Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Osa-aikatyö ei vapauta työnhausta – moni soviteltua ansiopäivärahaa saava voi yllättyä työnhakuvelvollisuudesta

25.8.2026 07:32:58 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote

Jaa

Osa-aikatyötä tekevä voi saada palkkansa lisäksi soviteltua ansiopäivärahaa, mutta etuuden saaminen edellyttää yleensä myös työnhaun pitämistä voimassa ja työnhakuvelvollisuuden noudattamista. Vuoden 2026 alusta lähtien työnhakuvelvollisuus on pääsääntöisesti sama myös osa-aikatyötä tekeville kuin kokonaan työttömille työnhakijoille.

Kuva: Shutterstock

Monelle osa-aikatyötä tekevälle tämä voi tulla yllätyksenä. Työnhakuvelvollisuus koskee yleensä myös henkilöä, joka käy töissä mutta saa osa-aikatyön rinnalla soviteltua ansiopäivärahaa.

– Moni ajattelee, että työnhakuvelvollisuus koskee vain kokonaan työttömiä. Näin ei kuitenkaan ole. Jos henkilö saa soviteltua ansiopäivärahaa, hänen on yleensä pidettävä työnhakunsa voimassa ja haettava työtä työvoimaviranomaisen asettaman velvollisuuden mukaisesti, sanoo Avoimen työttömyyskassan A-kassan hallintojohtaja Kaisa Tikka.

Työnhakuvelvollisuuden laiminlyönti voi keskeyttää päivärahan

Työnhakuvelvollisuuden sisältö määritellään jokaiselle työnhakijalle yksilöllisesti ja se kirjataan työllistymissuunnitelmaan. Useimmissa tapauksissa velvollisuus tarkoittaa käytännössä neljän työpaikan hakemista kuukaudessa, mutta velvollisuutta voidaan alentaa tai jättää kokonaan asettamatta esimerkiksi terveydellisistä syistä.

Jos työnhakuvelvollisuutta laiminlyö ilman hyväksyttävää syytä, työvoimaviranomainen voi antaa asiasta työvoimapoliittisen lausunnon, joka vaikuttaa ansiopäivärahan maksamiseen.

– Työttömyyskassa ei valvo työnhakuvelvollisuutta eikä päätä mahdollisista seuraamuksista. Jos työvoimaviranomainen toteaa laiminlyönnin, lausunto sitoo kassaa ansiopäivärahaa maksettaessa, Tikka kertoo.

Osa-aikatyö on monelle ainoa vaihtoehto

Osa-aikatyö on Suomessa yleistä, lähes joka viides työllinen tekee osa-aikatyötä. Tilastokeskuksen mukaan lähes joka kolmas osa-aikatyötä tekevä palkansaaja haluaisi kuitenkin tehdä kokoaikatyötä.

Osa-aikatyötä tehdään esimerkiksi opiskelun tai terveydellisten syiden vuoksi, mutta monille se on ainoa tarjolla oleva vaihtoehto. Tällöin soviteltu ansiopäiväraha täydentää toimeentuloa.

– Siksi on tärkeää, että osa-aikatyötä tekevät tietävät myös työnhakuun liittyvät velvollisuutensa. Työnhaku kannattaa pitää jatkuvasti voimassa ja omasta työllistymissuunnitelmasta kannattaa tarkistaa, mitä velvollisuuksia juuri itselle on asetettu, Tikka muistuttaa.

Lisätietoja sovitellusta ansiopäivärahasta ja työnhakuvelvollisuudesta löytyy A-kassan verkkosivuilta.

Lue lisää vuoden 2026 työnhakuvelvollisuuden muutoksista Työmarkkinatorilta

Tilastokeskuksen katsaus 2.4.2026: Määräaikainen työ ja uudet työsuhteet vähenivät vuonna 2025

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Shutterstock
Lataa

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon. 


Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.


Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.


Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!

A-kassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Apurahalla voi työskennellä ja saada ansiopäivärahaa – neljän kuukauden sääntö voi tulla monelle yllätyksenä10.9.2026 06:47:00 EEST | Tiedote

Apurahatyöskentely ei automaattisesti estä ansiopäivärahan saamista. Jos apurahatyöskentelyn aloittaa työttömänä, ansiopäivärahaa voi saada ensimmäisten neljän kuukauden ajan ilman, että työvoimaviranomainen arvioi työskentelyn pää- tai sivutoimisuutta. Aihe herättää A-kassan jäsenissä tasaisesti kysymyksiä ja monelle tulee yllätyksenä, ettei apurahan saaminen tarkoita ansiopäivärahan välitöntä päättymistä.

Joka kolmas A-kassan hakemus liittyy osa-aikatyöhön – työn vastaanottaminen kannattaa edelleen3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Osa-aikatyö on monelle työttömälle merkittävä osa arkea. Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan kesäkuussa 2026 soviteltua ansiopäivärahaa sai 2 895 jäsentä, mikä vastaa 17,5 prosenttia kaikista ansiopäivärahan saajista. Samalla peräti 33 prosenttia kaikista A-kassaan saapuneista ansiopäivärahahakemuksista oli sovitellun päivärahan hakemuksia.

A-kassa: Lomautettujen määrä putosi 37 prosenttia – uusien työttömyysjaksojen määrä silti kasvaa18.8.2026 07:49:00 EEST | Tiedote

Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa laskuaan elokuussa. Erityisen voimakkaasti ovat vähentyneet lomautukset: elokuun puolivälissä lomautusajan päivärahaa saaneita oli 37 prosenttia vähemmän kuin heinäkuun vastaavassa vaiheessa. Samaan aikaan ensihakemusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo työmarkkinatilanteen olevan edelleen kaksijakoinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye