Kansanedustaja Mari Holopainen vaatii toimia Saimaan öljyvahingon jälkeen: Tämä ei saa toistua
21.8.2026 13:27:28 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Tiistaina Saimaalla tapahtunut öljyvahinko aiheuttaa haittaa vesistölle, alueen asukkaille ja elinkeinoille. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii, että vahingon ympäristövaikutukset selvitetään perusteellisesti ja tapahtuneesta otetaan opiksi vastaavien vahinkojen ehkäisemiseksi.

– Saimaa on ainutlaatuinen vesistö, jonka puhtaana säilyminen on elintärkeää sekä alueen ihmisille että luonnolle. Nyt tärkeintä on torjua ja selvittää vahingon seuraukset mahdollisimman hyvin. Samalla on kysyttävä, miten varmistamme, ettei vastaavaa pääse tapahtumaan uudelleen, Holopainen sanoo.
Öljyä arvioidaan vuotaneen 200–800 litraa. Tarkasta määrästä riippumatta vahinko on jo aiheuttanut merkittävää haittaa. Haukiveden järvivesi on asetettu käyttökieltoon: vettä ei saa käyttää talous- tai juomavetenä, peseytymiseen eikä kasteluun. Öljyä on myös kertynyt paikallisten asukkaiden rannoille. Suuri osa alueen lukuisista kesäasunnoista on kanto- ja järviveden varassa.
– Tämä osoittaa, ettei öljyvahingon vakavuutta voi arvioida vain vuotaneiden litrojen perusteella. Herkässä vesistössä pieneltäkin kuulostavalla vuodolla voi olla merkittäviä seurauksia ihmisille, luonnolle ja alueen elinkeinoille. Siksi vahinkojen ennaltaehkäisyyn on suhtauduttava vakavasti, Holopainen sanoo.
Öljyntorjunta keskittyi alkuvaiheessa öljyn keräämiseen veden pinnalta, ja nyt kartoitetaan myös öljyyntyneitä rantoja. Vahinko tapahtui keskellä äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan keskeistä elinaluetta. Matalissa järvissä öljyvahinkojen ympäristöriskit korostuvat, sillä öljyn yhdisteitä voi päätyä sedimenttiin ja vesieliöihin. Vaikka näkyvä öljy saataisiin kerättyä mahdollisimman tarkasti, kaikkia ympäristövaikutuksia ei voida vielä arvioida. Siksi vahingon mahdollisia pitkäaikaisia vaikutuksia vesiekosysteemiin on seurattava. Vesinäytteiden tuloksia odotetaan alkuviikosta.
– Saimaannorppia on kuollut tänä vuonna pyydyksiin jo ennätyksellisen paljon. Äärimmäisen uhanalaisella lajilla ei ole varaa uusiin riskeihin. Puhdas vesi on koko alueen elinehto, ja vaikutuksia saimaannorppaan, kalastoon ja muuhun vesiluontoon pitää seurata riittävän pitkään. Samalla on huolehdittava siitä, etteivät asukkaat, ammattikalastajat ja matkailuyrittäjät jää vahingon seurausten kanssa yksin, Holopainen sanoo.
Holopaisen mukaan tapahtuneesta on otettava opiksi myös öljyvahinkojen ennaltaehkäisyssä. On selvitettävä, olivatko öljyn käsittelyä, säilytystä, valvontaa ja vahinkoihin varautumista koskevat käytännöt riittäviä ja tarvitaanko niihin muutoksia.
– Ympäristövahinkojen kohdalla paras torjuntatoimi on se, ettei vahinkoa pääse syntymään. Saimaan tapahtumista on otettava opiksi. On selvitettävä, missä ennaltaehkäisy petti ja mitä pitää muuttaa, jotta vastaavaa ei tapahdu uudelleen, Holopainen päättää.
Holopainen on jättänyt aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.
Yhteyshenkilöt
Iida TaniPoliittinen avustaja, viestinnän suunnittelija (Vihreä eduskuntaryhmä)
Puh:+358 50 520 1210iida.tani@eduskunta.fiMari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452mari.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo jyrähtää broilerien kohtelusta: ”Tässä ei ole mitään laitonta ja se on ongelman ydin”14.9.2026 11:06:58 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina kuvamateriaalia kahdelta suomalaiselta broileritilalta. Kuvissa linnut eivät juuri mahdu liikkumaan ja kuolleita lintuja makaa elävien seassa. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elon mukaan tämä on räikeässä ristiriidassa eläinten hyvinvointilain kanssa.
Virta: Suomen tulee tehdä Arctic Summitissa näkyväksi, että pohjoinen lämpenee nelinkertaista vauhtia11.9.2026 16:33:12 EEST | Tiedote
Kun Euroopan johtajat kokoontuvat tällä viikolla Rovaniemen European Arctic Summitiin, Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen tulee käyttää isännän paikkaansa nostaakseen esiin arktisen alueen ekologisen kriisin vakavuutta.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Luonnon etu on jälleen jäämässä jyrän alle – hallituksen ennallistamissuunnitelma on riittämätön ja valmistellaan salassa11.9.2026 16:07:49 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen paheksuu hallituksen salailua Suomen ennallistamissuunnitelman valmistelussa. Suunnitelmassa ei ole lainkaan kerrottu, miten metsäluonnon tilaa aiotaan parantaa, vaikka metsät ovat tärkein luontotyyppimme. Muiden luontotyyppien osalta lausunnolla on ollut ainoastaan suunnitelman tiivistelmä. Näin hallitus on estänyt sen, että suunnitelman toimia ja niiden riittävyyttä voisi lausunnonantajat arvioida.
Vihreiden Pitko: Suomen tärkein luontopäätös valmistellaan pimennossa11.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko kritisoi hallitusta siitä, että se valmistelee Suomen EU:lle antamaa ennallistamissuunnitelman luonnosta ilman kunnollista lausuntokierrosta. Suomen suurin luontotyyppi, pohjoiset havumetsät, on poistettu suunnitelmasta, ja niiden kohtalosta päätetään poliittisesti hallituksen ja valtiosihteereiden kesken, kansalaisia, järjestöjä ja tutkijoita kuulematta.
Vihreiden Alametsä: Itsemurhat on saatava nollaan10.9.2026 15:19:44 EEST | Tiedote
Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisyn päivää. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii toimia itsemurhien saamiseksi nollaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme