Kajaanin Pietari KOVA ry:n jäseneksi
27.8.2026 12:00:00 EEST | KOVA ry | Tiedote
Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari on Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n tuorein jäsen. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiön KOVAn jäseneksi torstaina 27.8.2026.

KOVAn jäsenenä on nyt 141 yleishyödyllistä ja omakustannusperiaatteella toimivaa vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiötä. KOVAn jäsenet omistavat yhteensä lähes 350 000 kohtuuhintaista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa.
Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari on vuonna 1978 perustettu, yleishyödyllinen ja omakustannusperiaatteella toimiva yhtiö, jonka omistaa kokonaan Kajaanin kaupunki.
Yhtiö omistaa tällä hetkellä yli 2 800 vuokra-asuntoa, joista osa on opiskelija-asuntoja. Yhtiö on kaupungin suurin vuokranantaja. Yhtiön asuntokannan keskivuokra vuonna 2026 on 11,54 euroa neliöltä kuukaudessa.
- Olen mielissäni, että saamme Kajaanin Pietarin KOVAn jäseneksi. Yhtiön jäsenyys vahvistaa merkittävästi KOVAn jäsenistön alueellista kattavuutta Kainuussa. Kajaanin Pietarin jäsenyyden myötä KOVAn jäsenten omistama asuntomäärä on jo lähes 350 000 asuntoa, mikä on jälleen uusi ennätys, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen iloitsee.
- Pidän tärkeänä KOVAn vahvistumista, jotta voimme puhua entistäkin voimakkaammin koko alan äänellä – KOVA tietää mitä kentällä tapahtuu, Parkkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ismo Kukkonen, toimitusjohtaja
Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari
puh. 044 710 1170
ismo.kukkonen@kajaaninpietari.fi
Jouni ParkkonentoimitusjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 593 3338jouni.parkkonen@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 141 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 350 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 550 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2026 yhteensä noin 2 900 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
KOVAn ennuste: Suomen talous on lähtenyt kasvuun, mutta asuntorakentamisen käänne antaa yhä odottaa8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous on vähitellen toipumassa, mutta kasvu ei vielä ulotu asuntorakentamiseen. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry ennustaa bruttokansantuotteen kasvavan 1,6 prosenttia vuonna 2026 ja 1,4 prosenttia vuonna 2027. Asuntotuotannon aloitukset jäävät sen sijaan kumpanakin vuonna vain noin 15 000 asuntoon.
KOVA budjettiriihestä: Korkotukilainavaltuudet tulee nostaa 1 135 miljoonaan euroon vuodelle 202731.8.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry esittää hallituksen budjettiriiheen, että korkotukilainojen hyväksymisvaltuutta vuodelle 2027 nostettaisiin 635 miljoonalla eurolla ehdotetusta 500 miljoonasta, eli yhteensä 1 135 miljoonaan euroon. Tämä summa olisi sama kuin vuoden 2026 korkotukilainavaltuus.
Pääekonomistin analyysi: Kalliimpi yksinasuminen ei ajanut opiskelijoita kimppakämppiin25.8.2026 03:15:00 EEST | Tiedote
Elokuussa 2025 voimaan tullut opiskelijoiden asumistukiuudistus oli yksi viime vuosien merkittävimmistä opiskelijoiden toimeentuloon vaikuttaneista muutoksista. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analysoi tuoretta selvitystä, jonka mukaan opiskelijoiden yksinasuminen on vähentynyt uudistuksen jälkeen, mutta paljon ennakoitua vähemmän.
Pääekonomistin analyysi: Muuttavatko kotitaloudet koulujen perässä?11.8.2026 03:15:00 EEST | Tiedote
Viime aikoina etenkin Helsingissä on keskusteltu jälleen koulujen eriytymisestä ja niin sanotusta koulushoppailusta. Keskustelu on nostanut esiin kysymyksen, joka on ollut suomalaisessa koulupolitiikassa pitkään jossain määrin kiusallinen: jos kaikki koulut ovat hyviä, miksi vanhemmat puhuvat joistakin kouluista muita parempina? Ja jos tällaisia eroja todella koetaan olevan, näkyvätkö ne myös asuntomarkkinoilla, kysyy Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analyysissaan.
Kommentti: Kesällä taloudesta on saatu positiivisia signaaleja – asuntomarkkinoilta ei6.8.2026 03:15:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2026 moni taloutta seuraava yllättyi iloisesti Tilastokeskuksen kertoessa Suomen talouden kasvaneen selvästi aiemmin raportoitua enemmän vuosina 2024 ja 2025. Vielä suurempi yllätys saatiin heinäkuun lopulla, kun ennakkotietojen valossa talous olisi kasvanut vuoden 2026 toisella neljänneksellä jopa 2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme