Vihreiden Pitko: Ennätyshelteet osoittavat, että ilmastokriisi etenee odotettua nopeammin
2.7.2026 11:00:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Euroopan ennätyshelteet ovat vakava varoitus ilmastokriisin etenemisestä. Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko muistuttaa, että yleistyvät hellejaksot uhkaavat ihmisten terveyttä, luontoa ja rakennettua ympäristöä – mutta pahimpia vaikutuksia voidaan yhä hillitä määrätietoisilla ilmastotoimilla.

Eurooppaa koettelevat jälleen poikkeukselliset helleaallot, jotka aiheuttavat vakavia terveyshaittoja, lisäävät maastopalojen riskiä ja kuormittavat luontoa. Myös Suomessa hellejaksot ovat yleistyneet. Tutkimuksen mukaan viime heinäkuussa koettu kahden viikon hellejakso Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa oli ilmastonmuutoksen vuoksi noin kaksi astetta kuumempi ja vähintään kymmenen kertaa todennäköisempi kuin ilman ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä.
– Neljänkymmenen asteen helteet eivät ole enää vain Etelä-Euroopan ongelma. Ilmastokriisin ehkä huolestuttavin piirre on sen ennustamattomuus: kehitys etenee monin paikoin nopeammin kuin vielä kymmenen vuotta sitten arvioitiin. Vielä jokin aika sitten näin pitkiä ja voimakkaita hellejaksoja pidettiin tulevaisuuden ilmiönä, mutta nyt niitä koetaan jo. Se on vakava varoitus siitä, mihin olemme ajautumassa ilman riittäviä ilmastotoimia, Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko toteaa.
Kuumuuden vaikutukset ulottuvat ihmisten lisäksi eläimiin ja ekosysteemeihin. Esimerkiksi lintujen pesintä ei välttämättä onnistu kuumissa olosuhteissa ja viileisiin vesiin tottuneet pohjoisen kalalajit eivät lisäänny lämpenevissä vesissä. Ilmastonmuutos kiihdyttää luontokatoa ja tätä kehitystä emme myöskään pysty ennakoimaan.
– Luonto kertoo meille jo nyt, että ilmasto on muuttunut. Maastopalot, leväkukinnat sekä kuivuuden riskit ovat jo nyt riesa. Kyse ei enää ole tulevaisuuden uhkakuvista vaan tämän päivän todellisuudesta, Pitko sanoo.
Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut ilmastonmuutoksen olevan 2000-luvun suurin yksittäinen uhka ihmisten terveydelle. Viime vuoden helteiden arvioidaan aiheuttaneen Euroopassa noin 25 000 ennenaikaista kuolemaa. Kuumuudesta kärsivät erityisesti ikääntyneet, lapset ja pitkäaikaissairaat, mutta äärimmäinen kuumuus heikentää myös terveiden ihmisten toimintakykyä.
Rakennetussa ympäristössä helteisiin ei ole varauduttu riittävästi.
– Arkkitehtina näen, että suomalaiset rakennukset on suunniteltu ennen kaikkea kylmää vastaan. Nyt meidän on opittava suunnittelemaan myös kuumuutta varten. Viilennys, tehokas auringonsuojaus, puusto, viheralueet ja energiatehokkaat jäähdytysratkaisut on otettava osaksi normaalia rakentamista. Kyse on ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta, Pitko sanoo.
Tutkimusten mukaan ilmaston lämpenemisen hillitsemisellä on suuri vaikutus siihen, kuinka usein äärimmäisiä helteitä koetaan. Vielä 1900-luvun lopulla poikkeuksellisen voimakkaita helleaaltoja esiintyi Suomessa keskimäärin kerran 50 vuodessa. Jos lämpeneminen pysäytetään 1,5 asteeseen, vastaavien helteiden todennäköisyys on noin kymmenen prosenttia vuodessa. Kahden asteen lämpenemisessä todennäköisyys lähes kaksinkertaistuu.
– Tämä muistuttaa, että jokaisella ilmastoteolla on merkitystä. Kyse ei ole siitä, voidaanko ilmastonmuutos enää kokonaan estää, vaan siitä, kuinka paljon kärsimystä pystymme vielä ehkäisemään. Jokainen vältetty lämpenemisen kymmenys suojaa ihmisiä, luontoa ja yhteiskuntaa, Pitko linjaa.
– Ilmastokriisi on ihmisten aiheuttama, mutta meillä on myös mahdollisuus ratkaista sitä. Tarvitsemme määrätietoisia päästövähennyksiä, hiilinielujen kasvattamista ja samanaikaisesti ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä kaupunki- ja rakennussuunnittelua, joka suojaa ihmisiä myös kuumuudelta, Pitko päättää.
Yhteyshenkilöt
Jenni PitkoVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3168jenni.pitko@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Garden-sotkun tiedot selvitettävä - pääministerin luottamus on vaakalaudalla, jos hän on antanut väärää tietoa7.7.2026 12:46:54 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii täyttä selvyyttä siihen, mitä pääministeri Petteri Orpo tiesi muista areenahankkeista, kun hallitus päätti Garden Helsinki -hankkeen 35 miljoonan euron ehdollisesta valtiontuesta. Virta vaatii, että pääministeri antaa viipymättä eduskunnalle pääministerin ilmoituksen Gardenin tukipäätöksestä ja siihen liittyvistä uusista tiedoista.
Virta: Hallitus jakaa kaverikaistaa miljoonia tuttujen hankkeille – ja leikkaa samalla tuhansia työpaikkoja järjestöistä5.7.2026 14:43:17 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee hallituksen sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistamia leikkauksia järjettömäksi työllisyys- ja talouspolitiikaksi. Järjestöleikkaukset johtavat mittaviin henkilöstövähennyksiin samaan aikaan, kun Suomessa on historiallisen korkea työttömyys.
Kansanedustaja Mari Holopainen: Demarien koulutuslinja hämmentää – mistä kasvu syntyy, jos koulutuksestakin ollaan valmiita leikkaamaan?3.7.2026 14:13:59 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) ihmettelee SDP:n talouslinjaa sen jälkeen, kun SDP:n kansanedustaja ja puolueen talousajattelijaksi sekä puheenjohtaja Antti Lindtmanin oikeaksi kädeksi tituleerattu Joona Räsänen totesi (Ilta-Sanomat, 3.7.2026), ettei sulje säästöjen ulkopuolelle koulutusta.
Virta: Suomi tarvitsee luottamusta – ei kaverikaistoja3.7.2026 12:43:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan viime päivien tiedot hallituksen tavasta valmistella julkisia tukipäätöksiä herättävät vakavia kysymyksiä päätöksenteon avoimuudesta.
Vihreiden Tynkkynen: kokoomuksen maine talousosaajana on romahtanut samaa tahtia Suomen kilpailukyvyn kanssa3.7.2026 09:14:04 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen on huolissaan Suomen kilpailukyvyn romahduksesta kansainvälisessä vertailussa. Vaikka maailman tilanne vaikuttaa tulokseen, vastuun kantaa Tynkkysen mukaan lopulta vallassa oleva hallitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme