Riihimäen keskustan S-marketin rakentaminen käynnistyy
27.8.2026 09:59:29 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Ydinkeskustaan rakennettava kiinteistö on kooltaan 3 500 neliömetriä. Rakennuksen julkisivun arkkitehtuuri on saanut vaikutteita ympäröivästä kaupunkikeskustasta.

Uusi kiinteistö rakennetaan Keskuskadulle tyhjäksi jääneen liiketilan paikalle. Tontilla aiemmin sijainneen heikkokuntoisen kiinteistön purkutyöt valmistuivat elokuussa, ja S-marketin rakennustyöt käynnistyvät syyskuun alussa maanrakennustöillä.
Keskustamarketin avajaisia vietetään loppuvuodesta 2027.
S-marketin lisäksi uudisrakennukseen tulee kaksi vuokrattavaa liiketilaa. Investoinnin arvo on noin 9 miljoonaa euroa.
Julkisivussa tummaa tiiltä ja lasia
Osuuskauppa Hämeenmaan talous- ja kiinteistöjohtaja Ari Järvisen mukaan rakennuksen julkisivu on saanut vaikutteita Riihimäen kaupunkikeskustasta.
”Julkisivusta tulee hieman erinäköinen kuin muissa S-marketeissamme. Rakennuksen pintamateriaaleina käytetään tummaa tiiltä, lasia ja Corten teräskasettia”, Järvinen kertoo.
Uuden S-marketin suunnittelusta vastaa A1 Arkkitehdit.
Pysäköinti katolla ja pihalla – pihalle rakennetaan myös latausasema
Asiakaspysäköintipaikat rakennetaan S-marketin eteen ja myymäläkiinteistön katolle. Katolle tulee reilut 60 pysäköintipaikkaa ja pihalle noin 35 paikkaa. Katon pysäköintialue katetaan.
”Katteen ansiosta parkkialueella ei tarvitse tehdä talvella koneellista lumenaurausta, ja kate antaa muutoinkin suojaa kiinteistölle”, sanoo Järvinen.
S-marketin yhteyteen rakennetaan ABC-latausasema. Asemalle tulee neljä suurteholatauspistettä, ja sen kokonaisteho on 200 kilowattia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari JärvinenTalous- ja kiinteistöjohtaja
Puh:050 588 6318ari.jarvinen@sok.fiJouni ViljanenToimialajohtaja (Prisma, S-market ja Sale)
Puh:0500 845 930jouni.viljanen@sok.fiTietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 179 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 250 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 179 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Hämeenmaan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivässä7.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Kotkassa lauantaina 5.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin työssään menestyneitä Ässäpäälliköitä. Palkittujen päälliköiden joukossa oli Lahden El Toro -ravintolan ravintolapäällikkö Jenni Torkkel ja Lahden S-market Hennalan marketpäällikkö Pasi Salovaara.
Smash burgereita, mezelautasia ja sormisyötäviä – ABC Nastola testaa uutta ravintolavalikoimaa1.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
ABC Nastola on mukana neljän liikennemyymälän Fast Casual -pilotissa. Sen tavoitteena on selvittää, miten selkeämmin jäsennelty valikoima vastaa asiakkaiden erilaisiin ruokailutarpeisiin ja millaisia vaikutuksia uudella valikoimalla on ABC Nastolalle.
Pakettiautojen ja peräkärryjen vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnassa31.8.2026 12:11:22 EEST | Tiedote
Rent it -vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnan ABC Pesukatu Tiiriössä 1. syyskuuta. Palvelun tavoitteena on tehdä pakettiautojen ja peräkärryjen vuokraamisesta mahdollisimman helppoa.
Ruokarobotti on liikenteessä tarkkaavainen ja koulujen alkaessa muistuttaa: ole sinäkin11.8.2026 12:08:00 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset aloittavat koulutiensä.
Hämeenmaan robokuljetukset laajenevat Lahdessa, Iittalassa ja Tammelassa10.8.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan robokuljetukset laajenevat viiteen myymälään elo–syyskuussa. Edelliset robokuljetusten laajennukset tehtiin kesäkuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme