Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 2027
29.8.2026 11:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.

Median edustajat ovat tervetulleita kumppanuuden julkistustilaisuuteen lauantaina 29.8. klo 11 Oulun AaltoSiiloon. Lue lisää alta.
Suomen näyttely seuraavassa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa syntyy tutkitun tiedon ja arkkitehtuurinäyttelyn vuoropuhelusta.
"Haluamme Archinfossa tehdä näkyväksi Suomessa tehtävää korkealaatuista arkkitehtuuritutkimusta, eikä Venetsian arkkitehtuuribiennaalia näkyvämpää alustaa tälle ole. Oulun yliopisto on luonteva kumppani, kun haluamme tuoda pohjoista tutkimusta kansainväliseen tietoisuuteen”, sanoo Archinfon toiminnanjohtaja Katarina Siltavuori.
Archinfo vastaa Suomen paviljongin näyttelyistä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämänä komissaarina. Vastaavanlaista näyttelykumppanuutta yliopiston kanssa ei ole aiemmin tehty.
“Arkkitehtuurin tutkimuksessa yhdistyvät yhteiskunnallinen tarkastelu ja alan kehittäminen teorian ja käytännön näkökulmista. Valikoitumisemme Suomen paviljongin kumppaniksi on osoitus huippututkimuksemme arvostuksesta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti”, sanoo Oulun yliopiston vararehtori Mirja Illikainen.

Suomen paviljongin näyttelyn kuratoi arkkitehti, kuraattori Kaisa Karvinen. Kuratointityön ohella hän valmistelee väitöskirjaa Oulun yliopistoon ja tekee erillistä apurahatutkimusta arkkitehtuurinäyttelyistä merkitysten ja tiedon tuotannon välineenä.
“Olen pohtinut töissäni tutkimuksen ja arkkitehtuurinäyttelyiden välisiä yhteyksiä. Oulun yliopistosta saamani oppi tutkimuksen tekemisestä on tukenut työskentelyäni kuraattorina näyttelyiden parissa”, Kaisa Karvinen sanoo.
Yhteistyö Oulun yliopiston kanssa sisältää myös opetus- ja julkaisusisältöjä. Syksyllä 2026 arkkitehtuurin yksikkö järjestää kurssin, johon osallistuvat opiskelijat voivat hakea harjoittelijoiksi vuoden 2027 biennaaliin.
“Tutkijan tekemä työ jää usein vain asiaan vihkiytyneen yleisön tietoisuuteen. Yhteistyö biennaalihankkeessa tarjoaa hienon mahdollisuuden saada tätä työtä ja tärkeitä, ajankohtaisia tutkimusteemoja esille maailman suurimpaan arkkitehtuuritapahtumaan – ja samalla tutustuttaa opiskelijoitammekin kansainvälisten näyttelyiden maailmaan”, sanoo apulaisprofessori Henrika Pihlajaniemi Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.
Pihlajaniemi johtaa parhaillaan käynnissä olevaa Euroopan-laajuista Art of Darkness -tutkimushanketta. Lue lisää Oulun yliopiston koordinoimasta hankkeesta tästä.
Seuraava Venetsian arkkitehtuuribiennaali on avoinna yleisölle 8.5.–23.11.2027. Joka toinen vuosi järjestettävässä biennaalissa vierailee puolen vuoden aikana yli 300 000 kävijää. Suomen paviljongin näyttelyyn odotetaan 150 000 kävijää.
Julkistustilaisuus 29.8. klo 11 Oulussa
Median edustajat ovat tervetulleita kumppanuuden julkistustilaisuuteen AaltoSiiloon lauantaina 29.8. klo 11–12 (Alvar Aallon katu 5, Oulu). Ilmoittaudu tästä.
Archinfon järjestämässä tilaisuudessa kuraattori Kaisa Karvinen keskustelee Oulun yliopiston tutkijoiden Henrika Pihlajaniemen ja Jenni Hakovirran kanssa tutkimuksen ja arkkitehtuurinäyttelyiden välisestä yhteydestä.
Julkistustilaisuus on osa Alvar Aalto -viikon Päivä Meri-Toppilassa -yleisötapahtumaa, katso koko ohjelma tästä.
Suomen paviljonki Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo on vastannut Suomen paviljongin arkkitehtuurinäyttelyistä vuodesta 2018 lähtien. Vuonna 1956 Venetsian Giardini-puistoon valmistunut pieni puurakennus on Alvar Aallon suunnittelema ja yksi biennaalin tunnetuimmista paviljongeista. Lue lisää Archinfon verkkosivuilta tästä.
Yhteyshenkilöt
Henrika Pihlajaniemi, apulaisprofessori, Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö, 040 708 9865, Henrika.Pihlajaniemi@oulu.fi
Katarina Siltavuori, toiminnanjohtaja, Archinfo, 050 599 2510, katarina.siltavuori@archinfo.fi
Kaisu KoivumäkiViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: luonnontieteet, vety-, teräs- ja vesitutkimus
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Näkymätön oppiminen näkyväksi – tuotantotalouden väitöstyö edistää epämuodollisen oppimisen johtamista10.9.2026 08:38:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tuotantotalouden alalla väittelevän Oona Vuorion mukaan tieto- ja asiantuntijatyön ohessa tapahtuvan epämuodollisen oppimisen johtaminen ja tukeminen voi tuoda uutta kilpailukykyä suomalaisille yrityksille ja organisaatioille.
Metsätalous aiheena Oulun yliopiston väittelysarjassa10.9.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -sarjassa väitellään metsätaloudesta. Väite kuuluu "Suomen metsätalous köyhdyttää luontoa". Tilaisuus pidetään Linnanmaan kampuksella tiistaina 15. syyskuuta klo 16.
PISA-tulokset haastavat pohtimaan oppilaiden sinnikkyyttä – motivaation säätelytaidot voivat olla osa ratkaisua9.9.2026 10:46:00 EEST | Tiedote
Tuoreissa PISA 2025 -tuloksissa erityistä huomiota on herättänyt havainto, että vain 41 prosenttia suomalaisista oppilaista kertoo yrittävänsä entistä kovemmin silloin, kun työ alkaa tuntua haastavalta. Osuus on tutkimukseen osallistuneiden maiden matalin. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan keskeisessä roolissa ovat oppilaiden taidot tunnistaa ja säädellä omaa motivaatiotaan.
Suomen Akatemialta yli kaksi miljoonaa euroa Oulun yliopiston tutkimukseen arktisen alueen murroksesta ja ympäristötoimijuudesta mielenterveyden lähteenä9.9.2026 09:11:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi rahoitusta arktisen alueen murrosta ja mielen kansanterveyttä koskevaan tutkimukseen. Rahoitusta Oulun yliopistolle tuli yhteensä 2 093 104 euroa.
Väitös: Työttömyys ja muut nykyajan kriisit heikentävät selvästi mielenterveyttä – Suomessa oireilevat etenkin keski-ikäiset miehet9.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Mielenterveyden häiriöt eivät läheskään aina johdu ihmisen biologisista ominaisuuksista vaan yhteiskunnallisista ja rakenteellisista kriiseistä, osoittaa Oulun yliopiston väitöstutkimus. Työttömyys heikentää merkittävästi etenkin työikäisten miesten mielenterveyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme