Veneilykesä huipentuu Lauttasaaren Uivassa venenäyttelyssä
10.8.2026 14:59:04 EEST | Finnboat | Tiedote
Perinteinen Uiva Flytande -venenäyttely huipentaa veneilykesän Helsingissä 13.–16. elokuuta. HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa on esillä torstaista sunnuntaihin laaja kattaus veneitä suomalaisten suosimista pienistä perämoottoriveneistä ja soutuveneistä suuriin matkaveneisiin ja purjeveneisiin.

Venealaa pitkään painaneesta matalasuhdanteesta huolimatta Uivassa nähdään runsaasti uutuusesittelyjä. Tämän vuoden merkittävimpiin uutuusmalleihin kuuluvat mm. kokonaan uudistettu suuri matkavene Targa 37, Buster-alumiiniveneiden keskipulpettimallistoa laajentava Buster XL CC sekä Terhin uppoamattomat mökkiveneet.
”Uusien mallien kehittäminen kertoo toimialan aktiivisuudesta ja kehityshaluisuudesta, vaikka kansainvälinen epävarmuus häiritsee etenkin vientivetoista kotimaan veneteollisuutta. Kotimaassa uusien veneiden myynnissä ollaan kuitenkin suurin piirtein viime vuoden tasolla ja venetehtaiden tilanne on aiempaa parempi”, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo.
Uusia veneitä rekisteröitiin tammi-kesäkuussa edellisvuotta vastaavasti, lähes 1400 venettä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin rekisteritietojen mukaan näistä valtaosa oli Suomessa suosittuja pienehköjä perämoottoriveneitä.
Myös käytettyjen veneiden kauppa jatkui vilkkaana. Alkuvuoden aikana omistajanvaihdoksia rekisteröitiin reilut 13 000, kutakuinkin sama määrä kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.
”Veneilyharrastuksen aktiivisuudesta kertova käytettyjen veneiden kauppa on ollut erittäin vilkasta. Olemme yli 20 % korkeammalla tasolla verrattuna pandemia-aikaa edeltäneeseen huippuvuoteen 2019”, Pajusalo kertoo.
Uiva venenäyttely täyttää laitureiden lisäksi myös HSK:n kerhosataman maa-alueen. Mukana on veneilytarvikkeita lämmittimistä veneenhoitotuotteisiin, heloihin ja veneilyköysiin, erilaisia palveluita talvisäilytyksestä huoltopalveluihin ja purjemaakareihin sekä laaja street food -tarjonta keskusaukiolla. Paikalla ovat lisäksi Suomen parhaat veneilyelektroniikan ja venemoottoreiden asiantuntijat.
Uivan uutuusveneisiin yleisöä perehdyttää ohjelmalavalla päivittäin Venemestarin päätoimittaja Jan Sjölund. Kalastusveneet puolestaan esittelee Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo. Syyskalastuksen saloihin puolestaan vihkii vielä tarkemmin kalastusopas Jani Ollikainen.
Matkaveneilystä kiinnostuneille on tarjolla sekä katsaus pääkaupunkiseudun retkisaariin että Baltian satamiin. Kari ”Ruffe” Nurmikertoo kokemuksistaan kuukauden matkasta Perämeren veneilykohteisiin. Vielä avarammille vesille matkataan Ocean Ladies -venekunnan ja muiden valtameripurjehtijoiden esityksissä.
Näyttelyn purjeveneistä suurin on 14,5 metriä pitkä ja lähes kahdeksan metriä leveä luksuskatamaraani Lagoon 46. Tilavia perhepursia edustavat viime vuonna vuoden matkaveneeksi valittu, poikkeuksellisen tilava Hanse 360 ja lähes 12-metrinen Oceanis 37.1 sekä Jeanneaun ensimmäistä kertaa vedessä Suomessa esillä oleva uutuusmalli Sun Odyssey 415. Yksirunkoisten pursien suurin malli on tänä vuonna 14-metrinen Dufour 470. Vauhdikkaasta purjehduksesta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan urheilulliseen First 30:een.
Suurten matkaveneiden uutuuksiin kuuluvat mm. Axoparin tuore jokasään retkeilyvene Axopar 38 XC Cross Cabin sekä ensimmäistä kertaa Suomessa esiteltävä Saxdorin uusi lippulaiva Saxdor 460 GTC. Lähes 15-metrisessä veneessä on täysleveä, suojaisa ohjaushytti ja kansitilaa laajentavat avattavat sivuterassit.
Pienveneitä ja Suomessa erityisen suosittuja avoimia perämoottoriveneitä sekä yhteys- ja kalastuskäyttöön soveltuvia ohjaushyttiveneitä on esillä laaja valikoima. Rymättyläläinen Terhi esittelee kolme uutta mökkisiirtymisiin, kalastukseen ja yhteysvenekäyttöön soveltuvaa neli–viisimetristä venettä. Savonlinnalaisen Suvin uutuus on Torqeedo Cruise 12.0 sähköperämoottorilla varustettu eSuvi 47. Tuplapulpettivene soveltuu mökki- ja kalastuskäyttöön.
Vesiskoottereiden tämän vuoden erikoisuus ovat uudet sähkökäyttöiset jetit. Esillä on sekä kotimaisen Viva Electric Jetsin sekä kanadalaisen Taiga Motorsin sähköjetit, joille luvataan 2–2,5 tuntia toiminta-aikaa ennen seuraavaa latausta.
- Uiva Flytande -näyttelyn veneet 2026: https://uiva.fi/veneet/
Venenäyttelyn liput ennakkoon edullisemmin – korttimaksu porteilla
Liput kannattaa ostaa ennakkoon osoitteesta uiva.fi, jolloin ne saa edullisemmin: aikuiset 14 €, lapset 5 €. Portilla hinnat ovat 18 € ja 8 €. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi aikuisen seurassa. Portilla maksaminen onnistuu vain kortilla.
Lisätietoja: https://uiva.fi/
Uivan lehdistötilaisuus Lauttasaaressa 13.8. kello 10
Venealan ajankohtaisia teemoja käydään tarkemmin läpi Uiva 26 Flytande -näyttelyn lehdistötilaisuudessa torstaina 13.8.2026 kello 10 Uivan ohjelmalavalla Lauttasaaressa (HSK:n kerhosatama, Vattuniemen Puistotie 1, Lauttasaari).
Lehdistön akkreditointi ja ilmoittautuminen lehdistötilaisuuteen:
https://q.surveypal.com/Uiva-Flytande-2026_accreditation/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko PajusaloToimitusjohtajaVenealan Keskusliitto Finnboat ry
Puh:+358 40 673 4032jarkko@finnboat.fiKuvat

Linkit
Finnboat
Finnboat on maamme venealan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä.
Uiva Flytande
Uiva Flytande on Pohjoismaiden suurin uiva venenäyttely. Tapahtuma järjestetään vuosittain Lauttasaaressa HSK:n kerhosatamassa. Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1978.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnboat
Flytande väckte köplust bland båtintresserade20.8.2026 12:51:51 EEST | Pressmeddelande
Handeln med båtar och båttillbehör var livlig på den flytande båtutställningen i Helsingfors. Båtsäsongens stora final lockade drygt 10 000 besökare till Drumsö under de fyra mässdagarna.
Vene- ja tarvikekauppa kävi vilkkaasti Helsingin Uivassa venenäyttelyssä20.8.2026 12:51:51 EEST | Tiedote
Veneiden ja veneilytarvikkeiden kauppa kävi vilkkaasti Helsingin Uivassa venenäyttelyssä. Veneilykauden huipentuma houkutteli Lauttasaareen neljän päivän aikana reilusti yli 10 000 vierasta.
Boat and equipment sales pick up at Uiva Flytande, Finland’s in-water boat show20.8.2026 12:51:51 EEST | Press release
Sales of boats and boating equipment were brisk at the Uiva Flytande in-water boat show in Helsinki. The traditional highlight of the Finnish boating season, held in mid-August at the marina of Helsingfors Segelklubb (Sailing club HSK) in Lauttasaari, an island district in western Helsinki, attracted well over 10,000 visitors over four days.
Båtsäkerhet: roddbåtar bör omfattas av lagstiftningen för sjötrafiken13.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
För att förbättra säkerheten på sjön måste man fokusera på mänskliga faktorer, eftersom de flesta drunkningsolyckorna beror på att båtförarens funktionsförmåga är nedsatt. Det behövs förändringar både i kulturen och lagstiftningen, särskilt när det gäller användningen av roddbåtar vid sommarstugor, säger Jarkko Pajusalo, vd för Båtbranschens Centralförbund Finnboat.
Veneilyn turvallisuus: soutuveneet saatava vesiliikenteen lainsäädännön piiriin13.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös lainsäädännön muutosta tarvitaan erityisesti kesämökkien soutuveneiden käyttöön, sanoo Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme