Metsästäjät tekevät tilaa euroopanmajavalle Länsi-Suomessa
12.8.2026 09:00:00 EEST | Suomen riistakeskus | Tiedote
Euroopanmajavan leviämistä pyritään parantamaan pyytämällä majavia rajatulta alueella läntisessä Suomessa. Pyynnit käynnistyvät heinä-elokuussa.
Kanadanmajava on vieraslaji, joka on levittäytynyt laajasti Suomeen ja vienyt sopivia elinympäristöjä kotoiselta euroopanmajavalta. DNA-näytteiden mukaan nämä kaksi majavalajia elävät Länsi-Suomessa lähekkäin toisiaan. Peräseinäjoen, Kurun, Jalasjärven ja Kihniön riistanhoitoyhdistysten alueella kymmenet metsästäjät luovat nyt puskurivyöhykettä majavalajien levinneisyysalueiden väliin majavan pyynnillä.
– Kaikki majavat on tarkoitus poistaa kapealta alueelta, jotta majavalajit pysyisivät erillään ja euroopanmajava saisi tulevaisuudessa tilaa levittäytyä laajemmalle, hankkeen projektipäällikkö Janne Kotanen Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Kanadan- ja euroopanmajavaa on hyvin vaikea tai mahdotonta erottaa toisistaan ulkonäön perusteella. Erot löytyvät esimerkiksi puhdistettua kalloa tutkimalla tai DNA-näytteiden avulla.
Sopimukset paikallisten metsästäjien kanssa
Paikallisten metsästäjien kanssa on tehty sopimukset majavien tehopyynnistä ja pyynnin tehostamista auttaville menetelmille, kuten lämpötähtäimien käytölle ja kesäaikaiselle pyynnille on haettu poikkeuslupia. Suurimmasta osasta hankealueen metsästysseuroista yksi tai kaksi pyytäjää on sitoutunut hankkeeseen ja saa pyyntityöstä korvauksen, jolla voi kattaa muun muassa polttoainekustannuksia.
Toistaiseksi hanke vuoden 2026 loppuun, mutta jatkoa on suunniteltu.
– Toiveena on saada hankkeelle jatkoa niin, että puskurivyöhykettä voitaisiin asteittain siirtää kohti itää ja euroopanmajavan levinneisyysaluetta laajentaa. Myös Kaakkois-Suomessa voisi olla hyviä alueita puskurivyöhykkeen perustamiseksi, Kotanen sanoo.
Kanadanmajavasta haitallinen vieraslaji
Molemmat majavalajit ovat metsästettäviä riistaeläimiä, jotka lisäävät luonnon monimuotoisuutta etenkin paikallisten tulvikoiden kautta. Kanadanmajava on kotoisin Pohjois-Amerikasta, josta sitä tuotiin Suomeen 1930-luvulla. Euroopan unioni lisäsi kanadanmajavan haitallisten vieraslajien listalle kesällä 2025, sillä se vaikeuttaa euroopanmajavan leviämistä. Suomessa muutoksella on siirtymäaika elokuuhun 2027.
Ilman lainsäädännön tarkentamista kanadanmajavaa saisi haitallisena vieraslajina pyytää huomattavasti vapaammin. Muun muassa pyynnin eettisyyden takaamiseksi maa- ja metsätalousministeriössä selvitetään, millaista sääntelyä pyyntiin olisi hyvä asettaa.
Suomen majavakantojen hoito- ja hallintasuunnitelma (pdf)
Luonnonvarakeskuksen karttapalvelu (luonnonvaratieto.fi), majavalajien levinneisyys
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne KotanenRiistasuunnittelija, Pohjanmaa
Puh:029 431 2272janne.kotanen@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Ett hjortdjur som dött i en trafikolycka kan bli mat åt Högholmens kattdjur10.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Efter en kollision med ett hjortdjur behövs frivilliga som deltar i storviltsassistans (SRVA) för att spåra det skadade djuret. I Helsingfors blir en del av de djur som dött i trafiken mat åt kattdjuren på Högholmen.
Kolarissa kuolleesta hirvieläimestä voi tulla ateria Korkeasaaren kissaeläimille10.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hirvieläinkolarin jälkeen paikalle tarvitaan suurriistavirka-apuun (SRVA) osallistuvia vapaaehtoisia jäljittämään loukkaantunutta eläintä. Helsingissä osa kolarieläimistä päätyy Korkeasaaren kissaeläinten ravinnoksi.
Jakten på skogshönsfåglar startar – jakttiderna begränsas enligt fågelbeståndets utveckling8.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jakten på skogshönsfåglar inleds den 10 september. Fågelstammarnas utveckling följs upp med hjälp av vilttriangelinventeringar och jakttiderna regleras årligen för att säkerställa jaktens hållbarhet. Det är viktigt att jägarna kontrollerar jakttiderna före jakten och anpassar bytesmängderna efter fågelstammarnas tillstånd i området.
Metsäkanalinnustus alkaa – metsästysaikoja rajoitetaan lintukannan kehityksen mukaan8.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsäkanalintujen metsästys käynnistyy 10. syyskuuta. Lintukantojen kehitystä seurataan riistakolmiolaskennoilla ja metsästysaikoja säädellään vuosittain metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi. Metsästäjien on tärkeää tarkastaa metsästysajat ennen pyyntiä ja huomioida alueen lintukantojen tila saalismäärissä.
Jakt i skuggan av ASF utanför smittzonen7.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
De jaktförbud som utfärdats på grund av afrikansk svinpest (ASF) påverkar tusentals jägares fritidsaktivitet. De som reser från smittzonen till andra delar av Finland för att jaga bör se till att utrustningen och hundarna tvättas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme