MTK hallitukselle: Budjettiriihessä turvattava ruoantuotanto, huoltovarmuus ja metsätalouden toimintaedellytykset
25.8.2026 07:53:39 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
MTK vaatii hallitukselta budjettiriiheen ratkaisuja, jotka turvaavat suomalaisen ruoantuotannon, huoltovarmuuden ja metsäalan kilpailukyvyn. Järjestö korostaa erityisesti afrikkalaisen sikaruton aiheuttaman kriisin hoitamista, maatalouden kustannuskriisiin vastaamista sekä metsätalouden rahoituksen vahvistamista.

MTK muistuttaa, että maa- ja metsätalous sekä niihin perustuva biotalous ovat keskeisessä roolissa Suomen talouskasvun, vihreän siirtymän ja kokonaisturvallisuuden rakentamisessa. Geopoliittiset kriisit ovat kuitenkin koetelleet erityisen voimakkaasti maataloutta, jonka kannattavuus on jo pitkään ollut heikko.
– Suomalainen ruoantuotanto on tilanteessa, jossa uusia rasitteita ei enää kestetä. Hallituksen on budjettiriihessä tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat alkutuotannon jatkuvuutta ja turvaavat kotimaisen ruokaturvan myös kriisiaikoina. Haluan korostaa, että ruoantuotanto maatiloilla on suomalaisen yhteiskunnan strategista infrastruktuuria. Ja sen laiminlyönti on vakava virhe koko yhteiskunnalle, MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä sanoo.
MTK:n keskeinen viesti hallitukselle liittyy afrikkalaisen sikaruton torjuntaan. Järjestö vaatii valtiolta nopeita ja riittävästi resursoituja toimia sekä koko valtioneuvoston osallistumista kriisin hoitoon. Lisäksi viranomaisrajoituksista aiheutuvat välittömät ja välilliset taloudelliset menetykset on korvattava täysimääräisesti.
Maatalouden kustannuskriisin helpottamiseksi MTK esittää EU:n sallimien kriisitukivälineiden täysimääräistä hyödyntämistä. Tuki tulisi kohdentaa erityisesti lannoitteiden ja polttoaineiden kustannuksiin. Samalla hallituksen on vietävä loppuun hallitusohjelman lupaukset maatalouden kilpailukyvyn vahvistamisesta, ruokaviennin kasvattamisesta sekä ruokamarkkinoiden toimivuuden parantamisesta.
MTK nostaa vahvasti esiin myös metsäpolitiikan. Järjestön mukaan kansallisen ennallistamissuunnitelman toteuttamiselle on laadittava uskottava ja pitkäjänteinen rahoitussuunnitelma. Lisäksi METSO-ohjelman rahoitusta on vahvistettava ja metsätalouden kannustejärjestelmä METKA:n rahoitusta lisättävä.
– Suomessa ei voida samaan aikaan lisätä metsiin kohdistuvia tavoitteita ja heikentää niiden toteuttamisen rahoitusta. Metsänomistajille on annettava mahdollisuus hoitaa metsiään aktiivisesti ja kestävästi myös tulevaisuudessa, Hemmilä korostaa.
MTK vaatii budjettiriiheltä päätöksiä myös maatalouden energiaveron palautuksen vahvistamisesta, tieverkon ja yksityisteiden rahoituksen turvaamisesta sekä ruoka-alan datatalouden kehittämisestä. Lisäksi järjestö vastustaa kiinteistöverotuksen arvostamisuudistusta nykyisessä muodossaan.
MTK:n kirje hallituksen budjettiriiheen on luettavissa kokonaisuudessaan tiedotteen liitteenä täällä: https://www.mtk.fi/-/budjettiriihessa-turvattava-ruoantuotanto-huoltovarmuus-ja-metsatalouden-toimintaedellytykset
Lisätiedot:
Tero Hemmilä, puheenjohtaja, MTK, 0400 522 012
Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, MTK, 050 522 5207
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Seitsemän järjestön yhteinen viesti: kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus turvattava myös 2030-luvulla15.9.2026 10:03:09 EEST | Tiedote
Ruokahuollon turvaamiseksi kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto ry, Kauppapuutarhaliitto ry, Pihvikarjaliitto ry, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita.
Alpuan Kalavesien osakaskunnalle MTK Säätiön merkittävä tunnustus – ”Nykyaikainen esimerkki itsepäisestä gallialaiskylästä”12.9.2026 13:01:20 EEST | Tiedote
MTK-Säätiö on myöntänyt 10 000 euron palkinnon Raahen Alpuan kylässä toimivalle kalavesien osakaskunnalle. Kalastuskunta on malliesimerkki siitä, miten vapaaehtoiset voivat kehittää vaikuttavasti alueen elinvoimaa ja erätaloutta, palkintoraati kiittelee.
Puinnit etenevät sateiden lomassa – viljasadosta odotetaan lähelle tavanomaista9.9.2026 08:41:33 EEST | Tiedote
Pellolla etenevä puimuri on varma syksyn merkki. Sadonkorjuu on nyt käynnissä eri puolilla Suomea, mutta puintien etenemisessä on suuria alueellisia eroja. Sateet ovat paikoin keskeyttäneet töitä, ja poutapäiviä tarvitaan erityisesti lakoontuneiden kasvustojen korjaamiseen. Tähän mennessä puidun viljan määrä ja laatu ovat olleet monilla alueilla pääosin hyviä.
Pohjoismaisten metsänomistajien yhteinen ääni vahvistuu NSF:n juhlavuonna4.9.2026 11:35:26 EEST | Tiedote
Pohjoismaisten metsänomistajien yhteistyöjärjestö Nordic Family Forestry Alliance (NSF) kokoontui vuosikokoukseen Norjassa. Tämän vuoden kokous oli erityinen, sillä NSF täyttää jo 80 vuotta.
MTK ja SLC komissaari Várhelyille: EU:n palkittava ennaltaehkäisyä ja varmistettava reilu kilpailu3.9.2026 14:54:19 EEST | Tiedote
MTK ja SLC tapasivat terveys- ja eläinten hyvinvoinnista vastaavan EU-komissaarin Olivér Várhelyin tämän Suomen-vierailun yhteydessä. Järjestöt korostivat tapaamisessa, että Euroopan eläinterveyttä, eläinten hyvinvointia ja ruokaturvaa voidaan kehittää tehokkaimmin ennaltaehkäisyn kautta. EU:n on varmistettava tasapuoliset pelisäännöt tuontituotteille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme