Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kaunisto: Tervetuloa Kouvolaan SDP – mutta mihin jäi uudet avaukset?

12.8.2026 20:39:45 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kouvolalainen kansanedustaja Ville Kaunisto pitää SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin työllisyyspakettia vanhojen keinojen kierrätyksenä, uusina tukilupauksina ja kasvua uhkaavina veronkiristyksinä.

Ville Kaunisto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Ville Kaunisto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

– Toivotan SDP:n tervetulleeksi kotikaupunkiini Kouvolaan. Olisin kuitenkin toivonut puolueen tuovan tullessaan uusia ratkaisuja Suomen haasteisiin. Kolmen oppositiovuoden jälkeen tuloksena oli lähinnä vaatimus hallituksen uudistusten perumisesta ja joukko uusia tukia ilman hintalappua, Kaunisto sanoo.

SDP arvosteli hallituksen talouspolitiikkaa samana päivänä, kun tavaroiden ja palveluiden viennin arvo nousi uuteen ennätykseen. Huhti–kesäkuussa viennin arvo oli 34,6 miljardia euroa eli 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

– Mikään myönteinen talousuutinen ei näytä riittävän SDP:lle. Suomi ei kuitenkaan nouse jatkuvalla synkistelyllä ja ihmisten tulevaisuususkon horjuttamisella. Nyt kasvun on annettava muuttua investoinneiksi ja työpaikoiksi.

Kaunisto ihmettelee erityisesti SDP:n nuorisotyöllisyyttä koskevaa avausta. Hallitus on jo varannut nuorten työllistymisseteliin 50 miljoonaa euroa. Tuella yritys voi kattaa osan palkkaamansa nuoren palkkakustannuksista.

– SDP arvosteli aiemmin hallituksen työllistymisseteliä, jolla työnantaja voisi kattaa osan palkkaamansa nuoren palkkakustannuksista. Nyt SDP ehdottaa uutta tukea, jolla työnantaja voisi kattaa osan palkkaamansa nuoren palkkakustannuksista. Jopas oli avaus. Jos nykyisen tuen toimeenpanossa on korjattavaa, korjataan sitä. Saman keinon nimeäminen uudelleen ei kuitenkaan ole uusi ehdotus.

Kaunisto pitää ristiriitaisena myös SDP:n talouslinjaa. Puolue on aiemmin perustellut yhteisöveron alennuksen perumista velkaantumisen hillitsemisellä. Nyt samoilla rahoilla pitäisi kattaa uusia tukia ja menoja.

– Samalle rahalle ei voi luvata kahta käyttötarkoitusta. Vielä vakavampaa on, että yhteisöveron alennuksen peruminen olisi tehokas tapa tulpata vauhtiin päässyt talouskasvu. Kun yritysten pitäisi uskaltaa investoida ja palkata, SDP tarjoaisi niille veronkiristystä.

– Ne harvat SDP:n yritysmyönteiset ehdotukset ovat pistemäisiä verohelpotuksia, mutta yhteisöveron laskemista se ei jostain syystä hyväksy. Lindtman on oikeassa siinä, että kasvu on muutettava työpaikoiksi. Se onnistuu vahvistamalla yritysten halua investoida ja palkata, ei lapioimalla velkarahaa uusiin tukiin ja kiristämällä samalla yritysten verotusta, Kaunisto päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Castrén: Tutkittua tietoa ei saa vaientaa oikeudellisella painostuksella10.9.2026 16:17:39 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja akuuttilääketieteen professori Maaret Castrén on huolissaan siitä, että oikeudellisten vaatimusten pelko voi kaventaa lääkäreiden ja tutkijoiden halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun. Castrén vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta selkeää viestiä tieteen vapauden ja tutkittuun tietoon perustuvan keskustelun puolesta.

Kokoomuksen Aalto-Setälä: EU:n komission hankintaesitys turvaa sittenkin pk-yritysten edellytykset ja reilut markkinat Suomessa10.9.2026 13:24:58 EEST | Tiedote

Euroopan komissio antoi eilen ehdotuksen uudeksi julkisia hankintoja koskevaksi asetukseksi. Ehdotus korvaisi kolme voimassa olevaa hankintadirektiiviä yhdellä suoraan sovellettavalla asetuksella. Suomessa julkisia hankintoja tehdään vuosittain noin 40 miljardilla eurolla. Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä pitää ehdotusta Suomen kannalta myönteisenä lähtökohtana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye