Ex-työministeri SDP:n Haatainen: Hallituksen päätös poistaa suojaosat oli suuri virhe, jonka tutkimus vahvistaa
17.8.2026 12:21:57 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Marinin hallituksen työministeri, SDP:n nykyinen kansanedustaja Tuula Haatainen pitää tärkeänä, että saadaan tutkittua tietoa siitä, miten eri etuudet vaikuttavat työllisyyteen. Nyt uusi tutkimus on osoittanut, että suojaosat lisäävät osa-aikatyötä työttömyyden aikana.

– Orpon hallitukselta oli suuri virhe poistaa suojaosat, jotka ovat helpottaneet pienten työkeikkojen tai osa-aikaisen työn vastaanottamista. Suojaosa on ollut hyödyllinen, koska sen suuruuden verran on pystynyt tekemään töitä ilman, että työ heti leikkaa tukea. Työelämässä kiinni pysyminen ja työkokemuksen saaminen on monelle työttömälle tärkeää, Haatainen sanoo.
– Suojaosat eivät myöskään näytä heikentäneen myöhempää kokoaikaista työllistymistä. Tutkimus siis kumoaa kaikki tärkeimmät väitteet, joilla hallitus on perustellut suojaosan poistamista. Kun hallituksen päätös on osoittautunut virheelliseksi, olisi syytä palauttaa suojaosat, kuten SDP on toistuvasti hallitukselle esittänyt, toteaa Haatainen.
– Orpon hallituksen koko ajattelutapa työttömyyden hoidossa perustuu virheelliseen käsitykseen siitä, että työttömyys poistuu, kun ihmisiä ”kannustetaan” ottamaan töitä vastaan leikkaamalla tukia. Uusi tutkimus osoittaa tämän virheellisyyden nyt suojaosien osalta. Työttömyyden hoidon tulisi perustua laajasti yhteiskunnalliseen tutkimukseen ja ymmärrykseen, ei virheellisiin käsityksiin ja oletuksiin, Haatainen päättää.
Tuula Haatainen toimi Marinin hallituksessa työministerinä, on SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja ja nykyinen sivistysvaliokunnan puheenjohtaja.
Yhteyshenkilöt
Tuula HaatainenKansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
Puh:09 432 3026Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Hallitus paukuttelee henkseleitään matkalla EU:n tarkkailuluokan etupulpettiin13.9.2026 13:01:29 EEST | Tiedote
SDP varapuheenjohtaja Pinja Perholehto ihmettelee kokoomuksen räksytystä tilanteessa, jossa hallituksen omat päätökset kasvattavat julkisen talouden alijäämää. Perholehdon mukaan hallituksen on kerrottava, mistä palveluista se aikoo miljardit leikata.
SDP:n Rantanen: Missä kokoomuslaiset olivat silloin, kun PS hyökkäsi vähemmistöjä kohtaan?13.9.2026 10:07:34 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuohtumus järjestöleikkauksia koskevasta kritiikistä on ymmärrettävää. On kiusallista joutua tilille omista päätöksistään, kun julkisuudessa on samalla vakuuteltu jaloja tarkoitusperiä.
SDP:n Kim Berg kummastelee kokoomuksen politiikkaa: Onko Suomessa kohta varaa mennä lääkäriin?13.9.2026 08:54:58 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja. SDP:n kansanedustaja Kim Berg kummastelee kokoomuksen linjaa, jossa samaan aikaan puhutaan talouskasvusta ja investoinneista, mutta sairastamisen hintaa nostetaan.
SDP:n Laine-Nousimaa: Kokoomus ei ymmärrä, mitä lääkärimaksu tarkoittaa pienellä eläkkeellä elävälle12.9.2026 10:34:21 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja osuu erityisen kovaa pienillä eläkkeillä eläviin ikäihmisiin. SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa muistuttaa, että monelle pienituloiselle eläkeläiselle lääkärikäynnin tai lääkkeiden hinta voi ratkaista sen, hakeutuuko hän hoitoon lainkaan.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus nostaa sairastamisen hintaa – pienituloiset maksavat laskun10.9.2026 16:52:52 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja tilanteessa, jossa hoitoon pääsy on jo vaikeutunut. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen pitää kehitystä kohtuuttomana erityisesti pienituloisten ja paljon hoitoa tarvitsevien kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme