SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Perustuslain avaaminen vaalipiiriasiassa on hätiköity ratkaisu
17.6.2026 16:54:14 EEST | SDP | Tiedote
Oikeusministeriö tiedotti tänään pyytävänsä lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla muutettaisiin perustuslaissa säädettyä eduskuntavaalien vaalipiirien vähimmäis- ja enimmäismäärää. SDP ei kannata esitystä.

– Orpon hallitus on tehnyt hätiköidyn ratkaisun päättäessään viedä eteenpäin perustuslain uudistamista. Vaaleja ja demokratiaa koskevassa päätöksenteossa pitää pyrkiä aina mahdollisimman laajaan yhteisymmärrykseen yli puoluerajojen. Oikea paikka näin merkittävien muutoksien valmistelulle on hallitusneuvottelut. SDP ei näe perusteltuna asiassa kiirehtimistä vain kymmenen kuukautta ennen eduskuntavaaleja, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi toteaa.
– Tausta uudistuksen kiirehtimiselle on siinä, että Orpon hallituksen ohjelmassa sovittu Lapin ja Oulun vaalialuemalli kaatui. Vaalialuemallilla tavoiteltiin ratkaisua etenkin Lapin vaalipiirin korkeaan piilevään äänikynnykseen. Liian korkeaa piilevää äänikynnystä pidetään laajasti ongelmana ja sen vuoksi SDP oli valmis tukemaan hallitusohjelmakirjausta. Valitettavasti Orpon hallituksen puolueet kaatoivat itse oman hallitusohjelmatavoitteensa ja siitä syystä kiirehditään nyt perustuslain avaamista. Tämä on kestämätöntä, Näkkäläjärvi muistuttaa.
– Kun perustuslain avaamisessa on tarkoitus muuttaa sitä kohtaa, jossa säädetään vaalipiirien vähimmäismäärästä, niin herää kysymys, että minkä vaalipiirien yhdistämistä Orpon hallituksen puolueet oikein ajavat? Nyt on oikea aika tulla julkisuuteen ja kertoa avoimesti, että mitkä vaalipiirit pitäisi kokoomuksen ja perussuomalaisten mielestä laittaa yhteen. Jos on kyse Lapin ja Oulun vaalipiireistä, niin se osoittaa kyllä harvinaisen vahvaa vieraantumista tavallisten ihmisten arjesta, kun tiedetään, että tämä vaalipiiri kattaisi puolet Suomen pinta-alasta ja matkaa Nuorgamista Pyhäjärvelle olisi lähes 900 kilometriä. Mitään muuta perustetta perustuslain avaamiselle tältä osin ei ole kuin se, että pöytälaatikossa on suunnitelma laittaa tulevaisuudessa vaalipiirejä yhteen, Näkkäläjärvi päättää.
Yhteyshenkilöt
Mikkel NäkkäläjärviSDP:n puoluesihteeri
Puh:0400765002mikkel.nakkalajarvi@sdp.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen uusi lääkekorvauslinja heikentää suomalaisten luottamusta terveydenhuoltoon10.7.2026 08:29:07 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen uusi lääkekorvauslinjaus kasvattaa terveyseroja ja heikentää suomalaisen terveydenhuollon yhdenvertaisuutta.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.
SDP:n Niina Malm: Arkipyhien poisto ei käy SDP:lle24.6.2026 18:22:20 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten ja kokoomuksen johdosta väläytettiin eilen arkipyhien poistoa. SDP:lle tämä ei sovi, linjaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n Perholehto: Työterveyshuollon uhraaminen ei SDP:lle käy23.6.2026 08:57:37 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien esitykset sunnuntaityön tuplapalkan ja lakisääteisen työterveyshuollon poistamisesta laista ovat jatkoa tutulle linjalle, jossa työntekijöiden oikeuksia ja turvaa heikennetään häpeilemättä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Niina Malm: Hallituksessa on johtajuus hukassa22.6.2026 13:20:01 EEST | Tiedote
Kiista sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta on arvoton näytelmä, joka osoittaa, että hallituksessa on johtajuus hukassa, arvioi SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme