SDP:n eduskuntaryhmä: Hallituksen on budjettiriihessä kohtuullistettava asiakasmaksuja ja helpotettava järjestöjen tilannetta sekä esitettävä pikaisia työllisyystoimia
27.8.2026 12:17:58 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
-Hallituksen on kohtuullistettava budjettiriihessä huomattavan suuria asiakasmaksujen korotuksia. Jos ihminen sairastuu vakavasti, lasku nousee helposti satoihin euroihin, mikä on monelle kohtuuton summa. Erityisen kestämättömäksi yhtälön tekee se, että samalla, kun hallitus leikkaa perusterveydenhuollosta, se ohjaa rahaa yksityisten palvelujen tukemiseen. Moni joutuu tinkimään lääkärikäynneistään jo nyt ja asiakasmaksuja päätyy ulosottoon, Tuppurainen muistuttaa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa.

-Lisäksi odotamme hallitukselta vahvoja toimia pitkäaikaistyöttömyyteen vastaamiseksi. SDP esitti jo aiemmin Kouvolassa toimenpiteitä, kuten kotitalousvähennyksen muutoksia, tukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen, ALV-velvollisuuden alarajan nostamista sekä työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien palauttamista. Aikooko hallitus tarttua näihin, Tuppurainen kysyy.
-Hallitus on laittanut epäonnistuneen talouspolitiikkansa maksajiksi yhteiskunnan heikoimmat, kun se ajaa alas järjestöjä, jotka tuottavat palveluita juuri niille, jotka niitä eniten tarvitsevat. Esimerkiksi kehitysvammaisten palveluista leikkaamista ei voi puolustella, se on täysin kestämätöntä politiikkaa. Lisäksi on selvää, että hallituksen epäonnistunutta talouspolitiikkaa maksavat työpaikoillaan opettajat, pelastajat, sairaanhoitajat ja muut julkisen sektorin työntekijät, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen painottaa.
Taloudessa on vihdoin kasvun merkkejä monen vuoden synkkyyden jälkeen. Suomen taloudessa onkin kasvuvaraa, kun Orpon hallituksen talouspolitiikan vuoksi Suomi juuttui näköalattomaan tilaan, jossa kasvoivat vain velka ja työttömyys.
-Nyt hallituksen on kuitenkin ymmärrettävä, että vaikka valonkajoa on näkyvissä, niin työllisyys ei toivomalla vahvistu. Syyskuun riihessä tarvitaan nopeita toimia erityisesti nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kääntämiseksi. Me olemme esittäneet uutta nuorisotakuuta, työllisyyssetelien parempaa mallia sekä erityisesti työttömyys- ja asumistuen suojaosien palautusta, Rantanen muistuttaa.
On jo selvää, että hallitus ei tule pääsemään lähellekään asettamiaan julkisen talouden tavoitteita, vaan velkaantuminen jatkaa kasvuaan. Uhkana on, että hallitus myös rikkoo EU:n liiallisen alijäämän asettamia määräyksiä ja seuraava hallitus joutuu heti ensimmäisessä budjetissa siivoamaan näitä jälkiä.
-Nyt tulisi olla malttia olla itse heikentämättä tilannetta ja luopua yhteisöveronalennuksesta. Samalla kunnille kallis hankintalain uudistus olisi aika laittaa hyllylle, varsinkin kun se on törmäyskurssilla EU-sääntelyn kanssa, sanoo kansanedustaja ja valtiovaranvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.
-Talouden isossa kuvassa epävarmuus on edelleen suurta ja siksi yrityksille tulee luoda edellytyksiä kasvuun ja työllistämiseen. Jos hallitus ei nyt tartu pikaisesti toimeen niin se hukkaa tilaisuuteensa ja suurista puheista huolimatta työttömyys ei laske eikä velkaantuminen taitu, vaan hallitus rikkoo omien tavoitteidensa lisäksi myös EU:n asettamat rajat. Orpon hallituksen surulliseksi perinnöksi on kovaa vauhti jäämässä ennätysvelka ja ennätystyöttömyys, muistuttaa eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Seppo Eskelinen.
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3186Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiPiritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Rantanen: Missä kokoomuslaiset olivat silloin, kun PS hyökkäsi vähemmistöjä kohtaan?13.9.2026 10:07:34 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuohtumus järjestöleikkauksia koskevasta kritiikistä on ymmärrettävää. On kiusallista joutua tilille omista päätöksistään, kun julkisuudessa on samalla vakuuteltu jaloja tarkoitusperiä.
SDP:n Kim Berg kummastelee kokoomuksen politiikkaa: Onko Suomessa kohta varaa mennä lääkäriin?13.9.2026 08:54:58 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja. SDP:n kansanedustaja Kim Berg kummastelee kokoomuksen linjaa, jossa samaan aikaan puhutaan talouskasvusta ja investoinneista, mutta sairastamisen hintaa nostetaan.
SDP:n Laine-Nousimaa: Kokoomus ei ymmärrä, mitä lääkärimaksu tarkoittaa pienellä eläkkeellä elävälle12.9.2026 10:34:21 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja osuu erityisen kovaa pienillä eläkkeillä eläviin ikäihmisiin. SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa muistuttaa, että monelle pienituloiselle eläkeläiselle lääkärikäynnin tai lääkkeiden hinta voi ratkaista sen, hakeutuuko hän hoitoon lainkaan.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus nostaa sairastamisen hintaa – pienituloiset maksavat laskun10.9.2026 16:52:52 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja tilanteessa, jossa hoitoon pääsy on jo vaikeutunut. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen pitää kehitystä kohtuuttomana erityisesti pienituloisten ja paljon hoitoa tarvitsevien kannalta.
SDP:n Marko Asell kysyy hallitukselta: Kuka maksaa datakeskusten kasvavan sähkönkulutuksen?10.9.2026 14:55:40 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) vaatii hallitukselta toimia, joilla varmistetaan sähkön riittävyys ja kohtuullinen hinta datakeskusten sähkönkulutuksen kasvaessa. Asell on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme