SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Kaarisalo: Suomen puolustuskykyä tulee vahvistaa romuttamatta hyvinvointiyhteiskuntaa

26.8.2026 17:02:04 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

– Suomen puolustaminen on suomalaisten yhteinen asia, joten kasvavia puolustusmenoja ei voi rahoittaa vain leikkaamalla, vaan taakkaa on jaettava. SDP on sitoutunut Suomen puolustuskyvyn vahvistamiseen, mutta samalla on pyrittävä turvaamaan ihmisten hyvinvoinnin perusedellytyksiä, toteaa SDP:n kansanedustaja Riitta Kaarisalo.

Jukka-Pekka Flander / SDP

SDP:n puolustusveromallissa pääomatuloveroluokkien nosto yhdellä prosenttiyksiköllä, yli 90 000 euron ansiotulojen veroprosentin nosto kahdella prosenttiyksiköllä ja ylimmän valtion tuloveroluokan indeksijarru sekä solidaarisuusveron tulorajan jäädytys koskettaisivat erityisesti suurituloisia. Yleisen ja 13,5 prosentin arvonlisäverokannan nosto rasittaisi puolestaan suhteellisesti enemmän pieni- kuin suurituloisia.

– Käytännössä puolen prosenttiyksikön korotus nostaisi siirtyessään suoraan hintoihin esimerkiksi tavallisen maitolitran hintaa alle puolella sentillä ja 50 euron ruokakassin hintaa 25 sentillä. Puolustusveron jälkeenkin suurituloisimpien verotus olisi keskimäärin edelleen kevyempää kuin nykyisen hallituskauden alussa. SDP:n tekemä keskustelunavaus tämän mallin myötä tarjoaisi yhden, oikeudenmukaisemman vaihtoehdon, jossa kaikki osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan, Kaarisalo selventää. 

Verolisien käytöstä erillisrahoitustarpeisiin uusien verojen sijaan on Euroopassa jo kokemusta. Saksassa otettiin jo 90-luvulla käyttöön erillisen kansallisen rahoitustarpeen perusteella nk. solidaarisuuslisä, jolla rahoitettiin tuolloin Saksan yhdistymisen kustannuksia. Liettuassa ja Virossa luotiin Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen eräänlaiset puolustusveromallit.

– Kokoomukselta osoittaa vastuuttomuutta, ylimielisyyttä ja perusteetonta jääräpäisyyttä lähteä ampumaan SDP:n keskustelunavausta alas mahdollisimman nopeasti odottamatta edes tilaisuutta perehtyä asiaan. Kokoomuksen uho toteuttaa 8 miljardin sopeutukset puhtaasti menoleikkauksin ei ole tästä maailmasta. Tällä hallituskaudella järjestöihin, pienituloisiin, sairaisiin, työttömiin ja vanhushoivaan kohdistuneet leikkaukset olisivat tuossa todellisuudessa vain maistiaisia tulevasta. Nyt tarvitaan malttia ja valmiutta aidosti pohtia ja keskustella asioista, Kaarisalo esittää.

– Puolustusmenoja on välttämätön lisätä julkisen talouden äärimmäisen haastavasta tilanteesta huolimatta, mutta emme voi tehdä tätä murentamalla vain hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote

– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.

SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote

Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye