Talouskasvu hyödyttämään myös palkansaajia – sopeutus veropainotteiseksi
14.8.2026 06:00:00 EEST | STTK ry. | Tiedote
Suomen talous kasvaa jo kolmatta vuotta. Silti työttömyys on korkealla ja julkiset palvelut ongelmissa. Ensi vaalikauden talouspolitiikan ytimessä on oltava suomalaisia laajasti hyödyttävä kasvu. Sopeutus puolestaan on tehtävä veropainotteisesti - kuten STTK:n eduskuntavaalikyselyn perusteellakin toivotaan.

Loppukesästä on ihailtu Suomen talouden kasvukäännettä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että Tilastokeskuksen tarkentuneiden tilastojen mukaan käänne on tapahtunut jo hetki sitten: talous on ollut lähes prosentin kasvussa jo vuosina 2024 ja 2025.
─ Hyvä, että talous näyttää entisestään piristyvän. Samalla kuitenkin työllisyys heikentyy edelleen, ja julkiset palvelut ovat jättileikkausten takia ongelmissa. Kuka kasvun hedelmät on kerännyt, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kysyy.
Yleinen ajatus on, että kasvu välittyy viiveellä työllisyyteen. Toisaalta talouskasvu muodostuu pääosin tuottavuuden ja työn määrän muutoksista.
─ Talouden vanhat opit eivät selkeästi ole viime vuosina pitäneet, kun talouden kasvaessa työllisyys on heikentynyt ja työttömyys kasvanut. Kasvu ei myöskään ole itseisarvo, jos se ei vaikuta suomalaisten hyvinvointiin. Seuraavalla vaalikaudella onkin tarpeen kiinnittää huomio kansalaisten hyvinvointia parantavaan talouspolitiikkaan.
Talouden taustaraporttien kestettävä kriittistä tarkastelua
Talouspolitiikan asetelmat ensi vaalikaudelle eivät edelleenkään näytä lupaavilta, ja sopeutustoimista keskustellaan yhä kiivaammin. Tällä viikolla esillä on ollut Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan valtioneuvoston tarpeisiin tekemä raportti, jonka mukaan talouskasvun kannalta sopeutus olisi parempi tehdä menoleikkauksilla kuin veronkorotuksilla.
STTK otti raporttiin kantaa tuoreeltaan sen julkaisun jälkeen heinäkuussa.
─ Etlan tutkimus nojaa yksipuoliseen tutkimuskirjallisuuteen, käyttää heikosti syy-seuraussuhteiden selvittämisen menetelmiä ja vetää tutkimukseen nähden liian vahvat johtopäätökset.
─ Suomen talouspolitiikka tarvitsee vahvempaa tietopohjaa, ja sen tueksi laadittujen raporttien monipuolisuus ja kyky kestää kriittinen tarkastelu on tärkeää, Sirviö summaa.
Julkista sektoria ei ole enää varaa leikata – eikä kansa sitä halua
Hallituskauden jättisäästöjen saldo ei ole kaunis eikä julkisesta sektorista ole siksi enää varaa leikata. Tämä näyttää olevan myös suomalaisten tahto.
─ STTK:n eduskuntavaalikyselyn mukaan enemmistö kansalaisista haluaa, että Suomessa tarjotaan myös jatkossa kattavat palvelut ja etuudet kaikille. Kyselyn mukaan suosituimpia keinoja julkisen talouden tasapainottamiseen ovat veronkorotukset ja myös talouskasvun edistäminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tom-Henrik Sirviöekonomisti
Puh:040 684 2251tom-henrik.sirvio@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Hallitus jatkaa rimanalitusta palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanossa15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano etenee eduskunnan käsittelyyn. Direktiivin toimeenpanoa on viivästytetty kuukausilla, ja sen sisältöä on heikennetty niin, ettei se täytä enää edes EU:n asettamia vähimmäisvaatimuksia.
Nuorten tulokehitys jäänyt jälkeen muista sukupolvista15.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
STTK:n ostovoimakatsauksesta selviää, että alle 35-vuotiaiden tulot eivät ole vieläkään palautuneet finanssikriisiä edeltäneelle tasolle, vaikka vanhempien ikäluokkien tulot ovat kasvaneet merkittävästi. Erityisen huolestuttava on nuorten miesten tilanne: heidän vuositulonsa ovat noin 2 500 euroa pienemmät kuin ennen koronaa.
STTK: Hajautettu eläkejärjestelmä on Suomen työeläkejärjestelmän kulmakivi10.9.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Työeläkejärjestelmän keskeinen kulmakivi on hajautettu hallinto ja toimeenpano. Riskit lisääntyvät huomattavasti, jos noin 300 miljardin eläkerahastoa hallinnoisi vain yksi laitos.
Kansalaiset: Julkisista palveluista ei pidä leikata8.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset haluavat, että kattavat julkiset palvelut ja sosiaaliturva ovat jatkossakin hyvinvointivaltion ytimessä. Tämä käy ilmi STTK:n tilaamasta kansalaiskyselystä. Julkisen talouden sopeuttamisen keinoksi kansalaiset valitsevat leikkausten sijaan veronkorotukset.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme