SDP:n Mika Kari: Puolustushankintojen voimakas kasvu avaa mahdollisuuden vahvistaa kotimaista teollisuutta ja investointeja
26.8.2026 14:20:37 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Suomen puolustusmenot kasvavat tulevina vuosina osana liittokunnan yhdessä sopimaa puolustusmenotavoitetta. SDP ottaa Suomen turvallisuuden ja siihen tarvittavat panostukset vakavasti ja siksi olemme esittäneet uskottavan ja oikeudenmukaisen paketin niiden rahoittamiseksi, toteaa puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Mika Kari.

On tosiasia, että puolustusmenoissa on suuria kasvupaineita lähivuosina. Pelkästään vuosien 2027–2030 välillä määrärahatarve kasvaa vuositasolla yli 2 miljardia euroa. Puolustushankintoja tehdään tulevina vuosina yli 10 miljardilla eurolla.
- Kaikki kannattavat miljardien laittamista puolustukseen, mutta mikään muu puolue ei ole kertonut, miten rahoitus hoidetaan. Jokaisen vastuullisen puolueen tulee esittää oma näkemyksensä siitä, miten nämä tarpeet katetaan. SDP avaa nyt keskustelun omalla vaihtoehdollaan, Kari toteaa.
SDP esittää hankintojen rahoittamiseksi puolustusveroa eli verotoimenpiteiden kokonaisuutta, jolla rahoitetaan puolustusmenojen kasvua. Karin mukaan kyse ei ole yhdestä uudesta verosta, vaan useamman verotoimenpiteen paketista, joilla korotetaan joitain olemassa olevia verokantoja. Tavoitteena on, että puolet puolustusmenojen kasvusta rahoitetaan kohdennetuilla veronkorotuksilla.
- Kasvavat puolustusmenot on rahoitettava jotenkin. Vaihtoehtona olisi käytännössä leikata hyvinvointivaltion palveluista. Emme usko, että suomalaiset haluavat sitä, vaan SDP:n esitys on reilumpi.
- On selvää, että emme halua asettaa hyvinvointivaltion palveluja vastakkain puolustuksen rahoituksen kanssa, emmekä myöskään halua kasvattaa vuosittaista velkaantumista, hän jatkaa.
Karin mukaan puolustushankintojen voimakas kasvu tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa kotimaista teollisuutta ja investointeja.
- Hankintojen talousvaikutuksilla voidaan hyödyntää kotimaista talouskasvua. Suunnataan hankintoja sellaisiin tuotteisiin, osaamiseen ja palveluihin, joissa meillä on jo tuotantokykyä ja joissa pitkäaikaiset tilaukset mahdollistaisivat uuden kapasiteetin ja viennin rakentamisen.
- Tässä ajassa puolustushankinnat kasvavat, ja kotimainen puolustusteollisuutemme voi kasvattaa laajaa osaamista ja teollista kapasiteettia. Meillä on erinomaisia ja eri kokoisia alan yrityksiä, jotka muodostavat voimakkaan kasvualan. Ne mahdollistavat kotimaisten työpaikkojen synnyn ja viennin kasvattamisen, Kari muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
Mika KariKansanedustaja
Puh:050 398 5601Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote
– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.
SDP:n Pia Hiltunen: Pisa-tulokset vaativat puuttumista oppimisen juurisyihin8.9.2026 15:25:59 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaamisen suunta on edelleen huolestuttava. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen ja luokanopettaja Pia Hiltunen peräänkuuluttaa konkreettisia toimia perustaitojen ja oppimisen edellytysten vahvistamiseksi.
SDP:n Harakka: Kotitalouksien sähkölle on saatava hintatakuu8.9.2026 12:52:16 EEST | Tiedote
-Paljon sähköä kuluttavat investoinnit, esimerkiksi datakeskukset, eivät saa kasvattaa kotitalouksien sähkölaskua. Vaikka tiedossa olevat investoinnit lisäävät toteutuessaan sähkön kokonaiskulutusta vain noin viisi prosenttia, on varmistettava, etteivät ne aiheuta tai pahenna hintapiikkejä, sanoo kansanedustaja Timo Harakka (sd).
SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme