Turun yliopiston koordinoimalle tohtoriverkostolle 4,4 miljoonan euron EU-rahoitus tulevaisuuden virusuhkien varhaiseen tunnistamiseen
7.8.2026 09:01:06 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Turun yliopiston koordinoima kansainvälinen DETECTIVE-hanke kehittää uusia, datalähtöisiä tapoja havaita ja reagoida nouseviin ja uudelleen puhkeaviin virusuhkiin aiempaa varhaisemmassa vaiheessa.
Euroopan komissio on myöntänyt DETECTIVE-hankkeelle 4,4 miljoonan euron rahoituksen. Tässä Horizon Europe Marie Sklodowska-Curie Actions (MSCA) -tohtoriverkostossa koulutetaan 14 väitöskirjatutkijaa yhdistämään virologiaa, evoluutiogenomiikkaa, epidemiologiaa, diagnostiikkaa ja tekoälypohjaisia analytiikkamenetelmiä, jotta monimutkainen tutkimus- ja seurantadata voidaan muuntaa reaaliaikaiseksi, näyttöön perustuvaksi päätöksenteoksi.
– DETECTIVE hanke vahvistaa Euroopan maiden kykyä ennakoida, havaita ja reagoida tuleviin virusuhkiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, vahvistaen pitkäjänteistä sopeutumiskykyämme ja kriisivalmiuttamme tulevien pandemioiden varalle, kertoo hanketta johtava virusopin professori Heli Harvala Turun yliopiston biolääketieteen laitokselta.
Kohti ennakoivaa epidemiaälyä
Uudet ja uudelleen ilmaantuvat virusinfektiot kuormittavat terveydenhuoltojärjestelmiä, taloutta ja yhteiskuntia Euroopassa. COVID-19-pandemia toikin hyvin esiin haasteita, joita epidemioiden diagnosointiin, seurantaan ja ennustamiseen liittyy: virusdiagnostiikka, infektioiden seuranta ja data-analytiikka ovat pirstoutuneita ja poikkitieteellinen osaaminen puutteellista. Yhdessä nämä rajoittavat Euroopan kykyä ennakoida ja hallita uusia virusuhkia, ja siten tekevät toiminnasta reaktiivista.
DETECTIVE vastaa haasteeseen kehittämällä koulutuksen ja tutkimuksen kokonaisuuden, joka kattaa koko ketjun patogeenin havaitsemisesta riskinarviointiin ja kansanterveydellisen sekä kliinisen päätöksenteon tukeen.
Hankkeessa hyödynnetään muun muassa NGS-rinnakkaissekvensointia, kudos- ja soluviljelymalleja, jätevesi- ja verenluovuttajaseurantaa sekä multi-omiikka-aineistoja. Näitä yhdistetään tekoälypohjaisiin analytiikka- ja epidemiamalleihin, joiden avulla voidaan tuottaa käytännön toimia tukevaa tietoa nopeasti muuttuvissa epidemiatilanteissa.
– DETECTIVE-hankkeen tehtävänä on kouluttaa uusi sukupolvi tutkijoita, jotka pystyvät havaitsemaan ilmaantuvia taudinaiheuttajia aikaisemmin, arvioimaan ketkä ovat suurimmassa riskissä ja yhdistelemään eri lähteistä koottua tietoa reaaliaikaisiksi, todistuspohjaisiksi päätöksiksi, sanoo hollantilainen DETECTIVE-hankkeen koulutuksesta vastaava tohtori Kim Benschop.
14 väitöskirjatutkijaa viidessä maassa – tiivis yhteistyö yliopistojen, viranomaisten ja teollisuuden välillä
DETECTIVE on monialainen ja monisektorinen verkosto, jossa on mukana 8 jäsenorganisaatiota ja 14 yhteistyökumppania viidestä Euroopan maasta. Verkosto kouluttaa yhteensä 14 väitöskirjatutkijaa viidessä maassa: Suomessa (5), Alankomaissa (3), Tanskassa (1), Espanjassa (2) ja Isossa-Britanniassa (3).
Turun yliopiston lisäksi, DETECTIVE-hankkeen jäseninä ovat myös Tampereen yliopisto Suomessa, Nordsjællandin sairaala ja Kööpenhaminan yliopisto Tanskassa, Amsterdamin yliopiston lääketieteellinen keskus ja Alankomaiden kansanterveys- ja ympäristöinstituutti, Barcelonan Vall d’Hebronin yliopistosairaala Espanjassa sekä Glasgow’n yliopisto ja University College London Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Tiivis yhteistyö teollisuus-, akateemisten ja ei-akateemisten kumppaneiden välillä vahvistaa DETECTIVE-konsortion ulottuvuutta.
– DETECTIVE-hanke rakentuu Euroopan enterovirusverkoston (ENPEN) pohjalta, jonka perustin yhdessä tanskalaisen professori Thea Fischerin ja virologian dosentti Eeva Brobergin kanssa 10 vuotta sitten. DETECTIVE rakentuu siten vankalle perustalle, ja odotan innolla, että voimme jatkaa pitkäaikaisen yhteistyömme kehittämistä tästä, sanoo professori Harvala.
Koulutusohjelma kouluttaa uuden sukupolven virusasiantuntijoita, jotka pystyvät yhdistämään laboratoriotieteen, data-analytiikan ja kansanterveyden käytännöt. Tavoitteena on kehittää uusia työkaluja, standardeja ja päätöksentekorakenteita, joiden kautta voidaan vahvistaa Euroopan valmiuksia vastata uusiin terveysuhkiin nopeasti ja koordinoidusti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli HarvalaVirusopin professoriBiolääketieteen laitos, Turun yliopisto
heli.harvala@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/heli-harvalaTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleTurun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Muinais-DNA paljastaa keskiaikaisen muuttoliikkeen Ruotsista Suomeen15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että Lounais-Suomen rannikon ja sisämaan asukkaiden geneettinen perimä eriytyi varhaiskeskiajan jälkeen Ruotsista suuntautuneen muuttoliikkeen myötä. Samalla tulokset osoittavat, että Suomen alue oli jo viikinkiajalla tiiviisti kytkeytynyt Itämeren kansainvälisiin verkostoihin.
Merimerkit-tapahtuma tuo meriteollisuuden toimijat yhteen Raumalle ja Poriin 16.–17. syyskuuta – katse kestävään kasvuun ja uusiin yhteistyömahdollisuuksiin14.9.2026 13:26:06 EEST | Tiedote
Meriteollisuuden tulevaisuus, vastuullisuus, osaajatarpeet ja uudet yhteistyömahdollisuudet ovat keskiössä Raumalla ja Porissa 16.–17. syyskuuta järjestettävässä Merimerkit-tapahtumassa.
Mikä on riittävää huolellisuutta? Uusi tutkimus tarkastelee yritysten rikosoikeudellisen vastuun rajoja14.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen rikoslain mukaan yhtiö voidaan tuomita yhteisösakkoon, jos sen toiminnassa ei ole noudatettu riittävää huolellisuutta. Sitä ei ole kuitenkaan määritelty, mitä huolellisuus käytännössä edellyttää. Väitöskirjatutkija Heikki Jaatinen on tarkastellut, missä yritysten rikosoikeudellisen vastuun rajat menevät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme