Kesäloma takana – tuetaan yhdessä nuoria arkeen paluussa
12.8.2026 10:34:16 EEST | Oma Häme | Tiedote
Koulujen alku voi väsyttää nuorta tai nostaa esiin stressiä. Tukea on tarjolla.

Kesäloman jälkeen nuoret palaavat uusia mahdollisuuksia tarjoavaan arkeen. Osa nuorista palaa kouluun odottavin ja hyvin fiiliksin, mutta osalla saattaa olla myös väsymystä ja kuormitusta. Koulujen alkaminen voi muuttaa unirytmiä nopeasti, vaikuttaa ruutuaikaan ja nostaa esiin stressiä, ahdistusta sekä paineita sosiaalisissa tilanteissa.
Oma Hämeen ammattilaiset muistuttavat, että nuorten hyvinvointi rakentuu usein pienistä arjen asioista: riittävästä unesta, palautumisesta, turvallisista aikuisista, vastavuoroisista kaverisuhteista, mielekkäästä tekemisestä ja mahdollisuudesta puhua omista tunteista ajoissa.
Myös säännöllinen liikunta tukee nuoren hyvinvointi ja jaksamista. Liikkumisen ei tarvitse olla suorittamista, sillä esimerkiksi koulumatkan taittaminen kävellen ja kaverin kanssa harrastaminen ovat hyviä tapoja lisätä aktiivisuutta. Myös vanhemman oma esimerkki voi innostaa nuorta löytämään itselleen mieluisan tavan liikkua.
Nuorten hyvinvoinnissa näkyvät tällä hetkellä pitkät ruutuajat, suorituspaineet ja sosiaalisen median kuormitus. Samalla monet nuoret tarvitsevat enemmän aikaa palautumiseen ja rauhallisiin hetkiin arjessa.
– Nuorten kuormitus ei aina näy ulospäin. Arkeen palaaminen voi tuntua raskaalta, vaikka kaikki näyttäisi päällepäin olevan hyvin. Siksi on tärkeää, että nuori kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi myös tavallisessa arjessa, sanoo Forssan seudun koulupsykologi Viivi Ruotanen.
Kesän aikana unirytmit muuttuvat usein myöhemmiksi, mikä voi näkyä koulun alettua väsymyksenä, keskittymisvaikeuksina ja ärtyneisyytenä. Riittävä uni on tärkeä hyvinvointia tukeva asia nuorilla. Myös vanhempien läsnäololla, yhteisillä rutiineilla ja kiinnostuksella nuoren arkea kohtaan on suuri merkitys.
– On tärkeää tukea nuorta löytämään ja kokemaan onnistumisia sekä elämäniloa. Huomioidaan nuorten vahvuudet ja huomataan heissä oleva hyvä, toteaa Hyrian kuraattori Jukka Joosela.
Oma Hämeen opiskeluhuollon palvelut tukevat lapsia, nuoria ja perheitä koulun arjessa. Apua ja tukea kannattaa hakea matalalla kynnyksellä huolen herätessä.
Koulujen alkaessa onkin hyvä pysähtyä pohtimaan:
– nukkuuko nuori riittävästi
– palautuuko hänen mielensä päivän aikana
– jääkö lepoon riittävästi aikaa
– tietääkö nuori, ettei hänen tarvitse pärjätä yksin
Tutustu perhekeskuspalveluihimme
Lue lisää nuorten hyvinvointiin vaikuttavista asioista Hyvinvointisi tueksi - sivuilta
Lisätietoja medialle: Forssan seudun koulupsykologi Viivi Ruotanen, p. 040 725 8796, viivi.ruotanen(at)omahame.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Huoli kannattaa ottaa puheeksi ajoissa – itsemurhien ehkäisy kuuluu meille kaikille10.9.2026 10:29:48 EEST | Tiedote
Itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. korostetaan, että hankalien tunteiden jakaminen on tärkeää ja avun hakeminen ajoissa voi pelastaa henkiä. Oma Häme ja useat järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen tukipalveluita mielenterveyden haasteisiin. Apua on aina saatavilla, eikä huolia tarvitse kantaa yksin.
Oma Häme ottaa käyttöön uuden tasopalkkajärjestelmän10.9.2026 10:16:41 EEST | Uutinen
Aluehallitus käsittelee maanantaina 14.9. SOTE-sopimuksen uuden tasopalkkajärjestelmän käyttöönottoa. Se korvaa SOTE-sopimuksen nykyisen tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvan järjestelmän.
Valtakunnallinen muutos viranomaispostissa näkyy terveyspalveluissa – Suomi.fi-viesteihin saapuneita ajanvarauksia ja ohjeita on jäänyt huomaamatta9.9.2026 12:15:12 EEST | Uutinen
Oma Hämeen terveyspalveluissa on havaittu tilanteita, joissa Suomi.fi-viesteihin saapunut ajanvarauskirje tai siihen liittyvät valmistautumisohjeet ovat jääneet asiakkaalta huomaamatta.
Hoitotarvikkeiden toimitukset pakettiautomaatteihin laajenevat Forssan seudulle 7.9. alkaen4.9.2026 13:19:16 EEST | Uutinen
Forssan seudun asiakkaat voivat nyt tilata hoitotarvikkeita Postin pakettiautomaatteihin alkaen 7.9.2026. Uusi toimitusmalli, joka on jo käytössä Riihimäellä, lyhentää toimitusaikaa ja sujuvoittaa palvelua. Laajennus kattaa Forssan, Humppilan, Tammelan, Jokioisten ja Ypäjän. Lisää tietoa Oma Hämeen verkkosivuilla.
Viipurintien sote-keskuksen palvelut laajenevat syksyllä – Idänpään ja Ojoisten terveysasemat muuttavat Viipurintielle syyskuussa3.9.2026 14:39:30 EEST | Uutinen
Myös Hauhon hammashoitola muuttaa syyskuussa remontoituun G-taloon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme