuva nousutrendi hinnoissa olisi merkki pysyvämmästä käänteestä.
Huhtikuussa vanhojen osakeasuntojen hinnat olivat koko maassa 4,3 prosenttia alemmat kuin vuotta aiemmin. Pääkaupunkiseudulla lasku oli yhä muuta maata voimakkaampaa: hinnat laskivat 5,2 prosenttia, kun muualla Suomessa pudotusta oli keskimäärin 3,4 prosenttia. Kerrostaloasunnot halpenivat vuoden 2026 alussa yhä eniten, ja niissä erityisesti yksiöiden hinnat.
Asuntojen hintojen lasku on jatkunut jo yhtä pitkään kuin 1990-luvun lamassa. Jos hinnat laskevat vielä vuoden 2026 toisella neljänneksellä, tulee jaksosta tilastohistorian pisin.
“Kokonaisuutena asuntojen hintakehitys on pysynyt tänä vuonna yhä vaisuna. Korkojen noustua, pysyvämpää nousua joudutaan todennäköisesti vielä odottamaan”, Ronkanen arvioi.
S-Pankki ennustaa vanhojen osakeasuntojen hintojen laskevan tänä vuonna keskimäärin 2,0 prosenttia aiemmin ennustetun 1,5 prosentin sijaan. Odotamme Suomen talouskasvun kuitenkin vahvistuvan, minkä myötä myös työmarkkinoilla tullaan näkemään käänne parempaan. Kun korkotilanne vakiintuu, on asuntojen hinnoilla hyvät edellytykset kääntyä pohjatasoiltaan nousuun. Ennustamme vanhojen osakeasuntojen hintojen nousevan 2,0 prosenttia vuonna 2027.
Korkokehitys merkittävässä roolissa – talouskasvun piristyminen luo toivoa
Euroopan keskuspankki (EKP) aloitti koronnostot odotetusti kesäkuussa nostamalla talletuskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä 2,25 prosenttiin. Iranin sodan puhkeamisen jälkeen euroalueen inflaatio on kiihtynyt, ja hintapaineet ovat useiden mittarien mukaan leviämässä energiasektorin ulkopuolelle.
“Odotammekin EKP:n jatkavan koronnostoja syyskuussa. Jos hintapaineet eivät voimistu selvästi, arvioimme keskuspankin pidättäytyvän tämän jälkeen rahapolitiikan liiallisesta kiristämisestä”, Ronkanen ennustaa.
Euroalueen talousnäkymät ovat jo heikentyneet kevään aikana, ja lisäkoronnostot jarruttaisivat sekä kasvua että tulevia hintapaineita. S-Pankissa odotetaan EKP:n jo ensi vuonna keventävän rahapolitiikkaa koronlaskulla.
“Jos koronnostot jäävät ennusteemme mukaisesti yhteensä kahteen ja talletuskorko asettuu 2,50 prosenttiin, keväällä nähty euriborkorkojen nousu rauhoittuu vähitellen etenkin 12 kuukauden euriborin osalta. Tällainen korkotilanteen tasaantuminen vahvistaisi vähitellen kotitalouksien luottamusta asuntomarkkinoita kohtaan Suomessa ja asunnonostoaikeet voisivat piristyä”, Ronkanen arvioi.
Lähi-idän tapahtumat ohjaavat kuitenkin edelleen vahvasti hintapaineita ja korko-odotuksia. Epävarmuus on yhä suurta, ja EKP tekee myös tulevat korkopäätöksensä kokouskohtaisesti hintakehitykseen vaikuttavien tuoreimpien tapahtumien mukaan.
Asuntomarkkinoille tuo varovaista toivoa Suomen taloudesta alkuvuonna saatu myönteinen viesti. Ennakkotietojen mukaan Suomen bruttokansantuote (BKT) kasvoi vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä, mikä oli nopeinta kasvua sitten vuoden 2021 kolmannen neljänneksen. Hyvää kvartaalikasvua tuki osaltaan hävittäjätoimitusten alkaminen, mikä lisäsi BKT:n kasvua tuoteverokertymän kautta. Rohkaisevaa oli kuitenkin se, että kotitaloudet lisäsivät kulutustaan huolista riippumatta ja yksityiset investoinnit jatkoivat kasvuaan.
“Nämä ovat myönteisiä merkkejä talouden elpymisestä. Asuntomarkkinoiden kannalta olisi kuitenkin tärkeää saada hyviä uutisia etenkin Lähi-idän tilanteesta, jolloin korkomarkkinoillakin odotukset useista lisäkoronnostoista voisivat pian jo hellittää, mikä heijastuisi heti euriborkorkoihin”, Ronkanen päättää.
Tutustu Asuntomarkkinoiden suunta -ennusteeseen kokonaisuudessaan täältä: S-Pankki Oyj Asuntomarkkinakatsaus, kesäkuu 2026 (PDF, 2,22 Mt)
Tärkeää tietoa:
Tämä markkinakatsaus on laadittu S-Pankki-konsernin toimesta ja sen tarkoituksena on tarjota yleistä tietoa markkinoiden kehityksestä. Katsauksen tiedot perustuvat luotettavina pidettyihin lähteisiin ja ajankohtaiseen markkinatietoon. Vaikka S-Pankki-konserni pyrkii varmistamaan tietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden, emme voi taata niiden täydellisyyttä tai virheettömyyttä. Tämä katsaus ei ole sijoitussuositus eikä sitä tule pitää sellaisena.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Ronkanenekonomi
Puh:010 767 9260janne.ronkanen@s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Veronpalautukset tuovat suomalaisille keskikesällä lisäeuroja – näin moni voi hyödyntää rahat fiksummin3.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Veronpalautukset alkavat jälleen näkyä suomalaisten tileillä heinäkuusta lähtien. Monelle veronpalautus on edelleen kesän ylimääräinen käyttöraha, mutta osa hyödyntää summan myös säästämiseen tai sijoittamiseen. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että ylimääräinen rahasumma on normaaleja arkituloja helpompi irrottaa säästämiseen ja sijoittamiseen.
Färsk undersökning: Bastu och kylskåp är de viktigaste bekvämligheterna i sommarstugan – strand är viktigare än el eller rinnande vatten30.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bastu är fortfarande den viktigaste bekvämligheten i sommarstugan - mer än nio av tio finländare anser den vara viktig. Nästan en femtedel av stugägarna tillbringar mer än 100 dagar per år i sommarstugan, medan man tillbringar betydligt mindre tid i gemensamma sommarstugor, framgår det av S-Bankens enkät om livet på sommarstugan. Bankens expert uppmanar dem som överväger en sommarstuga att förhålla sig realistiska till sina drömmar om en sommarstuga och till den tid som ska tillbringas i stugan, när man ska hitta en lämplig stuga.
Tuore tutkimus: Sauna ja jääkaappi ovat mökkimukavuuksista tärkeimmät – ranta tärkeämpi kuin sähkö tai juokseva vesi30.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Sauna pitää pintansa mökin tärkeimpänä mukavuutena, kun jopa yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää sitä tärkeänä. Mökin omistajista lähes viidennes viettää mökillä yli 100 päivää vuodessa, kun taas yhteisillä mökeillä vietetään selvästi vähemmän aikaa, selviää S-Pankin Mökkikyselystä. Pankin asiantuntija kehottaa mökkiä harkitsevia puntaroimaan mökkihaaveitaan ja mökillä vietettävää aikaa realistisesti sopivan mökin löytämiseksi.
S-Bankens undersökning: Amorteringsfria perioder för bostadslån används med eftertanke – unga bryter det traditionella tänkesättet på bostadslån23.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den finska bostadslånekulturen är i en långsam förändring. Amorteringsfria perioder används fortfarande med eftertanke och framför allt som stöd i föränderliga livssituationer, men unga förhåller sig mer avslappnat till flexibiliteten i bostadslån. S-Bankens expert påpekar att utnyttjandet av flexibiliteten i bästa fall kan hjälpa till att förbereda sig på vardagens ekonomiska påfrestningar och göra den egna ekonomin mer hållbar.
S-Pankin tutkimus: Asuntolainan lyhennysvapaita käytetään harkiten – nuoret murtavat asuntolainan perinteisen ajattelutavan23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten asuntolainakulttuuri on hitaassa muutoksessa. Lyhennysvapaita käytetään edelleen harkiten ja ennen kaikkea muuttuvien elämäntilanteiden tukena, mutta nuoret suhtautuvat asuntolainan joustoihin muita rennommin. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että joustojen hyödyntäminen voi parhaimmillaan auttaa varautumaan arjen talouspaineisiin ja vahvistaa oman talouden kestävyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme