Veneilyn viikkokatsaus 34/2026: Purjehdusliiga käynnistyi ahvenanmaalaisten johdolla
17.8.2026 16:32:00 EEST | Suomen Purjehdus ja Veneily ry | Tiedote

Purjehdusliigan ensimmäisen semifinaalin voittoon Åländska Segelsällskapet
Suomen Purjehdusliiga 2026 käynnistyi viikonloppuna ensimmäisellä semifinaalilla Helsingissä. Kilpailun voittoon purjehti Åländska Segelsällskapetin joukkue.
– Oli hyvä kilpailu ja olemme iloisia voitosta. Purjehdus alkoi ensimmäisen päivän kevyellä tuulella, mutta lopulta saimme purjehtia kaikenlaisissa keleissä ja se oli hienoa. Lahden finaalista tulee todennäköisesti haastava kisa, kun purjehditaan järvellä, mutta odotamme sitä innokkaasti, kertoi Markus Rönnberg voittajajoukkueesta.
Toisen sijan ottivat espoolaisjoukkue Esbo Segelförening ja pronssi meni Viroon Saaremaa Merispordi Selts -joukkueelle.
Semifinaalin kuusi parasta joukkuetta etenevät Lahden finaaliin, jossa joukkueet tavoittelevat paikkoja kansainvälisiin Sailing Champions League -kilpailuihin sekä Pohjoismaiseen Nordic Sailing League Final -mestaruuskilpailuun Ahvenanmaalle.
Tällä viikolla:
22.-23.8. Superleiri, Helsinki, HSK
SPV ja Sailing Team Finland järjestävät ensimmäistä kertaa valtakunnallisen Superleirin. Se kokoaa yhteen suomalaisen kilpapurjehduksen toimijat: junioripurjehtijat, valmentajat, ohjaajat ja junioritoiminnan aktiiviset tekijät.
Leirille on ilmoittautunut 80 henkilöä.
– Superleiri on uudenlainen tapahtuma ja kilpapurjehdusyhteisömme yhteinen kohtaamispaikka, jossa nuoret purjehtijat pääsevät saamaan oppia kokeneemmilta maajoukkuepurjehtijoilta. Yhtenä tapahtuman päätavoitteena on tarjota nuorille innostavia näkymiä ja sisältöjä, jotka antavat virtaa omalle purjehtijan polulle, SPV:n valmennuspäällikkö Tapio Nirkko sanoo.
Huippuasiantuntijat tarjoavat tietotaitoa niin vesillä kuin rannassakin. Omaa venettä ei tarvita, joten Superleirille on helppo saapua ympäri Suomen vaikkapa junalla.
– On tosi hauskaa, että saamme purjehtijoita eri luokkaliitoista ja seuroista viettämään yhteistä viikonloppua. Tämä antaa meille kaikille mahdollisuuden oppia toisiltamme lisää ja tiivistää yhteistyötä, SPV:n junioritoiminnan asiantuntija Pinja Harjunpää sanoo.
Lue lisää: spv.fi/superleiri
Tulevia kilpailuja
21.-23.8. Suomen suurimmassa avomerikilpailussa Helsinki-Tallinna Racessa kisaa tänä vuonna 132 venekuntaa. Kauden suurin tasoituspurjehdusfleetti vie elokuisena perjantaiyönä Suomenlahden yli likimain 1000 purjehtijaa Tallinnaan.
21.-23.8. H-veneiden Suomen mestaruuskilpailut järjestetään Turussa. Kilpailun järjestäjänä toimii Turun Pursiseura (TPS), ja tapahtumapaikkana on Ruissalo.
Tarkemmat tiedot löydät täältä.
22.-23.8. HSS 133 Years Baltic Classic Masters Champagne Regatta purjehditaan viikonloppuna Liuskasaarten edustalla. Baltic Classic Masters -sarjaan kuuluva kilpailu kokoaa yhteen suomalaisia ja ruotsalaisia purjehtijoita.
Lue lisää täältä.
22.-23.8. Tuusulanjärven Purjehtijoiden järjestämä radio-ohjattavien IOM-luokan SM-kilpailut.
Muuta:
Elokuun kaikille avoimet ja ilmaiset Yhdessä vesille -tapahtumat
Tervetuloa juttelemaan ja tutustumaan veneilyyn ja veneseuroihin! Veneseurojen Yhdessä vesille -tapahtumat ovat hieno mahdollisuus jutella seurojen ja veneilijöiden kanssa ja saada arvokasta tietoa veneilystä ja seuratoiminnasta. Maksuttomat ja kaikille avoimet tapahtumat tuovat yhteen niin kokeneet vesilläliikkujat, ensikertalaiset, lapset kuin aikuisetkin, kaikki ovat tervetulleita nauttimaan veneilystä!
Elokuun tapahtumat:
- Kotkan Pursiseuran Veneilytapahtuma Meriniemessä 21.-.22.8. Lue lisää.
- Näsijärven Purjehdusseuran Veneilypäivä 23.8.2026 klo 10-16. Lue lisää.
- Turun Työväen Pursiseuran avoimet ovet Pitkäkarissa 30.8. klo 11.-16. Lue lisää.
Lämpimästi tervetuloa mukaan! Lue lisää kaikista tapahtumista täältä.
10.08.2026
Veneilyn viikkokatsaus 34/2026: Purjehdusliiga käynnistyi ahvenanmaalaisten johdolla
Veneilyn viikkokatsaus kokoaa yhteen edellisen ja alkaneen viikon kilpailut sekä muut ajankohtaiset veneilytapahtumat.

Äänestä Vuoden 2027 vierasvenesatamaa!
Äänestyksessä veneilijät pääsevät arvioimaan satamia helppokäyttöisessä Nautics Sailmate -sovelluksessa. Vuoden vierasvenesatama palkitaan erikseen sekä rannikkoalueelta että Järvi-Suomesta. Äänestyksessä huomioidaan 1.6.–30.9.2026 annetut arviot ja palautteet.
Tee arviosi kesän veneretkillä heti vierailun yhteydessä! Osallistujien kesken arvotaan lippuja Vene 27 Båt -messuille. Lue lisää ja lataa sovellus.

Haluatko mukaan Veneilyn viikkokatsaukseen?
Viikkokatsaus tarjoaa tiiviin katsauksen alkavan viikon tapahtumiin, nostaa esiin tunnelmia kentältä sekä kokoaa yhteen edellisviikon kilpailujen ja tapahtumien tuloksia.
Täytä tiedotuslomake tai lähetä lyhyt uutinen (kuvineen ja mahdollisine linkkeineen) sähköpostitse osoitteeseen mari.lohisalo@spv.fi maanantaisin klo 12 mennessä.
Viikkokatsaus julkaistaan maanantaisin SPV:n verkkosivuilla uutisena, ja sen voi myös tilata omaan sähköpostiin uutiskirjeenä. Katsauksen avulla pysyt kyydissä veneilykesän tärkeimmistä hetkistä – olit sitten kilpailija, seuratoimija tai lajista kiinnostunut harrastaja.
Yhteyshenkilöt
Mari LohisaloSPV:n kilpailuviestintäSailing Team Finland
Puh:040 767 9925mari.lohisalo@spv.fiLinkit
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 59 000.
Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Olympiapurjehdus: Sofia Hämäläinen 29:s purjelautailun MM-kisoissa12.9.2026 09:17:38 EEST | Tiedote
Iso-Britannian Weymouthissa kisattiin eilen purjelautailun MM-kisojen viimeinen karsintapäivä ennen tänään lauantaina kisattavia finaalilähtöjä. Tuulet tyyntyivät juuri ennen naisten lähtöjä, joten ne jäivät ajamatta ja mitalilähtöihin etenivät torstain tulosten perusteella kymmenen parasta. Suomen Sofia Hämäläinen oli 29:s. Irlannin Dun Laoghairessa on tällä viikolla purjehdittu ILCA 6 -luokan MM-kilpailut, jossa Suomen edustajan Monika Mikkolan kisa keskeytyi keskiviikkona. iQFoil-luokan tulokset: https://2026iqworldsweymouth.sailti.com/en/default/races/race-resultsall ILCA 6 -luokan tulokset: https://www.sailwave.com/results/2026ilca6women.htm Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2026 30.3.–4.4. Sailing Grand Slam – Palma 20.–25.4. Sailing Grand Slam – Hyères 12.–17.5. 49er & Nacra 17 MM-kisat – Quiberon, Ranska 17.–22.5. ILCA 6 & ILCA 7 EM-kisat – Kaštela, Kroatia 18.–23.5. iQFoil EM-kisat – Portimão, Portugali 20.–28.6. Sailing Grand Slam – Kieler Woche, Saksa 7.–12.7. 49er &
Veneilyn viikkokatsaus 37/2026: Suomen mestaruuksia jaettiin viikonloppuna, alkavalla viikolla kauden viimeiset MM-kisat7.9.2026 14:28:59 EEST | Tiedote
Joonas Harju Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuteen Finnjollissa Tampereella Näsijärvellä purjehdittiin tänä viikonloppuna Finnjolla-luokan avoimet Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Vaihtelevissa olosuhteissa voittajaksi purjehti järjestävän seuran, Tampereen Pursiseuran, Joonas Harju. Tiukan vastuksen hänelle antoi Nyländska Jaktklubbenin Mikael Hyryläinen, joka hävisi voittajalle vain yhden pisteen. Voittotaistelu jäi viimeiseen lähtöön ja viimeisen lähdön viimeiseen vastatuuliosuuteen, jossa vain muutama sentti ratkaisi voiton Joonas Harjun eduksi. Kolmannelle sijalle purjehti niin ikään tamperelainen, Näsijärven Purjehdusseuraa edustava Otto Dahlberg. Joonas Harju on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut jo kaksi kertaa aikuisten SM-pronssin Finnjolla-luokassa ja on vuoden 2025 Pohjoismaiden mestari. Hänellä on myös nuorten sarjan MM-hopeaa. Ensi vuoden päätavoitteekseen hän mainitsee maailmanmestaruuskilpailut Ranskassa. Kolmipäiväisessä kilpailussa purjehtijat saivat m
Olympiapurjehdus: Purjehduksen MM-kisat jatkuvat Dublininlahdella ja Weymouthissa4.9.2026 14:05:21 EEST | Tiedote
Naisten ILCA 6 -luokan MM-kilpailut kisataan maanantaista 7.9. alkaen Dun Laoghairessa, jossa viime viikolla jaettiin miesten ILCA-mestaruudet. Samaan aikaan Iso-Britanniassa Weymouthissa käynnistyvät purjelautailun MM-kilpailut. Suomea edustavat ILCA 6 -luokassa Monika Mikkola ja purjelautailussa Sofia Hämäläinen. Molemmat odottavat jo innolla kisaviikkoa ja lähtevät mukaan hyvissä tunnelmissa. "Luvassa on varmasti aika vaihtelevaa ja kovaa keliä, kun Irlannissa ollaan. Toivotaan myös kevyempiä päiviä, joihin olisi kiva saada onnistumisia. Tarkoitus on tehdä omaa parasta ja katsoa sitten, mihin se riittää," Mikkola kertoi. "On ollut hyvä päästä treenaamaan Weymouthissa ennen kisoja ja valmistautumaan rauhassa. Tavoitteena on tietysti lähteä parantamaan viime kauden sijoitusta ja katsoa, mihin asti tällä kertaa pystyn taistelemaan. Olen tyytyväinen, jos saan purjehdittua tasaisen ja ehjän viikon," kommentoi Hämäläinen. ILCA 6 -luokan menoa voi seurata täällä: https://2026ilca6women.ilc
Veneilyn viikkokatsaus 36/2026: Laukkanen paras suomalainen MM-kisoissa, Purjehdusliigassa jaettiin loput finaalipaikat31.8.2026 15:13:46 EEST | Tiedote
Laukkanen paras suomalainen ILCA 7 -luokan MM-kisoissa ILCA 7 -luokan MM-kilpailut päättyivät Dun Laoghairessa Irlannissa. Nooa Laukkanen oli parhaana suomalaisena 18:s, Kaarle Tapper 30:s ja Valtteri Uusitalo 31:s. – Olen iloinen tasaiseen suoritukseeni. Olen treenannut systemaattisesti ja sain vietyä sitä tekemiseeni. Tästä on hyvä jatkaa työtä ja nousujohteisesti kohti ensi vuoden MM-kisoja Brasilian Fortalezassa, Laukkanen sanoi. Valmentaja Rodie Van Mackelenbergin mukaan kilpailu ja olosuhteet olivat haastavat, ja tasaisia tuloksia oli vaikea tehdä. Valmentaja näkee kilpailussa myös paljon myönteistä. Hänen mukaansa erityisesti Laukkasen ja Uusitalon kehitys harjoituskaudella työstetyissä asioissa näkyi, vaikka lopputulokset eivät täysin vastanneet tehtyä työtä. – Tiedämme, missä onnistuimme ja missä pitää vielä kehittyä, jotta pystymme näyttämään maailmalle näiden upeiden suomalaisten purjehtijoiden koko potentiaalin. Koko jutun voit lukea täältä. Kalev Yacht Clubille voitto Purj
Olympiapurjehdus: Laukkanen paras suomalainen ILCA 7 -luokan MM-kisoissa30.8.2026 19:07:09 EEST | Tiedote
ILCA 7 -luokan MM-kilpailut päättyivät Dun Laoghairessa Irlannissa. Nooa Laukkanen oli parhaana suomalaisena 18:s, Kaarle Tapper 30:s ja Valtteri Uusitalo 31:s. – Ensimmäinen puolisko kisasta oli aika tasasta varmaa purjehdusta. Viimeiset päivät oli itselle haastavia. Mukaan mahtui isoja virheitä, varaslähtöjä ja epäonnistuneita reitinvalintoja, summasi Tapper. – Olen pettynyt omaan purjehdukseeni. Nyt analysoidaan, mitä voidaan tehdä paremmin ja mennään eteenpäin, pettynyt Uusitalo kommentoi. Valmentaja Rodie Van Mackelenbergin mukaan kilpailu ja olosuhteet olivat haastavat, ja tasaisia tuloksia oli vaikea tehdä. – Kilpailu oli todella haastava ja kisattiin erittäin vaikeissa olosuhteissa. Kaikki purjehtijat kamppailivat tasaisuuden kanssa. Olimme monella tavalla hyvin valmistautuneita tähän viikkoon ja valmiina taistelemaan. Olosuhteet olivat kuitenkin täysin päinvastaiset kuin valmistavissa harjoituksissa, kuten purjehduksessa usein käy, hän kertoi. Valmentaja näkee kilpailussa myös
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme