SDP:n Piritta Rantanen: Sikaruton torjunnassa ratkaisevat oikea tieto, avoimuus ja selkeät ohjeet
7.8.2026 14:15:05 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Afrikkalaisen sikaruton vuoksi ihmisillä on tällä hetkellä paljon huolta ja kysymyksiä. Kansanedustaja Piritta Rantanen muistuttaa, että taudin leviämisen estäminen onnistuu vain, jos ihmisillä on käytössään oikeaa ja ajantasaista tietoa sekä selkeät toimintaohjeet.

– Tässä tilanteessa tärkeintä ei ole se, kuinka monta tapausta löytyy, vaan se, että kaikki tapaukset löydetään. Jokainen havainto auttaa viranomaisia muodostamaan oikean tilannekuvan ja kohdentamaan torjuntatoimet oikein. Pahin vaihtoehto olisi, että havaintoja jäisi ilmoittamatta epävarmuuden tai pelon vuoksi, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Rantanen sanoo.
Rantasen mukaan viranomaisten, metsästäjien, maanomistajien, maa- ja metsätalouden toimijoiden sekä kaikkien luonnossa liikkujien yhteistyö on nyt ratkaisevan tärkeää.
– Ihmisille on annettava selkeät, ymmärrettävät ja ajantasaiset ohjeet. Kun tiedämme, miten toimia eri tilanteissa, pystymme ehkäisemään taudin leviämistä tehokkaammin.
– Jos tauti pääsisi leviämään laajasti, seuraukset näkyisivät nopeasti sikatiloilla, eliantarviketeollisuudessa, kuljetuksissa, metsätaloudessa ja monien ihmisten työssä. Siksi jokainen onnistunut torjuntatoimi on samalla investointi suomalaisiin työpaikkoihin, maaseudun elinvoimaan ja huoltovarmuuteen.
Rantanen korostaa myös, että tilanteeseen on varauduttava pitkäjänteisesti.
– Toivomme kaikki, että tauti saadaan nopeasti hallintaan. Samalla on kuitenkin varauduttava siihen, että tilanne voi pitkittyä tai laajentua. Siksi ohjeistuksen on oltava selkeää, helposti saatavilla ja sitä on päivitettävä nopeasti tilanteen muuttuessa. Epätietoisuus lisää huolta, mutta selkeä tieto lisää turvallisuutta.
Lopuksi Rantanen kiittää viranomaisia, metsästäjiä sekä maa- ja metsätalouden toimijoita nopeasta yhteistyöstä.
– Suomessa on vahva osaaminen eläintautien torjunnassa. Kun tieto kulkee avoimesti, havainnoista ilmoitetaan viipymättä ja kaikki toimivat yhteisten ohjeiden mukaisesti, meillä on parhaat mahdollisuudet estää taudin leviäminen ja suojella sekä suomalaista ruoantuotantoa että niitä tuhansia ihmisiä, joiden työ ja toimeentulo ovat siitä riippuvaisia.
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus nostaa sairastamisen hintaa – pienituloiset maksavat laskun10.9.2026 16:52:52 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja tilanteessa, jossa hoitoon pääsy on jo vaikeutunut. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen pitää kehitystä kohtuuttomana erityisesti pienituloisten ja paljon hoitoa tarvitsevien kannalta.
SDP:n Marko Asell kysyy hallitukselta: Kuka maksaa datakeskusten kasvavan sähkönkulutuksen?10.9.2026 14:55:40 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) vaatii hallitukselta toimia, joilla varmistetaan sähkön riittävyys ja kohtuullinen hinta datakeskusten sähkönkulutuksen kasvaessa. Asell on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning: Esteettisten hoitojen ongelmat tiedetty jo vuosia – miksi toimia vasta nyt?10.9.2026 14:15:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning vaativat hallitukselta ripeitä toimia esteettisten pistoshoitojen ja muiden esteettisten hoitojen potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Edustajat nostivat asian esiin jo vuonna 2024 jättämällään kirjallisella kysymyksellä.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote
– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme