Tekoäly valmentaa varusmiehiä syömään paremmin ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä
12.8.2026 15:15:58 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
NutFinForce-hankkeessa kehitetään digitaalista ratkaisua, jonka tavoitteena on parantaa asevelvollisten suorituskykyä. Toimintamalli vastaa ajankohtaiseen haasteeseen: nuorten aikuisten heikentynyt toimintakyky vaikuttaa sekä kansanterveyteen että Suomen kokonaisturvallisuuteen. Tekoälypohjainen ratkaisu tarjoaa räätälöityä tukea terveellisten elintapojen omaksumiseen, ja sillä on merkittävä potentiaali myös kansainvälisessä yhteistyössä.

Helsingin yliopiston ja Puolustusvoimien Sotilaslääketieteen keskuksen yhteinen, laajassa tutkimuksessa pilotoitava ratkaisu vahvistaa ravitsemuksen roolia osana sotilaallista suorituskykyä liikunnan rinnalla. NutFinForce toteutetaan Metabite-alustalla, joka hyödyntää ainutlaatuista, tekoälypohjaista terveysteknologiaa. Mobiilisovelluksena toteutettavan valmennuksen sisältö perustuu tieteelliseen näyttöön ja tukee yksilöllisiä, pysyviä elämäntapamuutoksia.
– Asevelvollisten toimintakyky on keskeinen osa Suomen puolustuskykyä. NutFinForce tarjoaa uuden työkalun, jonka tavoitteena on kehittää suorituskykyä systemaattisesti ja pitkäjänteisesti, toteaa Sotilaslääketieteen keskuksen johtaja, lääkintäeversti Ilkka Laaksi.
Laaja pilotti käynnistyy varusmiehillä
Pilottitutkimus toteutetaan tammikuussa 2027 Panssariprikaatissa Hattulassa. Valmennus alkaa jo ennen varusmiespalvelusta, jatkuu palveluksen ajan ja vielä kotiutumisen jälkeen. Skaalautuva ja personoitu toimintamalli mahdollistaa vaikutukset yksilötasolta koko väestöön.
– Tavoitteena ei ole vain lyhytaikainen suorituskyvyn parantaminen, vaan pysyvät elintapamuutokset, joilla on laaja vaikutus kansanterveyteen ja yhteiskunnan resilienssiin, sanoo professori Kristiina Patja Helsingin yliopistosta.
NutFinForce edustaa niin sanottua kaksoiskäyttöteknologiaa, jota voidaan hyödyntää sekä sotilas- että siviilikäytössä. Pitkän aikavälin tavoitteena on ottaa toimintamalli laajasti käyttöön ja parantaa koko ikäluokan toimintakykyä osana Suomen kokonaispuolustusta.
Merkittävä kansainvälinen potentiaali
Hanke rakentaa myös kansainvälistä yhteistyötä muun muassa NATO Defence Performance -verkostoissa sekä tutkimuskumppanien kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. NutFinForce-ratkaisulla on vahva kansainvälinen skaalauspotentiaali. Digitaalinen, personoitu ja kustannustehokas malli vastaa kasvavaan tarpeeseen parantaa väestön toimintakykyä sekä puolustusjärjestelmissä että siviiliyhteiskunnassa. NutFinForce-pilotin rahoittaa Sosiaali-ja terveysministeriö.
Lisätietoa antavat:
- professori, LT, dosentti Kristiina Patja, p. 050 429 2172, kristiina.patja@helsinki.fi
- väitöskirjatutkija, TtM Sanna Ritola, p. 045 787 45797, sanna.ritola@helsinki.fi
- Sotilaslääketieteen keskuksen johtaja, lääkintäeversti, LT Ilkka Laaksi, p. 0299 575 100, ilkka.laaksi@mil.fi
- toimitusjohtaja Michael Quarshie, Metabite, p. 050 327 8883, michael@metabite.com
- erityisasiantuntija Tomi Laitinen, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 561, tomi.laitinen@gov.fi
osastopäällikkö Minna Saario, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 146, minna.saario@gov.fi
Lue lisää hankeen sivustolta
Helsingin yliopisto on yksi maailman parhaista monitieteellisistä tutkimusyliopistoista. Se on perustettu vuonna 1640 ja siellä on noin 30 000 opiskelijaa ja 8 000 työntekijää. Yliopisto on aktiivinen keskustelija ja vaikuttaja yhteiskunnassa. Lääketieteellisen tiedekunnan Kansanterveystieteen osasto keskittyy väestön terveyden edistämiseen, sairauksien ehkäisyyn ja terveyserojen vähentämiseen.
Sotilaslääketieteen keskus järjestää varusmiesten, vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten ja sotilasopiskelijoiden terveyden- ja sairaanhoidon sekä henkilökunnan työterveyshuollon palveluita. Keskuksen tehtäviin kuuluvat myös kenttälääkinnän koulutus ja kehittäminen sekä sotilaslääketieteellinen tutkimus. Keskus toimii asiantuntijana Puolustusvoimissa mm. ympäristöterveyden sekä kemiallisen ja biologisen suojelulääketieteen aloilla.
Metabite Oy on suomalainen tekoälypohjaiseen terveysteknologiaan erikoistunut yritys, joka tarjoaa skaalautuvia ja kustannustehokkaita ratkaisuja terveyden edistämiseen ja ravitsemusohjauksen tehostamiseen maailmanlaajuisesti. Yrityksen ainutlaatuinen, yli kahdeksan miljoonan aterian yksityiskohtaisesti luokiteltu tietokanta on kertynyt kymmenen vuoden aikana yhteistyössä ravitsemusterapeuttien ja erilaisten asiakkaiden kanssa, aina huippu-urheilijoista kroonisia sairauksia sairastaviin henkilöihin saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Linkit
Helsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, johon kuuluu yli 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Teemme tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi. Vahvuutemme ovat tulevaisuuden teknologiat, kestävä planeetta, yksilöllinen terveys sekä oppivat ja muuntuvat yhteiskunnat. Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Suuret suojelualueet auttavat pohjoisia lintulajeja selviämään ilmastonmuutoksesta10.9.2026 12:00:33 EEST | Tiedote
Kylmään ilmastoon sopeutuneet lintulajit tarvitsevat pärjätäkseen suuria suojelualueita. Etelä-Suomen pienet ja hajanaiset suojelualueet eivät riitä turvaamaan niiden tulevaisuutta ilmaston lämmetessä.
Älypotkupuku kuvaa vauvan liikkumistaitojen kehittymistä8.9.2026 07:50:32 EEST | Tiedote
MAIJU-älypotkupuku rekisteröi vauvojen liikkeitä kotona leikin aikana ja tuotti vertailukäyriä motoristen taitojen kehityksestä. Suurin osa käyristä erotteli myös lapset, joiden motorinen kehitys poikkesi tavanomaisesta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme