Veronika Honkasalo: Ikääntyvien ihmisarvoiseen elämään on löydettävä rahat

– Yksi keskeinen kasvava ongelma on, että hoivakotiin pääsy on vaikeutunut huomattavasti. Samaan aikaan kotihoitoa ja omaishoidon sopimuksia on yhä vähemmän, vaikka ikäihmisten määrä kasvaa ja hoidon tarpeessa on yhä huonokuntoisempia vanhuksia. Yhtälö on karu, Honkasalo sanoo.

Kotikäyntien aikana kävi nopeasti selväksi, että kotihoidon varassa sinnittelee vanhuksia, jotka kuuluisivat paljon intensiivisemmän hoidon piiriin.

– Onko sellainen hoiva enää ihmisarvoista, jossa vanhuksen luona käydään neljä kertaa päivässä ja lopun aikaa vanhus pääosin makaa vaipoissa sängyssä?

Honkasalon mukaan työntekijöillä on jatkuva huoli yksin jäävistä vanhuksista.

– Ainoa asia, mitä he toivoivat oli, että he saisivat tehdä työtään riittävän ajan kanssa ilman stressiä aiheuttavia mahdottomia reitityksiä ja siirtymiä, joihin kulutettu aika syö pois aikaa varsinaiselta hoivatyöltä ja asiakkaan kohtaamiselta, Honkasalo sanoo.

Orpon hallitus on pakottanut hyvinvointialueet säästämään vanhuspalveluista, kiristänyt hoitajamitoitusta ja nostanut asiakasmaksuja. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä niin kutsuttu digilaki, joka kohdentaa vanhusten kotihoitoon 50 miljoonan suorat leikkaukset.

– Helsingin kotihoidon viesti oli, että kotihoidon etätoiminnot on jo nyt vedetty tappiin. Enempää ei fyysisiä käyntejä voi korvata digitaalisilla ratkaisuilla, sillä kotihoidon varassa olevat ovat usein muistisairaita ja monitarpeisia, Honkasalo sanoo.

Oikeus ihmisarvoiseen ikääntymiseen ja tarvitsemaansa hoivaan on vasemmistolle keskeinen ihmisoikeuskysymys. 

– Se, miten huolehdimme ikääntyvistä vanhuksista ja siitä tosiasiasta, että yhä suurempi määrä vanhuksista tarvitsee apua ja hoivaa, ei saisi olla ensisijaisesti taloudellinen vaan ennen kaikkea eettinen kysymys, johon on vastattava oli taloudellinen tilanne mikä tahansa.

------

Veronika Honkasalon puhe vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kokouksessa 26.8.2026:

Ystävät, 

Sanon usein, että kansanedustajan tärkein poliittinen työ tapahtuu monesti eduskuntatalon ulkopuolella. Omalla urallani järisyttävimmät yhteiskunnalliset kysymykset ovat nousseet esille siellä, minne opportunistisen tai lyhyttempoista somenäkyvyyttä etsivän poliitikon katse ei hakeudu. Monet yhteiskunnalliset epäkohdat ovat piilossa tilastojen takana, mutta läsnä ihan tavallisten ihmisten arjessa. Ne näkee kunnolla vasta, kun keskittyy katsomaan.

Vanhuspalveluiden epäkohdista on puhuttu pitkään. Tilanne on karu niin palveluita tarvitsevien ikääntyvien, omaisten kuin työntekijöiden näkökulmasta. Samaan aikaan jokainen poliitikko puoluetaustasta riippumatta on sitä mieltä, että ikäihmiset ansaitsevat ihmisarvoisen elämän. Elämän ilman pelkoa.

Ristiriita sanojen ja tekojen välillä on valtava. Me tiedämme, ettei ihmisarvo toteudu. Hoivan varassa olevat vanhukset voivat kuitenkin hyvin harvoin puhua oman asemansa puolesta. Juuri siksi halusin tutustua ikäihmisten kotihoidon arkeen.

Teimme yhdessä Helsingin kotihoidon työntekijöiden kanssa omaisten suostumuksella kaksi kotikäyntiä toukokuussa. Se oli silmiä avaava, osin myös järkyttävä kokemus. 

Vanhusten kotihoito on jo nyt pitkälle tehostettua ja normitettua. Työntekijöiden kokemus on, että juuri kun he ovat tottuneet uuteen, uudet tehostukset isketään päälle.

Yksi keskeinen kasvava ongelma on, että hoivakotiin pääsy on vaikeutunut huomattavasti. Samaan aikaan kotihoitoa ja omaishoidon sopimuksia on yhä vähemmän, vaikka ikäihmisten määrä kasvaa ja hoidon tarpeessa on yhä huonokuntoisempia vanhuksia. Yhtälö on karu.

Kotikäyntien aikana kävi hyvin selväksi, että kotihoidon varassa sinnittelee vanhuksia, jotka kuuluisivat paljon intensiivisemmän hoidon piiriin. Voi hyvin kysyä, onko sellainen hoiva enää ihmisarvoista, jossa vanhuksen luona käydään neljä kertaa päivässä ja lopun aikaa vanhus pääosin makaa vaipoissa sängyssä? Ympärivuorokautisen hoivan jonoon ei kuitenkaan pääse ennen kuin on esimerkiksi historiaa useista karkaamisista, eksymisistä, lääkehoito on tapissa, muistin kanssa on merkittäviä ongelmia, on turvarannekkeet, ruoka ei maistu. Vanhuksen täytyy olla kohtuuttoman huonossa kunnossa ja toimintakyvyn pysyvästi heikentynyt ennen kuin hän saa tarvitsemaansa hoivaa.

Työntekijä, jonka seurassa kuljin kotikäynneillä, sanoi että usein huoli on suuri, kun joutuu jättämään vanhuksen omilleen. Työtä joutuu tekemään joka päivä valtavan eettisen kuorman alla. Samaan aikaan todistin, kuinka työntekijät tekivät työtään suurella sydämellä, kärsivällisyydellä, kiireessä, välillä täysin mahdottomissa olosuhteissa, asunnoissa, jotka eivät ole kotihoitoon lainkaan soveltuvia. Ainoa asia, mitä he toivoivat, oli että he saisivat tehdä työtään riittävän ajan kanssa ilman stressiä aiheuttavia mahdottomia reitityksiä ja siirtymiä, joihin kulutettu aika syö pois aikaa varsinaiselta hoivatyöltä ja asiakkaan kohtaamiselta.

”Kunpa vanhuksen luona saisi olla pidempään, he kaipaavat seuraa”, sanoi yksi työntekijä.

Hyvät ystävät,

Näillä työntekijöillä oli myös karu viesti Orpon hallitukselle, joka on pakottanut hyvinvointialueet säästämään vanhuspalveluista, kiristänyt hoitajamitoitusta, nostanut asiakasmaksuja ja joka kohdentaa nyt vanhusten kotihoitoon ns. digilain kautta 50 miljoonan suorat leikkaukset. Viesti oli, että Helsingissä kotihoidon etätoiminnot on jo nyt vedetty tappiin. Enempää ei fyysisiä käyntejä voi korvata digitaalisilla ratkaisuilla, sillä kotihoidon varassa olevat ovat usein muistisairaita ja monitarpeisia. Valtaosaan etähoito ei yksikertaisesti sovellu. Yhdestäkään etälaitteesta tai lääkerobotista ei heidän kohdallaan ole hyötyä.

Ystävät,

Miksi kaksi kotikäyntiä vanhusten kotihoidossa oli niin arvokas kokemus? Tilastojen ja numeroiden takana on oikeita ihmiskohtaloita. Siksi kokemuksellinen ote politiikkaan voi tehdä politiikasta paikoitellen inhimillisempää ja yhteiskunnallisista ongelmista ymmärrettävämpiä.

Se, miten huolehdimme ikääntyvistä vanhuksista ja siitä tosiasiasta, että yhä suurempi määrä vanhuksista tarvitsee apua ja hoivaa, ei saisi olla ensisijaisesti taloudellinen vaan ennen kaikkea eettinen kysymys, johon on vastattava, oli taloudellinen tilanne mikä tahansa. Oikeus ihmisarvoiseen ikääntymiseen ja tarvitsemaansa hoivaan on vasemmistolle keskeinen ihmisoikeuskysymys. Kiitos.