Tradenomista maisteriksi aiempaa tehokkaammin – Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu avaavat uuden reitin maisteriopintoihin
19.8.2026 08:11:57 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun (VAMK) uusi yhteinen 3,5 + 1,5 -malli mahdollistaa kauppatieteiden maisteriopintojen aloittamisen jo ammattikorkeakoulututkinnon aikana ja nopeuttaa valmistumista puolella vuodella. Vaasan yliopisto ja VAMK ovat valtakunnan kärjessä rakentamassa uudenlaista opintopolkua, jossa opiskelija voi suorittaa maisterivaiheen opintoja jo osana tradenomitutkintoaan.

Ensimmäisenä malli yhdistää VAMKin taloushallinnon tradenomikoulutuksen ja Vaasan yliopiston laskentatoimen ja tilintarkastuksen maisteriohjelman. Sen tavoitteena on mahdollistaa sujuva siirtymä ammattikorkeakouluopinnoista ylempään korkeakoulututkintoon, nopeuttaa valmistumista ja vastata työelämän kasvavaan tarpeeseen taloushallinnon asiantuntijoista. Samalla opiskelijat pääsevät tutustumaan yliopisto-opintoihin jo osana ammattikorkeakoulututkintoaan.
– Opiskelijat odottavat yhä joustavampia mahdollisuuksia rakentaa omaa osaamistaan, ja työelämä tarvitsee entistä enemmän korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. Uusi opintopolku vastaa näihin tarpeisiin tarjoamalla motivoituneille opiskelijoille sujuvan väylän syventää osaamistaan ja samalla vahvistamalla työelämän tarvitsemaa asiantuntijaosaamista, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
– Tämä polku tarjoaa opiskelijoillemme erinomaisen mahdollisuuden rakentaa omaa osaamistaan pitkäjänteisesti. Polun myötä valmistuu kahdella ainutlaatuisella tutkinnolla varustettuja osaajia, joilla on sekä laaja käytännön osaaminen että tieteellisempi asiantuntijuus, toteaa Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori Hannu Vahtera.
Mallissa VAMKin taloushallinnon opiskelijat voivat suorittaa tradenomiopintojensa aikana 30 opintopistettä Vaasan yliopiston laskentatoimen ja tilintarkastuksen maisteriohjelman opintoja. Tradenomiksi valmistuessaan opiskelijat voivat hakea maisteriohjelmaan, jossa aiemmin suoritetut opinnot sisällytetään osaksi 120 opintopisteen laajuista tutkintoa. Näin kaksivuotisen maisteritutkinnon suorittaminen nopeutuu puolella vuodella.
Mahdollisuus suorittaa maisteriopintoihin kuuluvia kursseja osana tradenomitutkintoa alkaa syksyllä 2026. Opiskelijat voivat hakea maisteriohjelmaan ensimmäistä kertaa keväällä 2028. Aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille varataan oma kiintiö.
Polku taloushallinnon asiantuntijaksi
Vaasan ammattikorkeakoulun liiketalouden taloushallinnon 210 opintopisteen laajuinen tradenomikoulutus tarjoaa monipuolista osaamista taloushallinnon keskeisiltä osa-alueilta, kuten kirjanpidosta, verotuksesta, palkanlaskennasta, tilintarkastuksesta ja digitaalisista taloushallinnon järjestelmistä. Opinnoissa perehdytään myös kansainväliseen laskentatoimeen, yritysanalyysiin, konsernirakenteisiin ja vastuulliseen liiketoimintaan. Koulutus valmentaa opiskelijoita taloushallinnon asiantuntija-, kehittämis- ja esihenkilötehtäviin.
Vaasan yliopiston laskentatoimen ja tilintarkastuksen maisteriohjelma tarjoaa syvällistä asiantuntemusta muun muassa taloushallinnosta, tilintarkastuksesta, raportoinnista, data-analytiikasta sekä kansainvälisistä IFRS- ja ISA-standardeista. Valmistuneet työllistyvät esimerkiksi controllerin, yritysanalyytikon, tilintarkastajan sekä talousjohtamisen asiantuntija- ja esihenkilötehtäviin.
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostaman korkeakoulukonsernin laaja opetusyhteistyö näkyy monin tavoin eri koulutusaloilla, kuten ristiinopiskelun mahdollisuuksina ja yhteisinä laboratorioina. Uusi 3,5 + 1,5 -malli on yksi konsernin strategisista avauksista, jolla tuetaan valtakunnallisia tavoitteita sujuvammista opintopoluista ja korkeakoulutettujen osaajien saatavuudesta. Vastaavia tehokkaampia opintopolkuja rakennetaan aktiivisesti myös muille koulutusaloille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vararehtori Tanja Risikko, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8612
Vararehtori Sanna Valliaro, Vaasan ammattikorkeakoulu, p. 020 766 3394
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Rehtori Minna Martikainen Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa: ”Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta”7.9.2026 16:44:24 EEST | Tiedote
Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta, painotti Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen yliopiston lukuvuoden avajaisissa 7. syyskuuta. Hänen mukaansa korkealaatuinen tutkimus ja koulutus synnyttävät uutta tietoa ja innovaatioita, parantavat tuottavuutta sekä vahvistavat yritysten ja yhteiskunnan kykyä uudistua.
Avoimuus ei takaa tiedon tasapuolisuutta tulosjulkistustilaisuuksissa4.9.2026 09:57:49 EEST | Tiedote
Pörssiyhtiöiden tulosjulkistustilaisuuksien Q&A-osiot voivat olla tavallisille sijoittajille vaikeita seurattavia – analyytikoiden ja yritysjohdon käyttämä kieli ei avaudu muille helposti. Vaasan yliopistossa tarkastettava Kaisa Penttisen laskentatoimen väitöskirja osoittaa, että Q&A-osiot tarjoavat kuitenkin lisätietoa pelkkiin kirjallisiin raportteihin verrattuna.
Jukka Sihvonen laskentatoimen professoriksi Vaasan yliopistoon: "Tekoäly muuttaa työtä, mutta osaaminen ratkaisee"3.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden tohtori Jukka Sihvonen on aloittanut Vaasan yliopiston laskentatoimen professorina syyskuussa. Professuurin erityisalana on data-analytiikka liiketoiminnassa. Sihvonen on erikoistunut laskentatoimen ja rahoituksen digitaaliseen muutokseen sekä erityisesti datan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa.
Bonnie Buchanan rahoituksen professoriksi Vaasan yliopistoon: "Rahoitusmarkkinat ja -instrumentit ovat avainasemassa uusiutuvan energian rahoittamisessa"2.9.2026 09:43:28 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden tohtori Bonnie Buchanan on nimitetty Vaasan yliopiston rahoituksen professoriksi, erityisalanaan kestävä rahoitus ja liiketoiminnan muutos energiasiirtymässä. Kansainvälisesti arvostettu kestävän rahoituksen tutkija Buchanan liittyi Vaasan yliopistoon Suomen Akatemian 2,5 miljoonan euron strategisen profiloitumisrahoituksen myötä.
Tekoälyn vastuullinen johtaminen vaatii ihmistä – vastuu ei kuulu algoritmille vaan yritysjohdolle31.8.2026 14:02:22 EEST | Tiedote
Vaasan yliopiston väitöstutkimus tarkastelee tekoälyn johtamista kansallisten rajojen yli. Rakibul Hasanin kansainvälisen liiketoiminnan väitöstutkimus tarjoaa käytännön ohjeita muun muassa johtajille, jotta tekoälyn käyttäjien hyvinvointi voitaisiin turvata.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
