Mai Kivelä: Hallitus tekee turpeen kunnianpalautusta samalla kun Eurooppa korventuu
26.8.2026 11:25:06 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä puhui tänään vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä. Kivelän mukaan kesän hirmuhelteet ja näkymät Amazonin lähestyvästä tuhosta tekevät jälleen kerran ympäristötoimien tarpeen näkyvämmäksi kuin koskaan.

– Oikeistohallituksen ympäristöpolitiikkaa on leimannut joko patamusta perussuomalaisten harjoittama ilmastoestäminen tai sitten kokoomuslainen näennäistekeminen. Tekeminen, jossa uskotellaan, että ollaan sitouduttu ilmastotavoitteisiin, mutta todellisuudessa tehdään turpeen kunnianpalautusta, lisätään liikenteen päästöjä ja kannustetaan suurempiin hakkuisiin, Kivelä sanoo.
Kivelä mainitsee myös uutisotsikoihin nousseen, eläinoikeusaktivistien kuvaaman materiaalin suomalaisilta sikatiloilta.
– Eläinrääkkäys on sitä normaalia todellisuutta, jota tuotantoeläimet joutuvat kokemaan. Kuvamateriaali järkyttää, mutta siinä ei ole mitään uutta. Kyse on yhteiskunnan mahdollistamasta tehotuotannosta, jossa eläimet väistämättä kärsivät, Kivelä sanoo.
Kivelän mukaan kyseiset uutiset viestivät todellisuudesta, jossa taloudellinen ja poliittinen valta mahdollistavat silmittömän tuhon.
– Tämä todellisuus on poliittisesta vallankäytöstä juontuvaa. Näin ollen poliittinen valta voi sen myös muuttaa. Tavalliset ihmiset, muut eläimet ja luonto ovat kaikki häviäjiä, kun oikeisto on vienyt Suomea eriarvoisemmaksi ja epäreilummaksi. Siksi vasemmiston työ tämän kauhean oikeistoajan päättämiseksi on entistä tärkeämpää, Kivelä sanoo.
Kivelä perää kaikilta puolueilta konkreettisia ympäristötoimia.
– Haluan vallankäyttäjien ymmärtävän, että Suomen ilmastotavoitteet vaativat hakkuumääriin puuttumista. Haluan, että Suomi ajaa EU:ssa yritysvastuun ja ympäristötoimien kiristämistä. Haluan, että tunnustetaan, ettei eläinteollisuus ole yhteensovitettavissa eläinten oikeuksien kanssa. Haluan konkreettisia ympäristötoimia ympäripyöreiden lupausten sijaan, Kivelä sanoo.
*****
Mai Kivelän puhe vasemmiston kesäkokouksessa 26.8.2026 kokonaisuudessaan:
Hyvät ystävät,
On hienoa olla teidän kanssa kesätauon jälkeen!
Ja vielä hienompaa on suunnata katse siihen, kuinka tämä kauhea oikeistoaika tulee pian päätökseen ja olemme täysillä tekemässä Suomeen vasemmistolaista käännettä! Sillä sitä totisesti tarvitaan.
”Seuraavan vuoden isoin uutinen”. Minut pysäytti viime viikolla uutispätkä, jossa kaikkien tuntema leppoisa meteorologi Pekka Pouta totesi näin ja nosti esiin kysymyksen Amazonin sademetsän katoamisesta. Puhuin myös ensimmäisessä kesäkokouksessani vuonna 2019 siitä, kuinka Amazonin kohdalla sen kyky korjata itseään voi peruuttamattomasti vaarantua ja kuinka tutkijat varoittavat ilmaston vaarallisista takaisinkytkennöistä.
Kyse ei siis ole siitä, ettemme tietäisi. Kuten Pouta totesi, tähän päälle kuitenkin lisätään yli kolme astetta lämpimämmän super-El Niñon seuraukset. Tulemme todennäköisesti näkemään sukupuuttoja ja iso osa metsästä voi hävitä. Vaarana on jopa koko metsän häviäminen.
Myös varoitukset AMOCin merivirtojen dramaattisista muutoksista tai merten jääpeitteen sulamisesta olemme kuulleet. Minun ei tarvitse kertoa teille Euroopassa riehuneista metsäpaloista, ennätyshelteistä tai siitä kuinka tänäkin kesänä ne ovat tappaneet kymmeniätuhansia ihmisiä. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yli 200 000 ihmistä on kuollut helteiden takia pelkästään Euroopassa viimeisen neljän vuoden aikana. Eikä kuumuus tietenkään kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti, kun toisten on pakko tehdä töitä sietämättömässä kuumuudessa ja toiset taas voivat ostaa itselleen helpotusta. Tai kun lasten ja ikäihmisten on vaikeampi selvitä äärisäistä.
Mutta luotan siihen, että me tiedämme, että ekokriisiä EI voi jättää huomiotta. Tiedämme myös, että kaikista epäreiluin tilanne on tämän tilannekuvan sivuuttaminen. Siksi ympäristötoimien on oltava politiikkamme keskiössä, kaikissa tilanteissa.
Oikeistolaista ympäristöpolitiikkaa sen sijaan leimaa patamusta perussuomalaisten harjoittama ilmastoestäminen ja kokoomuslainen näennäistekeminen. Tekeminen, jossa sanotaan että ollaan sitouduttu ilmastotavoitteisiin, mutta jossa todellisuudessa tehdään turpeen kunnianpalautusta, lisätään liikenteen päästöjä ja kannustetaan suurempiin hakkuisiin.
Mukaan mahtuu vaikka mitä älyttömyyksiä, kuten työsuhdepyöräedun poistaminen, ja nyt koko ala on romutettu! Ja kaikki tämä on yhtä lailla ilmastopolitiikan vastustamista, vaikka sitä ei suoraan sanotakaan.
Hyvät ystävät,
Viime päivinä olemme myös jälleen nähneet järkyttävän kurkistuksen eläinteollisuuteen. Videoissa näkyy eläinrääkkäystä, mutta juuri tämä on sitä ihan normaalia todellisuutta, jota eläimet joutuvat kokemaan. Kuvamateriaali järkyttää, mutta niissä ei ole mitään uutta. Kyse ei ole yksittäistapauksista, vaan yhteiskunnan mahdollistamasta tehotuotannosta, jossa eläinten kärsimystä ei voi välttää.
No mikä sitten yhdistää Pekka Poutaa ja aktivistien salakuvia? Ne toimivat viestinvälittäjinä todellisuudesta, jossa taloudellinen ja poliittinen valta mahdollistavat silmittömän tuhon. Suuren valiokunnan ja ympäristövaliokunnan jäsenenä näen joka päivä läheltä, kuinka tämä todellisuus ei ole taivaasta tippunut, vaan se on poliittisen vallankäytön mahdollistamaa ja siitä juontuvaa. Näin ollen poliittinen valta voi sen myös muuttaa. Siksi poliittisen vallan kasvattamisen on oltava vasemmiston fokuksessa.
Haluan myös esittää vaatimuksen muille eduskuntaryhmille: haluan nähdä konkretiaa, en vain ympäripyöreitä lupauksia sitoutumisesta ympäristötoimiin. Haluan, että ymmärretään, että Suomen ilmastotavoitteen saavuttaminen vaatii hakkuumääriin puuttumista. Haluan, että tunnustetaan, ettei eläinteollisuus ole yhteensovitettavissa eläinten oikeuksien kanssa. Haluan tahtoa konkreettisiin päästövähennyksiin. Haluan, että Suomi ajaa EU:ssa yritysvastuun ja ympäristötoimien kiristämistä, ei heikennyksiä!
Koko kauden oikeisto on ideologisesti vienyt Suomea eriarvoisemmaksi ja epäreilummaksi. Tavalliset ihmiset, muut eläimet ja luonto ovat olleet samalla puolella, kun hallitus on leikannut seurauksista välittämättä. Siksi meidän työmme onkin entistä tärkeämpää. Ja siksi haluan lopuksi kiittää tästä kaudesta, joka ei ole ollut helppo, mutta jonka aikana me olemme tehneet valtavasti tärkeää työtä yhdessä. Ja tämä realisoidaan keväällä, kun Vasemmisto voittaa vaalit!
Yhteyshenkilöt
Mai Kiveläkansanedustaja
Puh:040 741 7379mai.kivela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Datakeskushankkeille tarvitaan sitovat valtakunnalliset ehdot – suomalaiset eivät saa joutua maksamaan sähkölaskuissaan teknojättien megavoittoja10.9.2026 15:21:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomessa ei ole varauduttu riittävästi massiivisten datakeskushankkeiden vyöryn seurauksiin. Ryhmä vaatii valtakunnallisen tason ohjausta ja hyväksymismenettelyä uusille datakeskushankkeille.
Mai Kivelä: Datakeskuksia tulee verottaa ja niiden määrää rajoittaa10.9.2026 14:51:31 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan on kriittistä, että suomalainen yhteiskunta saa tänne sijoittuvista datakeskuksista asianmukaisen hyödyn - tähän tarkoitukseen on kehitettävä erillinen datakeskusvero. Datakeskusten määrää tulee lisäksi rajoittaa ehdollisuuden avulla.
Minja Koskela: Suomalaiset valitsevat hyvinvointivaltion – eivät leikkauslistoja10.9.2026 13:21:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistuttaa, että suomalaisten selkeä enemmistö valitsisi sopeuttamisen keinoksi mieluummin veronkorotukset kuin leikkaukset.
Pia Lohikoski: Kenelle lankeaa datakeskusten sähkölasku?10.9.2026 09:45:05 EEST | Tiedote
Fortum on solminut Googlen kanssa 22 vuoden sähkönostosopimuksen osana Googlen miljardiluokan datakeskusinvestointeja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miten datakeskusbuumi vaikuttaa suomalaisten sähkön hintaan, sähkön riittävyyteen ja huoltovarmuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme