Polttoaineiden myynti päättyy Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon mittarikentillä syksyllä
13.8.2026 12:00:00 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo lopettaa Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon yhteydessä sijaitsevien mittarikenttien polttoainemyynnin syksyllä 2026. Muutos ei vaikuta myymälöiden muihin palveluihin, ja tankkaaminen jatkuu normaalisti sulkemiseen saakka.

Päätöksen taustalla on mittarikenttien tekninen elinkaari. Kohteiden säiliöt ja muu tekniikka ovat lähestymässä käyttöikänsä loppua ja sulkeminen tehdään tulevaisuuden ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi ja pitkän aikavälin ympäristöriskien minimoimiseksi. Kohteiden uudistaminen nykyaikaisiksi olisi vaatinut todella merkittävät investoinnit, eikä niitä kokonaisarvioinnin perusteella ollut järkevä tehdä.
Hurissalon mittarikenttä on ollut Osuuskauppa Suur-Savon omistuksessa, eikä se ole kuulunut ABC-ketjuun, vaan sen toimintaa on harjoitettu omana ketjusta irrallisena toimintona. Jäppilässä mittarikenttä on kuulunut ABC-ketjuun. Jäppilässä mittarikentän alue ja kalusto on ollut vuokrattuna ulkopuoliselta taholta ja päätös on tehty hyvässä yhteistyössä vuokranantajan kanssa.
Asioiminen molemmilla mittarikentillä on asiakkaille turvallista ja molemmissa yksiköissä voi tankata ajoneuvon normaalisti sulkemiseen saakka. Jäppilän mittarikenttä suljetaan varastojen riittävyys huomioiden 31.8.2026 ja Hurissalon mittarikenttä 30.9.2026.
Polttoainemyynnin päättymisellä ei ole vaikutuksia Sale Jäppilän tai Sale Hurissalon muihin palveluihin tai yksiköiden henkilökunnan työsuhteisiin.
Osuuskauppa Suur-Savo haluaa kiittää asiakkaitaan pitkäaikaisesta luottamuksesta ja mittarikenttien käytöstä vuosien varrella.
Latausverkoston investoinnit jatkuvat Osuuskauppa Suur-Savon alueella
Aiemmin mainittujen päätösten ohella Osuuskauppa Suur-Savo jatkaa investointeja ABC-verkoston kehitykseen. Aiemmin tiedotettujen ABC Kuortin ja Mikkelin toriparkin latausverkostoinvestointien ohella Osuuskauppa Suur-Savo tekee merkittävän investoinnin ABC Juvan sähköautojen latauskenttään. Nämä investoinnit parantavat asiakkaiden mahdollisuuksia asioida ja liikkua sujuvasti osuuskaupan toimialueella myös tulevaisuudessa. Uusia sähkölatauksen sijainteja tarkastellaan tapauskohtaisesti kysynnän ja alueellisten tarpeiden perusteella.
ABC Juvan ja ABC Kuortin sähköautolatauksen kokonaisteho kasvaa nykyisestä 1,6 megawatista jättimäiseen 3 megawattiin. Latausasemat tulevat olemaan kokonaisteholtaan toistaiseksi Suomen suurimmat julkiset latauspisteet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami KovanentoimialajohtajaOsuuskauppa Suur-Savo
matkailu- ja ravitsemiskauppa
liikennekauppa
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Liiga-ilta viidellä eurolla: S-Etukortilla etu Jukurit–Pelicans-otteluun 18.9.10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen liput vain viidellä eurolla perjantaina 18.9. pelattavaan Jukurit–Pelicans-liigaotteluun. Tuntuva paikallinen etu tuo huippujääkiekon yhä useamman ulottuville ja osoittaa, miten osuustoiminta palauttaa hyötyä omistajilleen ja vahvistaa samalla oman alueen elinvoimaa.
ABC Tuukkalassa pilotoidaan uutta Fast Casual -konseptia1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mikkeliin Tuukkalan ABC:lle testiin tuleva Fast Casual -ruokakonsepti tarjoaa helposti lähestyttäviä, asiakkaiden toiveiden pohjalta uudistettuja annoksia. Konsepti on kokeilussa 1.9.-1.11.2026 neljässä ABC Ravintolassa eri puolilla Suomea, joista ABC Tuukkala on yksi.
Kätevät pikakassat käyttöön myös Juvan ja Kuortin ABC-asemille26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo on tuonut asiakkailleen uuden, helpon ja asiointia nopeuttavan vaihtoehdon palveluiden maksamiseen ABC-asemilla Juvalla ja Kuortissa. Pikakassoilla voi tilata ja maksaa kaikkia ABC-aseman tuotteita.
Kosmetiikkaliike Rituals avaa ovensa Stellassa syyskuun alussa20.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti tunnetun lifestyle-brändi Ritualsin avajaisia vietetään Kauppakeskus Stellassa 3. syyskuuta. Uusi myymälä rakentuu parhaillaan Tähtitorin laidalle ja avajaistapahtumaa odotetaan Mikkelissä innolla.
Ruokarobotti on liikenteessä tarkkaavainen ja koulujen alkaessa muistuttaa: ole sinäkin11.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset aloittavat koulutiensä. Kun koulut alkavat, Etelä-Savon katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät Mikkelissä Rantakylän ja Saimaanportin yhtenäiskoulujen, Pieksämäellä Kontiopuiston koulun sekä Juvan yhtenäiskoulun lähistölle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita. Tempaukseen osallistuu satoja robotteja eri puolella Suomea ja 4 robottia Osuuskauppa Suur-Savon alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme