Varha esittää 40 milj. euron tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa
26.8.2026 13:12:43 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varha esittää aluehallitukselle suunnitelmaa alijäämien kattamiseksi. Suunnitelmaa toteutetaan tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmalla, jossa on esitetty kaikkiaan 40 miljoonan euron toimenpiteet vuodelle 2027. Asian päätöskäsittely alkaa aluehallituksessa maanantaina 31.8.2026.

-Tällä esityksellä saamme talouden kuntoon ensi vuoden aikana. Samalla kun tarkastelemme kaikki mahdollisuudet vielä kerran säästöjen löytämiseksi, panostamme voimakkaasti oleellisiin asioihin. Esimerkiksi ikääntyneiden palveluketjun parantamiseen on esityksessämme varattu 12 miljoonaa euroa, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo.
Varhan useimpien palvelujen tilanne on kehittynyt tavoiteltuun suuntaan ja yhtäaikaiset uudistushankkeet ovat edenneet hyvin.
-Varhan taloustilanne on alkuvuosista parantunut merkittävästi. Ensimmäisiltä vuosilta kertynyttä alijäämää on kuitenkin edelleen noin 138 milj. euroa, talousjohtaja Ville Rajahalme kertoo.
Aluehallitukselle esitetään samassa yhteydessä, että alijäämän kattamiseen haetaan valtiovarainministeriöltä lisäaikaa vuoden 2027 loppuun saakka. Aluevaltuusto teki asiasta periaatepäätöksen jo kesäkuussa. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmassa esitetään toimenpiteet, joilla kertyneet alijäämät saataisiin katettua tässä aikataulussa.
Ohjelma sisältää sekä tulojen kasvattamista että menojen vähentämistä. Esityksen mukaan tuottoja lisättäisiin (11,2 milj. e) pääasiassa korottamalla asiakasmaksuja lakisääteiseen enimmäistasoon.
Merkittävä osa esityksen säästöistä kohdistuu hankintoihin (8,2 milj. e) ja palvelujen tuottamisen tehostamiseen (6,3 milj. e). Kilpailuttamalla palvelujen hankintoja pyritään löytämään säästöjä. Kolmannes Varhan kuluista muodostuu erilaisten palvelujen ostoista. Ohjelma sisältää myös digipalvelujen tehostamista entisestään sekä ei-lakisääteisten palvelujen supistamista.
| Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmassa esitetyt toimenpiteet |
Nettovaikutus 2027, milj. e |
| Kaikki hankkeet yhteensä | 40,1 |
| Hyvinvointialuetasoiset toimenpiteet, yhteensä | 33,2 |
| Toimintatuottojen lisääminen | 11,2 |
| Organisaatio ja henkilöstö | 6,3 |
| Palvelujen tehostaminen | 6,3 |
| Hankintojen tehostaminen | 8,2 |
| Palveluverkko ja kiinteistöt | 1,2 |
Esitettävillä uudistuksilla saattaa toteutuessaan olla vaikutuksia työntekijöihin, vaikka ohjelman tavoitteena eivät lähtökohtaisesti ole suorat henkilöstövähennykset.
-Ensimmäisinä toimintavuosina olemme jo tehostaneet toimintaamme näiltä osin. Suurena toimijana meiltä irtisanoutuu ja eläköityy vuosittain noin tuhat henkilöä. Huomioimme tämän henkilöstösuunnittelussa tehokkaasti välttyäksemme henkilöstövähennyksiltä, Martikainen sanoo.
Esityksen sisällöstä työntekijöitä koskettavat esimerkiksi henkilöstön sijoittuminen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisiin tehtäviin, hälytysrahojen pienentäminen sekä työhyvinvointirahan palauttaminen aiempaan tasoon.
Ennen suunnitelmien etenemistä ja mahdollisten uudistusten toimeenpanoa käydään aina lakisääteiset neuvottelut yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVille RajahalmetalousjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 9023 305ville.rajahalme@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varhan aluehallituksen 14.9.2026 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja14.9.2026 15:02:52 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
En invånarenkät om våld i nära relationer genomförs i Egentliga Finland14.9.2026 11:14:29 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde genomför i samarbete med regionens kommuner och organisationer en invånarenkät med syftet att kartlägga invånarnas möjliga erfarenheter av och åsikter om våld i nära relationer. Enkäten är den första i sitt slag.
Varsinais-Suomessa käynnistyy asukaskysely lähisuhdeväkivallasta14.9.2026 11:14:29 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue toteuttaa yhteistyössä alueen kuntien ja järjestöjen kanssa väestökyselyn, jonka tavoitteena on selvittää asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä lähisuhdeväkivallasta. Kysely on ensimmäinen laatuaan.
Verksamhetsmodell som utvecklats i Varha integrerar naturens hälsofördelar i rådgivningen om levnadsvanor10.9.2026 17:27:48 EEST | Pressmeddelande
Naturens hälsofördelar är obestridliga. I Egentliga Finland har man utvecklat en verksamhetsmodell där naturens hälsoeffekter beaktas som en del av rådgivningen om levnadsvanor. Att utnyttja naturens potential erbjuder ett nytt perspektiv på de livsstilsförändringar som invånarna i Egentliga Finland behöver.
Varhassa kehitetty toimintamalli tuo luonnon terveyshyödyt osaksi elintapaneuvontaa10.9.2026 17:27:48 EEST | Tiedote
Luonnon terveyshyödyt ovat kiistattomia. Varsinais-Suomessa on kehitetty toimintamalli, jossa luonnon terveysvaikutukset huomioidaan osana elintapaneuvontaa. Luonnon potentiaalin hyödyntäminen tarjoaa uuden näkökulman varsinaissuomalaisten kipeästi tarvitsemiin elintapamuutoksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme