Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 25.8. kokouksen ennakkotiedote
21.8.2026 12:30:16 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 25. elokuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa toimialan vuoden toista toiminnan ja talouden ennustetta.
Talouden toinen vuosiennuste suunnitellusti ylijäämäinen
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalle esitellään vuoden toinen toiminnan ja talouden ennuste. Tammi–kesäkuun toteuman perusteella toimialan tuloksen arvioidaan olevan tänä vuonna 92,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja 37,7 miljoonaa talousarvion tulostavoitetta (54,4 miljoonaa euroa) parempi.
”Olemme onnistuneet tasapainottamaan menokehitystämme. Varaudumme suunnitellulla ylijäämällä rahoituksemme nopeaan tiukentumiseen lähivuosina. Meidän on edelleen lisättävä tuottavuutta ja tarkasteltava kustannusrakennettamme, muuten tuloksemme kääntyy tulevina vuosina selvästi alijäämäiseksi”, kertoo sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen.
Asiakkaiden tyytyväisyys palveluihin on kasvanut, pelastustoimen kiireellisten tehtävien vasteajat ovat tavoitteen mukaisia ja alle 23-vuotiaiden terapiatakuu toteutuu. Terveysasemien kiireettömään hoitoon pääsy sen sijaan vaatii vielä ponnisteluja, jotta pääsemme asettamaamme 14 vuorokauden tavoitteeseen. Parantaaksemme kiireettömän hoidon saatavuutta olemme muun muassa palkanneet 50 uutta lääkäriä.
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen valtionrahoitus on vuonna 2026 yhteensä 3 088,0 miljoonaa euroa.
Lisätietoa:
- toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi ja
- talous- ja strategiajohtaja Sampo Pajari, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi
Linkit
- Kokouksen esityslista liitteineen
- Kokouksen päätöstiedote julkaistaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla kokouksen jälkeen
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 8.9. kokouksen päätöstiedote8.9.2026 21:52:58 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 8. syyskuuta. Lautakunta päätti toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotuksesta ja vuosien 2027 - 2029 taloussuunnitelmasta. Lisäksi lautakunta päätti omalääkäripalvelujen hankinnasta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 8.9. kokouksen ennakkotiedote4.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 8. syyskuuta klo 16.15. Lautakunta jatkaa toimialan ensi vuoden talousarvioehdotuksen ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman käsittelyä. Lisäksi lautakunta käsittelee muun muassa omalääkäripalvelujen hankintaa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 1.9. kokouksen päätöstiedote1.9.2026 19:24:08 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 1. syyskuuta 2026. Lautakunta jätti pöydälle toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2027 - 2029 taloussuunnitelman. Lautakunta jatkaa näiden käsittelyä viikon päästä tiistaina 8. syyskuuta. Tämän kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Helsinki etsii uusia sijais-, vastaanotto- ja tukiperheitä – Ajoissa kotiin -kampanja muistuttaa perhehoidon tärkeydestä31.8.2026 09:46:28 EEST | Tiedote
Helsingin perhehoito järjestää keskiviikkona 16. syyskuuta infotilaisuuden, johon ovat tervetulleita kaikki perhehoidosta kiinnostuneet. Tilaisuudessa esittelemme perhehoidon eri toimintamuotoja. Paikan päällä on myös kokemusasiantuntijoita kertomassa omasta polustaan ja kokemuksistaan.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 1.9. kokouksen ennakkotiedote28.8.2026 12:46:39 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 1. syyskuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotusta ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelmaa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala tavoittelee ensi vuodelle 31 miljoonan euron ylijäämäistä tulosta ja jatkaa muun muassa peruspalvelujen saatavuuden parantamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme