Kokoomuksen Wallinheimo: Ensisijoitus jokaiselle lapselle on investointi tulevaisuuteen
19.8.2026 13:52:59 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja suuren valiokunnan puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo iloitsee siitä, että hallitusohjelmaan kirjattu vastasyntyneiden osakesäästötili etenee. Tavoitteena on antaa jokaiselle vastasyntyneelle 300 euron ensisijoitus.

– Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään riippumatta vanhempiensa varallisuudesta. Ensisijoitus on konkreettinen investointi lapsen tulevaisuuteen, Wallinheimo sanoo.
Ensisijoitusta ei voisi nostaa ennen täysi-ikäisyyttä. Wallinheimon mukaan sen merkitys ei rajoitu sijoitettuun summaan, vaan uudistus avaisi jokaiselle lapselle oven pitkäjänteiseen säästämiseen ja omistamiseen. Se voisi samalla kannustaa vanhempia ja läheisiä kartuttamaan lapsen säästöjä vuosien aikana.
– Varallisuus ja taloudellinen turva kasaantuvat helposti niille, joilla on jo valmiiksi parhaat lähtökohdat. Nyt säästäminen ja sijoittaminen alkaisi luonnollisella tavalla myös niissä perheissä, joissa sijoittaminen ei ole tuttua. Ajan, sijoitustuottojen ja mahdollisten lisäsäästöjen myötä pienestäkin pesämunasta voi kasvaa merkittävä tuki itsenäisen elämän alkuun, Wallinheimo toteaa.
Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo korostaa, ettei 300 euron sijoitus yksin poista vähävaraisuutta. Se voi kuitenkin vahvistaa lapsen taloudellisia valmiuksia ja ehkäistä vähävaraisuuden kasautumista elämän aikana.
– Kokoomus haluaa, että yhä useampi suomalainen voi rakentaa omaa taloudellista turvaansa ja on vähemmän riippuvainen yhteiskunnan tuista. Hyvinvointiyhteiskunnan on autettava silloin, kun apua tarvitaan, mutta samalla sen pitää antaa ihmisille välineitä vahvistaa omaa taloudellista itsenäisyyttään.
– Säästäminen, sijoittaminen ja omistaminen eivät saa olla vain hyväosaisten etuoikeuksia. Jokaiselle lapselle annettava pesämuna kertoo, että jokaisen tulevaisuuteen kannattaa uskoa ja investoida, Wallinheimo päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sinuhe WallinheimoKansanedustaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra: Velkajarru on tie pois ikuisesta leikkauskierteestä – lipeäminen olisi selkärangattomuuden huippu16.9.2026 18:53:57 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra vaatii puolueita pitämään kiinni yhdessä sovitusta velkajarrusta. Hänen mukaansa olisi selkärangattomuuden huippu luvata vastuullista taloudenpitoa ja perääntyä heti, kun eteen tulee vaikeita päätöksiä. Kopra korostaa, ettei velkajarrun tavoitteena ole jatkuva leikkaaminen vaan päinvastoin Suomi, jonka talous kasvaa niin vahvaksi, ettei uusia sopeutuspaketteja tarvitse tehdä hallitus toisensa jälkeen.
Kokoomuksen Kauma: Velkajarrusta lipsuminen tulisi suomalaisille kalliiksi16.9.2026 18:05:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma muistuttaa, ettei velkajarrussa ole kyse vain puolueiden välisestä sopimuksesta. Suomen kyky saada velkaantuminen hallintaan vaikuttaa myös siihen, miten sijoittajat ja luottoluokittajat arvioivat Suomen taloutta ja millä hinnalla valtio saa tulevaisuudessa lainaa. Kauman mukaan velkajarrusta lipsuminen olisi vaarallista etenkin nyt, kun Suomen julkinen talous on luottoluokittajien tarkassa seurannassa.
Kokoomuksen Jukkola oppositiolle: Älkää vetäkö mattoa pk-yritysten jalkojen alta16.9.2026 15:25:14 EEST | Tiedote
Pk-yritysten näkymät ovat kääntyneet selvästi parempaan, mutta investointihalukkuus on yhä heikkoa. Kokoomuksen talous- ja elinkeinopolitiikan verkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Jukkola haastaa oppositiopuolueita kertomaan suoraan, kiristäisivätkö ne yritysten verotusta ja peruisivatko yhteisöveron kevennyksen. Jukkolan mukaan yritykset tarvitsevat nyt ennen kaikkea ennakoitavuutta ja kasvurauhaa, eivät epävarmuutta tulevan vaalikauden veroratkaisuista.
Kokoomuksen Kinnari: Maatalouden kannattavuuden parantaminen vaatii toimivat markkinat, ei jatkuvia kriisipaketteja16.9.2026 14:29:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Teemu Kinnari korostaa, maatalouden kannattavuuteen liittyvässä välikysymyskeskustelussa, että maatalouden vaikeuksiin on vastattava sekä välittömällä avulla että tuottajan asemaa vahvistavilla uudistuksilla. Hallitus on turvannut ruoantuotannon rahoitusta ja edistänyt alan kannattavuuden edellytyksiä vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.
Kokoomuksen Koulumies: Suomeen muuttavan sosiaaliturva sidotaan jatkossa vahvemmin kotoutumiseen15.9.2026 17:56:25 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies pitää hallituksen esittämää uutta kotoutumistukea merkittävänä muutoksena Suomen sosiaaliturvaan. Jatkossa hiljattain Suomeen muuttanut työtön, joka ei ole vielä täyttänyt työssäoloehtoa, saisi yleistuen sijaan kotoutumistukea. Riittävän suomen tai ruotsin kielen taidon osoittamalla voisi päästä yleistuen piiriin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme