Adlercreutz Itämeripäivänä: Hyvinvoiva Itämeri on saariston tulevaisuuden edellytys
27.8.2026 12:17:28 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
– RKP on työskennellyt puhtaamman Itämeren puolesta jo useiden vuosikymmenten ajan. Jo vuonna 1987 vaadimme, että öljytankkereissa tulisi olla kaksoispohja ympäristökatastrofien riskin vähentämiseksi. Tästä tuli todellisuutta vasta kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Tuoreempi esimerkki on tämän hallituksen toteuttama laki jätevesipäästöjen kieltämisestä Suomen merialueilla – myös tässä RKP oli aloitteellinen. Käytännössä tämä teki Suomesta maailman ensimmäisen maan, joka otti käyttöön myös rahtialuksia koskevan kiellon. Paljon työtä on kuitenkin vielä jäljellä, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz Itämeripäivänä, jota vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina.

Itämeren sinileväkukinnat ovat edelleen vuosittain toistuva ilmiö ja samalla ne osoittavan sen, että Itämeren tilan parantamiseksi tarvitaan määrätietoisia toimia.
– Haluan, että tulevat sukupolvet voivat nauttia puhtaasta merestä ja oppia uimaan meressä, jossa ei ole sinileväkukintoja. Ravinnekuormituksen vähentämiseen tähtääviä toimia on jatkettava, ja valmiutemme esimerkiksi öljy- ja kemikaalionnettomuuksien hallintaan on pidettävä hyvällä tasolla. Myös luonnon monimuotoisuutta vahvistavat toimet ovat tärkeitä, jotta meri voi hyvin, Adlercreutz sanoo.
Adlercreutz, joka on myös pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri, korostaa yhteisten toimien merkitystä.
– Rehevöityminen, päästöt ja roskaantuminen eivät tunne valtioiden rajoja. Siksi Itämeren maiden tiivis yhteistyö on välttämätöntä meren suojelemiseksi ja sen tilan parantamiseksi, Adlercreutz sanoo.
– Meidän on myös muistettava, ettei Itämeri ole vain kesänvieton ja kauniiden lomamuistojen paikka. Itämeri on Pohjoismaita ja Baltian maita yhdistävä elämänlanka. Itämeri luo mahdollisuuksia matkailulle ja yrittäjyydelle ja on tärkeä edellytys sille, että saaristokuntamme ja rannikkoyhteisömme voivat säilyä elinvoimaisina. Myös siksi kunnianhimoinen Itämeri-politiikka on RKP:lle itsestään selvä prioriteetti, Adlercreutz sanoo.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Biaudet fortsätter som ordförande för SFP:s partifullmäktige – Jäntti ny vice ordförande12.9.2026 18:10:09 EEST | Pressmeddelande
SFP:s partifullmäktige har vid sitt konstituerande möte i Tammerfors lördagen den 12 september valt presidium för den nya perioden. Riksdagsledamot Eva Biaudet fortsätter som ordförande och Åbobon Emilie Jäntti från SFP i Egentliga Finland valdes till vice ordförande.
Biaudet jatkaa RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana – Jäntti uusi varapuheenjohtaja12.9.2026 18:10:09 EEST | Tiedote
RKP:n puoluevaltuuston uusi puheenjohtajisto valittiin lauantaina 12. syyskuuta Tampereella pidetyssä järjestäytymiskokouksessa. Kansanedustaja Eva Biaudet jatkaa puoluevaltuuston puheenjohtajana, ja varapuheenjohtajaksi valittiin turkulainen Emilie Jäntti RKP:n Varsinais-Suomen piiristä.
Wickström: AI utmanar socialskyddet – negativ inkomstskatt kunde vara en lösning12.9.2026 16:45:21 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström föreslår negativ inkomstskatt som ett nytt sätt att förena social trygghet, arbete och företagande. Enligt honom kunde modellen ersätta delar av dagens splittrade stödsystem och minska de flitfällor som försvårar mottagandet av arbete.
Wickström: Tekoäly haastaa sosiaaliturvan – negatiivinen tulovero voisi olla ratkaisu12.9.2026 16:45:21 EEST | Tiedote
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström ehdottaa negatiivista tuloveroa uudeksi tavaksi yhdistää sosiaaliturva, työnteko ja yrittäjyys. Hänen mukaansa järjestelmä voisi korvata nykyistä pirstaleista tukijärjestelmää ja poistaa työnteon kannustinloukkuja.
Räddningsberedskapen i Pargas och skärgården hotas att halveras11.9.2026 16:59:20 EEST | Pressmeddelande
SFP uttrycker stor oro över de planerade nedskärningarna inom räddningsväsendet i Egentliga Finland och konsekvenserna för hela Pargas, inklusive skärgården. I Varhas senaste produktivitets- och ekonomiprogram föreslås besparingar på sammanlagt en miljon euro inom räddnings- och ambulanstjänsterna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme