Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajaksi haluaville
11.8.2026 12:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan. Haussa on 51 opiskelupaikkaa kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Opinnot alkavat tammikuussa 2027 Rauman kampuksella.

Hakuaika on 12.8.–9.9.2026. Opiskelupaikoista 41 on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Erillishaulla täytetään kevään yhteishaussa täyttämättä jääneitä opiskelupaikkoja, ja samalla vastataan varhaiskasvatuksen opettajien suureen työvoimatarpeeseen.
Koulutukseen valitaan opiskelijoita kaksivaiheisessa valintaprosessissa. Ensimmäisessä vaiheessa valinta voi perustua todistukseen tai aiemmin suoritettuihin kasvatustieteellisiin perusopintoihin. Hakijat, joita ei voida kutsua soveltuvuuskokeeseen näillä perusteilla, voivat osallistua aineistokokeeseen.
Ensimmäisen vaiheen tulosten perusteella hakijoita kutsutaan soveltuvuuskokeeseen. Yksipäiväinen soveltuvuuskoe järjestetään 7.–8.10.2026, ja kukin hakija osallistuu kokeeseen yhtenä päivänä.
Koulutuksen toteutuksessa on pyritty huomioimaan erilaiset elämäntilanteet. Opetusta järjestetään pääsääntöisesti maanantaisin ja tiistaisin, mikä mahdollistaa opintojen yhdistämisen esimerkiksi työssäkäyntiin tai toiselta paikkakunnalta kulkemiseen.
– Vastaava haku on aiempina vuosina tavoittanut hyvin varhaiskasvatuksesta kiinnostuneita hakijoita. Tiivis toteutustapa on saanut myönteistä palautetta erityisesti työelämässä olevilta opiskelijoilta, kertoo koulutussuunnittelija Merja Mansikkamäki.
Varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmassa opiskelijat perehtyvät kasvatustieteisiin sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tehtävissä tarvittaviin tietoihin ja taitoihin. Koulutukseen kuuluu lähi- ja etäopetusta, itsenäistä opiskelua sekä harjoittelua.
Kolmivuotinen kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtava koulutus antaa kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen opettajana varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea varhaiskasvatuksen maisteriohjelmaan tai varhaiskasvatuksen opettajille suunnattuihin erityisopettajaopintoihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sara SintonenProfessoriOKL Rauma, Opettajankoulutuslaitos
Puh:+358 29 450 2566Puh:+358 50 320 5543sara.sintonen@utu.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestetään jälleen syyskuussa teemalla ”Mercury, the Winged Messenger”16.9.2026 11:17:36 EEST | Tiedote
Turun kulttuurielämään vakiintunut tiede- ja taidetapahtuma Aboagora tuo lavalle kolme pääpuhujaa. Timo R. Stewart tarkastelee informaatiosotaa Gazan konfliktin valossa, musiikkitieteen professori Susanna Välimäki avaa, miten säveltäjä Kaija Saariahon viimeinen teos kommunikoi kuolemaa, ja professori Susanne Åkesson kertoo tervapääskyjen mannertenvälisistä muuttomatkoista.
Sota voi jättää sotilaaseen moraalisen vaurion myös sankarillisista teoista15.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Moraalinen vaurio on yleinen ilmiö sotaveteraanien keskuudessa. Laura Puumala osoittaa väitöstutkimuksessaan, että moraalinen vaurio voi olla seuraus myös moraalisesti oikeista tai ihailtavista teoista.
Muinais-DNA paljastaa keskiaikaisen muuttoliikkeen Ruotsista Suomeen15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että Lounais-Suomen rannikon ja sisämaan asukkaiden geneettinen perimä eriytyi varhaiskeskiajan jälkeen Ruotsista suuntautuneen muuttoliikkeen myötä. Samalla tulokset osoittavat, että Suomen alue oli jo viikinkiajalla tiiviisti kytkeytynyt Itämeren kansainvälisiin verkostoihin.
Merimerkit-tapahtuma tuo meriteollisuuden toimijat yhteen Raumalle ja Poriin 16.–17. syyskuuta – katse kestävään kasvuun ja uusiin yhteistyömahdollisuuksiin14.9.2026 13:26:06 EEST | Tiedote
Meriteollisuuden tulevaisuus, vastuullisuus, osaajatarpeet ja uudet yhteistyömahdollisuudet ovat keskiössä Raumalla ja Porissa 16.–17. syyskuuta järjestettävässä Merimerkit-tapahtumassa.
Mikä on riittävää huolellisuutta? Uusi tutkimus tarkastelee yritysten rikosoikeudellisen vastuun rajoja14.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen rikoslain mukaan yhtiö voidaan tuomita yhteisösakkoon, jos sen toiminnassa ei ole noudatettu riittävää huolellisuutta. Sitä ei ole kuitenkaan määritelty, mitä huolellisuus käytännössä edellyttää. Väitöskirjatutkija Heikki Jaatinen on tarkastellut, missä yritysten rikosoikeudellisen vastuun rajat menevät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme