Kysely: Suomalaiset eivät luota yritysten tietoturvaan – asiantuntija antaa vinkit, miten tarkistaa palvelun luotettavuus
25.6.2026 09:30:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote
Suomalaisten mielestä yritysten pitäisi kantaa paremmin vastuunsa tietoturvasta. Tätä mieltä oli yli 80 prosenttia vastaajista DNA:n teettämässä Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksessa. Asiantuntija muistuttaa, että myös kuluttajilla on vastuu, mitä palveluita he käyttävät. Jokainen voi kuitenkin tarkistaa, että digipalvelussa on huomioitu tietoturva.

Digitaalinen elämä -kyselyssä 61 prosenttia vastaajista oli huolissaan yritysten tietoturvasta liittyen henkilötietojen säilyttämiseen ja käyttöön. Lisäksi 81 prosenttia oli sitä mieltä, että yritysten pitäisi kantaa paremmin vastuunsa tietoturva-asioista ja tietomurroissa. Pääsääntöisesti suomalaisten yritysten tietoturva on DNA:n asiantuntijan mukaan kuitenkin hyvällä tasolla.
”Tietomurrot ja tietosuoja-asiat ovat olleet merkittävästi näkyvissä viimeisen parin vuoden aikana mediassa. Lisäksi kuluttajien tietoisuus tietoturvahaasteista on kasvanut. Uutisoinnin takia osa ihmisistä saattaa epäillä laajempaa haastetta. Todellisuudessa Suomessa panostetaan tietoturvaan varsin hyvin, ja monissa yrityksissä onkin investoitu tietoturvaan ja henkilöstön tietoturvaosaamiseen viimeisten vuosien aikana”, toteaa DNA:n kyberturvallisuuden ja digitaalisten alustojen liiketoimintajohtaja Kaapro Kanto.
”Samalla on hyvä muistaa, että kuluttajalla on myös vastuu siinä, minkälaisiin paikkoihin laittaa omat henkilötietonsa. Joukkoon mahtuu aina yrityksiä, joissa tietoturvasta ei ole huolehdittu riittävällä tasolla, joten kuluttajan on hyvä myös varmistaa käyttävänsä turvallisia ja luotettavia palveluita”, sanoo Kanto.
Tarkista palvelun luotettavuus
Tietoturva-asioita pidetään vaikeina ja monimutkaisina, mutta digitaalisten palveluiden tietoturvan perustason voi helposti tarkistaa ennen kuin luovuttaa henkilö- tai maksutietojaan niiden käyttöön. Ihan ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa osoiterivi ja se, toimiiko yritys salatulla yhteydellä. Tällöin osoitteen alussa on HTTPS ja lukon kuva.
Toiseksi kannattaa tarkistaa tietosuojaseloste, josta pitäisi löytyä myös seloste tietoturvasta. Siitä selviää, miten esimerkiksi verkkokauppa suojaa henkilötietoja, minkälaisia tietoturvakäytänteitä sillä on ja onko tietoturvasta tehty ulkopuolisia auditointeja tai onko niistä myönnettyjä sertifikaatteja. Tietosuojaselosteesta selviää myös, mitä tietoa palvelu tai yritys kerää asiakkaistaan, mihin käyttötarkoitukseen niitä kerätään, ja missä tietoja säilötään.
”Jos tietosuojaselosteessa ei kerrota juuri mitään tai sitä ei ole lainkaan, silloin hälytyskellojen pitäisi alkaa soida. Lisäksi verkkokaupoissa maksamisen yhteydessä tulisi tarkistaa, että maksupalvelut ovat tuttuja ja turvallisia ja maksukorteille tehdään varmennus (3DES). Itse en ostaisi verkkokaupasta, jossa nämä asiat eivät toteudu”, vinkkaa Kanto.
Vahva tunnistautuminen tai salasanaton kirjautuminen kertovat myös, että palvelua on kehitetty vastaamaan nykyaikaisia standardeja.
”Yrityksille hyvin hoidettu tietosuoja ja tietoturva ovat ehdottomasti kilpailuvaltteja, jotka kannattaa viestiä asiakkaille avoimesti. Yrityksen nettisivuilta olisi hyvä löytyä kansantajuisesti tiedot alustan turvallisuudesta, kumppaneista sekä tietosuojaseloste, joka sisältää tietoturvaosuuden”, sanoo Kanto.
”Luonnollisesti yritysten on myös pidettävä järjestelmänsä ajan tasalla ja varmistettava, että mahdolliset poikkeamat havaitaan ja korjataan nopeasti. Tämä rakentaa osaltaan luottamusta”, jatkaa Kanto.
Kaapro Kannon ohjeet tietoturvalliseen asiointiin yritysten kanssa:
- Määrittele pankissa verkko-ostoksille maksimiraja ja valitse turvallinen maksutapa.
- Suosi palveluja, joissa on vahva tunnistautuminen tai käytä salasananhallintapalveluita, joilla luot eri palveluihin omat vahvat salasanat. Käytä vain laajasti käytössä olevia ja hyviä arvosteluja saaneita palveluita ja sovelluksia.
- Tarkista verkkokaupan taustat, eli varmista, että verkkosivulta löytyvät yhteystiedot kuten yrityksen nimi, osoite ja sähköposti sekä tietosuojaseloste. Jos tarjous vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, kyseessä on todennäköisesti huijaus.
- Varmista verkkosivun suojaus tarkistamalla ennen tietojen syöttämistä, että verkkosivuston osoite on muodossa https:// ja selaimen osoiterivillä on lukkosymboli.
DNA:n teettämän Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä suomalaisten digitaalisesta elämästä. Kysely on toteutettu vuosittain vuodesta 2013 alkaen, ja sen kohderyhmän muodostavat kaikki yli 15-vuotiaat suomalaiset. Tämän vuoden tutkimus toteutettiin Norstatin verkkopaneelissa 20.–27.4. ja siihen osallistui reilu 1000 suomalaista.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

Linkit
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteiden verkkojen liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1 128 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA purkaa käytöstä poistuneita puhelinpylväitä ja -johtoja Päijät-Hämeessä3.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
DNA poistaa Päijät-Hämeessä vanhan kupariverkon käytöstä poistuneita puhelinpylväitä ja ilmajohtoja vuosien 2026–2027 aikana. Osa puhelinpylväistä ja -linjoista sijaitsee yksityisillä mailla ja pihoilla. Päijät-Hämeessä purkutyöt ovat parhaillaan käynnissä muun muassa Hartolan, Sysmän, Asikkalan ja Nastolan alueilla. Vuonna 2027 purkutyöt jatkuvat Lahdessa, Orimattilassa ja Kärkölässä.
Kyselytutkimus: moni kokee haasteita kodin nettiyhteyksissä2.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n Digitaalinen elämä 2026 -tutkimuksen mukaan suomalaisten arki on vahvasti kytköksissä digitaalisiin palveluihin, mutta nettiyhteyksissä on yhä parantamisen varaa. Jopa 37 prosenttia suomalaisista haluaisi kodin nettiyhteyden toimivan paremmin, ja noin viidennes on kohdannut haasteita netin kanssa. Yleisimmät ongelmat liittyvät hitaaseen tai muuten heikosti toimivaan yhteyteen kotona tai töissä.
Survey: Many experience challenges with internet connections at home2.7.2026 08:30:00 EEST | Press release
According to DNA’s Digital Life 2026 survey, Finns’ daily lives are strongly connected to digital services, but there is still room for improvement in internet connections. As many as 37% of Finns would like their home internet connection to work better, and about one in five has experienced challenges with their internet. The most common issues relate to slow or otherwise poorly functioning connections at home or at work.
DNA:n kesäkuun 2026 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vasta kuukausi sitten Suomen markkinoille palannut Realme loi historiallisen ilmiön puhelinmarkkinassa. Realme GT 8 Pro 5G nousi suoraan DNA:n kuluttaja-asiakkaiden kesäkuun myydyimmäksi puhelimeksi. Myös älykellojen kategoriassa todistettiin merkittävää voittokulkua, kun myydyimpänä mallina säilyi jo kolmatta kuukautta peräkkäin ZTE K2 -lasten kellopuhelin. Huhti–kesäkuun tietokonemyynnin kärkipaikan nappasi puolestaan Acer Chromebook 314.
Tietomurto ei yleensä jää tietomurroksi – kesällä vuotaneita tietoja käytetään matkailu- ja lippuhuijauksissa29.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kesä tuo mukanaan matkustamisen, festarit ja verkkokauppaostokset, mutta samalla myös huijausten sesongin. Viimeaikaiset tietomurtotapaukset muistuttavat, että kuka tahansa voi joutua tietovuodon kohteeksi, vaikka käyttäisi tunnettuja ja luotettavia palveluita. Yksi harkitsematon klikkaus, sivullisen näkemä puhelimen tunnuskoodi tai vuotaneiden tietojen päätyminen rikollisten käsiin voi pilata loman jo ennen kuin se ehtii alkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme