Terveelliset nukkumistottumukset keski-iässä ennustavat pidempää työuraa
19.8.2026 12:34:41 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Yli yhdeksän tunnin yöunet ja univaikeudet 50 vuoden iässä vähentävät odotettavissa olevien työvuosien määrää noin yhdeksällä kuukaudella, selviää yli 70 000 suomalaista kattaneesta seurantatutkimuksesta.

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, miten unen määrä ja univaikeudet ovat yhteydessä työllisen ajan odotteeseen eli keskimääräiseen vuosimäärään, jonka henkilön odotetaan jatkavan työelämässä tietyssä iässä.
Tutkimuksessa työllisen ajan odotetta tarkasteltiin vähintään 50 vuotta täyttäneillä suomalaisilla 68-vuotiaaksi asti.
Keskimäärin yli yhdeksän tuntia yössä nukkuvilla tai univaikeuksia kokevilla oli 50 vuoden iässä heikompi työllisen ajan odote kuin alle yhdeksän tuntia nukkuvilla ja heillä, jotka eivät kokeneet univaikeuksia.
Keskimääräinen työllisen ajan odote 50 vuoden iässä oli 13 vuotta ja kaksi kuukautta. Kohtalaiset univaikeudet (2 – 4 yönä viikossa) vähensivät työvuosien määrää viidellä kuukaudella ja vakavat (viitenä yönä viikossa tai lähes joka yönä) kahdeksalla kuukaudella, kun verrattiin heihin, jotka eivät kokeneet univaikeuksia.
Yhdeksän tuntia yössä tai sitä enemmän nukkuvien kunta-alan työntekijöiden työllisen ajan odote oli noin yhdeksän kuukautta vähemmän kuin alle yhdeksän tuntia nukkuvilla kuntatyöntekijöillä. Kun yhteyttä tarkasteltiin toisessa, suomalaista väestöä laajemmin edustavassa otoksessa ero näiden ryhmien välillä oli jopa 2,5 vuotta.
Kansainvälisten suositusten mukaan terveyden kannalta optimaalinen unen määrä alle 65-vuotiailla aikuisilla on juuri 7–9 tuntia yössä. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu eroja työllisen ajan odotteessa alle seitsemän tuntia ja 7–8,5 tuntia yössä nukkuvien välillä.
Uniterveyden tukeminen on keskeistä
Heikoimmassa asemassa olivat rutiinityötä tekevät tai alhaisesti koulutetut henkilöt, jotka nukkuivat vähintään yhdeksän tuntia yössä tai kokivat vakavia univaikeuksia. Heillä työllisen ajan odote 50-vuotiaana oli kuntatyöntekijöistä koostuvassa otoksessa noin 12,2–12,4 vuotta ja väestöä laajemmin edustavassa otoksessa vain 6,4 vuotta.
– Havaintomme nostavat esiin etenkin alhaisessa sosioekonomisessa asemassa olevien uniterveyden tukemisen ja univaikeuksien hoitamisen tärkeyden keski-iässä, painottaa hankkeen vastuullinen tutkija, unen ja työpsykologian dosentti Saana Myllyntausta.
Tutkimuksen pohjalta ei voida suoraan sanoa, että juuri pitkään nukkuminen tai univaikeuksien kokeminen johtavat lyhyempään työuraan, sillä esimerkiksi eri sairauksien ja mielenterveyden vaikutusta ei voitu tutkimuksessa sulkea pois. Tiedetään kuitenkin, että hyvä uniterveys on yhteydessä esimerkiksi parempaan työssä suoriutumiseen, tiedonkäsittelykykyyn ja terveyteen.
– Unta kannattaa tukea työelämässä. Esimerkiksi työterveyshuollon tarjoamat unettomuuden hoitoon kohdistetut interventiot ja työpaikoilla toteutetut uniterveyttä edistävät toimenpiteet on todettu aiemmissa tutkimuksissa toimiviksi keinoiksi työikäisten nukkumisen tukemiseen, suosittelee Myllyntausta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 70 000 suomalaista Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstön seurantatutkimukseen (FPS) osallistunutta henkilöä ja lisäksi noin 6 000 tutkittavaa suomalaista väestöä edustavan Terveys, hyvinvointi ja ihmissuhteet Suomessa (HeSSup) -tutkimuksen aineistosta.
Jokainen tutkittava arvioi kyselyissä tyypillistä unen kestoaan ja eri univaikeuksien yleisyyttä. Tiedot työssäolosta ja menehtymisistä seurannan aikana saatiin rekistereistä. Turun yliopiston tutkijat toteuttivat tutkimuksen yhdessä Työterveyslaitoksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Oulun yliopiston, Helsingin yliopiston, Tukholman yliopiston sekä University College Londonin tutkijoiden kanssa.
Tutkimuksen tekemistä ja sen aineistonkeruuta ovat rahoittaneet muun muassa Työsuojelurahasto, valtion tutkimusrahoitus Varhan kautta, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Suomen Akatemia (Profi8 rahoitus Oulun yliopistolle), The Wellcome Trust ja UK Medical Research Council.
Tutkimus on julkaistu avoimesti luettavana arvostetussa Occupational and Environmental Medicine -tiedelehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saana MyllyntaustaDosentti
Puh:+358 50 326 2152saakar@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/saana-myllyntaustaTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Weisell-säätiö lahjoittaa Turun yliopistolle 100 000 euroa havaitsevan tähtitieteen alalle9.9.2026 12:30:27 EEST | Tiedote
Lahjoitus kohdennetaan tähtitieteeseen perustettavaan apulaisprofessuuriin ja apulaisprofessuurin tieteenalan tukemiseen. Uuden professuurin ala on havaitseva tähtitiede ja optiset havaintolaitteet.
Hästens skötsel, levnadsförhållanden och interaktion med ägaren formar dess karaktär9.9.2026 10:55:55 EEST | Pressmeddelande
En ny studie visar att hästens karaktär inte bara beror på gener, ålder eller ras, utan är också systematiskt kopplad till hur man håller, rider och sköter om hästen. Kvaliteten på relationen mellan ägaren och hästen spelar också en roll. Resultaten understryker vikten av dagliga vård- och hanteringsval för hästens karaktär och välbefinnande.
Hevosen hoito, elinolot ja vuorovaikutussuhde omistajaan muovaavat sen luonnetta9.9.2026 10:55:55 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että hevosen luonne ei riipu pelkästään perimästä, iästä tai rodusta, vaan liittyy systemaattisesti myös siihen, miten hevosta pidetään, ratsastetaan ja hoidetaan. Myös omistajan ja hevosen välisen suhteen laadulla on merkitystä. Tulokset korostavat jokapäiväisten hoitoon ja käsittelyyn liittyvien valintojen merkitystä hevosen luonteelle ja hyvinvoinnille.
Turun yliopiston tutkijat kuvasivat tieteelle uusia hyönteislajeja Amazonian sademetsistä7.9.2026 09:59:03 EEST | Tiedote
Turun yliopiston biodiversiteettitieteiden laitoksen tutkijat ovat kuvanneet kaksi tieteelle aiemmin tuntematonta loispistiäislajia läntisen Amazonian sademetsistä. Uudet lajit kuuluvat hyvin harvinaiseen Brachycyrtinae-alaheimoon, jonka ensimmäinen Suomessa havaittu edustaja löytyi viime vuonna Turun Skanssin biodiversiteettipuistosta.
Lääketieteen opiskelijat tarjoavat elvytyskoulutusta Turun ja Raision 8.-luokkalaisille4.9.2026 12:59:32 EEST | Tiedote
Turun yliopiston lääketieteen opiskelijat antavat syksyn aikana elvytys- ja sydäniskurikoulutusta Raision, Turun normaalikoulun ja Puolalan yläkoulujen kahdeksannen luokan oppilaille. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Turun normaalikoulun liikuntahallilla (Annikanpolku 9, 20610 Turku) keskiviikkona 9.9. klo 12 järjestettävää koulutusta – tätä ennen on myös mahdollista haastatella kouluttajia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme