Timo Furuholm: Lindénin indeksileikkaus iskisi myös Varsinais-Suomen sote-palveluihin
26.8.2026 10:36:43 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, entinen ministeri Aki Lindén esitti tulevan kauden ajaksi hyvinvointialueiden indeksin leikkaamista prosentilla. Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholmin mielestä hyvinvointialueilla on jo tehty kireällä aikataululla aivan liian suuria leikkauksia. Furuholm puhui asiasta puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä.

– Tällainen esitys demarien suunnasta yllätti. Jos soten leikkaustalkoot jatkuvat myös ensi kaudella, jatkuu myös suomalaisten epäluottamus koko palvelujärjestelmää kohtaan, Furuholm sanoo.
– Indeksin leikkaaminen tarkoittaisi henkilöstön vähentämistä - suomeksi sanottuna heikompia palveluita Varsinais-Suomessa. On selvää, ettei mistään tyhjästä synny sellaista tehokkuutta tai teknologiaa, joka nämä säästöt kattaisi, Furuholm sanoo.
VM:n karkeiden laskelmien mukaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueella indeksileikkaus olisi 103 miljoonaa euroa tulevalla vaalikaudella. Se on 203 euroa jokaista asukasta kohden. Lisäksi Turun Sanomat uutisoi maanantaina Varsinais-Suomen hyvinvointialueen 40 miljoonan euron sopeutuspaineista ensi vuodeksi.
– Valtion velkaantumiseen on suhtauduttava vakavasti. Mutta meille vasemmistoliitossa julkisen talouden hoitaminen ei tarkoita sitä, että ensimmäisenä käydään sairaiden, työttömien tai pienituloisten kimppuun, Furuholm sanoo.
– Me lähdemme siitä, että valtion tulopohjaa on vahvistettava ja että julkista taloutta voidaan vahvistaa oikeudenmukaisesti ilman uusia leikkauksia sotesta ja ihmisten perusturvasta.
---
Timo Furuholmin puhe vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 26.8.2026 kokonaisuudessaan:
Hyvä kesäkokousväki,
Eduskuntavaalit alkavat hiljalleen näkyä horisontissa. Ja siinä vaiheessa myös puolueiden on syytä sytytellä hieman lyhtyjään.
Ei siksi, että tehtäisiin kampanjoinnin pituusennätystä, vaan siksi, että suomalaisilla on oikeus nähdä, millaista valoa kukin puolue tulevaisuuteen näyttää.
Yksi puolue on valintansa jo tehnyt.
Perussuomalaiset ovat jälleen valinneet rasismin. Kun talouspolitiikan tulokset ovat mitä ovat, työttömyys kasvaa ja dieselin hinta lähentelee paikoin kahta ja puolta euroa, tarvitaan tuttu savuverho.
Kun omista lupauksista ei haluta puhua, puhutaan taas siitä, kuka näyttää erilaiselta, puhuu eri kieltä tai on tullut tänne toisesta maasta.
Se on heidän arvovalintansa. Ja kokoomus ja RKP hyväksyvät sen hiljaisuudellaan.
Arvoisat toverit,
Myös muiden puolueiden olisi aika puhua omista vaihtoehdoistaan.
Seuraavan vaalikauden ympärille on syntymässä mahdoton yhtälö, josta puhutaan aivan liian vähän.
Velkajarruun ovat vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sitoutuneet kaikki eduskuntapuolueet. Sen perusteella ensi vaalikaudelle puhutaan jopa 8–11 miljardin euron sopeutustarpeesta.
Tällä hallituskaudella tehty 3,5 miljardin euron sopeutus ja tuloeroja kasvattava politiikka ovat jo jättäneet jälkensä. Nyt sopeutuksen määrä pitäisi jopa kolminkertaistaa.
Samaan aikaan monilla puolueilla näyttää olevan piikki auki puolustusmenojen kasvattamiselle. Parlamentaarisen työryhmän loppuraportissa hahmoteltiin jopa puolustusmenojen kaksinkertaistumista nykyisestä, yli seitsemästä miljardista yli 14 miljardiin euroon.
Näiden eri lukujen mittakaava on valtava: toisella kädellä luvataan miljardien sopeutuksia ja toisella suunnitellaan miljardien uusia menoja. Ja tärkeitä menotarpeita on lähes joka sektorilla.
Siksi olisi korkea aika kertoa kansalle, kuinka tämä kaikki aiotaan hoitaa.
Leikataanko terveydenhuollosta? Kouluista? Työttömiltä? Eläkkeistä? Kuntien palveluista? Toimeentulosta?
SDP:n suunnalta tuli konkreettinen ehdotus, kun kansanedustaja Aki Lindén hieman yllättäen ehdotti hyvinvointialueindeksin leikkaamista prosentilla.
Lindénin mukaan tästä syntyisi noin miljardin euron säästö tulevan vaalikauden aikana. Mutta ei tämä säästö indekseistä lähde. Se lähtee hyvinvointialueilta, ihmisten palveluista.
VM:n karkeiden laskelmien mukaan täällä Keski-Suomessa leikkaus tarkoittaisi vuoden 2030 tasossa 53 miljoonaa euroa.
Lindénin omalla hyvinvointialueella Varsinais-Suomessa vastaava leikkaus olisi 103 miljoonaa euroa. Se on 203 euroa jokaista asukasta kohden.
Maanantaina saimme lisäksi lukea Turun Sanomista, että Varsinais-Suomen hyvinvointialueella Varhassa on 40 miljoonan euron edestä sopeutuspainetta ensi vuodeksi.
Hyvinvointialueilla on tämän hallituskauden aikana tehty kireällä aikataululla aivan liian suuria leikkauksia. Jos soten leikkaustalkoot jatkuvat myös ensi kaudella, jatkuu myös suomalaisten epäluottamus koko palvelujärjestelmää kohtaan.
On selvää, ettei mistään tyhjästä synny sellaista tehokkuutta tai teknologiaa, joka nämä säästöt kattaisi. Indeksin leikkaaminen tarkoittaisi henkilöstön vähentämistä - suomeksi sanottuna heikompia palveluita niin Varsinais-Suomessa kuin täällä Keski-Suomessakin.
Arvoisat toverit,
Velkaantumiseen on suhtauduttava vakavasti.
Mutta meille vasemmistoliitossa julkisen talouden hoitaminen ei tarkoita sitä, että ensimmäisenä käydään sairaiden, työttömien tai pienituloisten kimppuun.
Me lähdemme siitä, että valtion tulopohjaa on vahvistettava ja että julkista taloutta voidaan vahvistaa oikeudenmukaisesti ilman uusia leikkauksia sotesta ja ihmisten perusturvasta.
Tuoreessa Kelan kyselyssä sosiaaliturvan leikkauksista kärsineet suomalaiset kertoivat joutuneensa tinkimään perustarpeistaan. Muun muassa vaatteiden, lääkkeiden ja terveydenhuollon hankkiminen on vaikeutunut. Leikkaukset ovat lisänneet myös psyykkistä kuormitusta ja sosiaalista eristäytymistä.
Tulevien vaalien yksi isoimmista kysymyksistä onkin: että haluammeko tällaista Suomea myös jatkossa?
Ja kyllä, sitä on luvassa, jos puolueiden katseet ovat vain uusissa leikkauslistoissa, joiden hinnan maksavat jälleen pienituloiset, sairaat ja lapsiperheet.
Mutta hyvät toverit,
Onneksi vasemmistoliiton lyhty on palanut johdonmukaisesti koko tämän hallituskauden riippumatta siitä onko ollut kysymys ihmisoikeuksista, taloudesta tai suomalaisten palveluista.
Me emme lupaa taikatemppuja tai ilotulituksia.
Mutta me lupaamme toimia sen puolesta, että ihmisillä on riittävä toimeentulo, katto pään päällä, mahdollisuus kouluttautua ja uskoa huomiseen.
Ja tällä samalla sapluunalla me menemme kohti tulevia vaaleja.
Yhteyshenkilöt
Timo Furuholmkansanedustaja
Puh:050 551 0421timo.furuholm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Datakeskushankkeille tarvitaan sitovat valtakunnalliset ehdot – suomalaiset eivät saa joutua maksamaan sähkölaskuissaan teknojättien megavoittoja10.9.2026 15:21:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomessa ei ole varauduttu riittävästi massiivisten datakeskushankkeiden vyöryn seurauksiin. Ryhmä vaatii valtakunnallisen tason ohjausta ja hyväksymismenettelyä uusille datakeskushankkeille.
Mai Kivelä: Datakeskuksia tulee verottaa ja niiden määrää rajoittaa10.9.2026 14:51:31 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan on kriittistä, että suomalainen yhteiskunta saa tänne sijoittuvista datakeskuksista asianmukaisen hyödyn - tähän tarkoitukseen on kehitettävä erillinen datakeskusvero. Datakeskusten määrää tulee lisäksi rajoittaa ehdollisuuden avulla.
Minja Koskela: Suomalaiset valitsevat hyvinvointivaltion – eivät leikkauslistoja10.9.2026 13:21:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistuttaa, että suomalaisten selkeä enemmistö valitsisi sopeuttamisen keinoksi mieluummin veronkorotukset kuin leikkaukset.
Pia Lohikoski: Kenelle lankeaa datakeskusten sähkölasku?10.9.2026 09:45:05 EEST | Tiedote
Fortum on solminut Googlen kanssa 22 vuoden sähkönostosopimuksen osana Googlen miljardiluokan datakeskusinvestointeja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miten datakeskusbuumi vaikuttaa suomalaisten sähkön hintaan, sähkön riittävyyteen ja huoltovarmuuteen.
Jessi Jokelainen: Opettajat eivät voi yksinään ratkaista Pisa-tulosten suuntaa8.9.2026 15:13:33 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen tyrmää kokoomusministeri Karoliina Partasen väitteet, joiden mukaan kokoomuksen pitkä linja on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen vahvistaminen. Partanen kommentoi Pisa‑tuloksia Instagramissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme