Järvi-Suomen Energia

Kansainvälisessä hankkeessa kehitetään sähköverkon ennakoivaa vianhallintaa ja joustavaa kapasiteetin hallintaa

1.9.2026 10:00:00 EEST | Järvi-Suomen Energia | Tiedote

Jaa

Kansainvälisessä Hedge-IoT-hankkeessa kehitetään uusia menetelmiä sähköverkon kapasiteetin hallintaan sekä vianhallintaan tekoälyn ja mittausdatan avulla. Suomen pilottihanke saa EU-rahoitusta noin 2,6 miljoonaa euroa, ja sen kehityskohteina toimivat Hirvensalmi ja Mikkelin Anttola. Hanke on tuottanut jo konkreettisia tuloksia, ja työ jatkuu vielä vuoden verran.

Mikkelissä vieraili toukokuun lopulla noin 50 henkeä muun muassa Italiasta, Kreikasta, Sloveniasta, Portugalista ja Hollannista.
Mikkelissä vieraili toukokuun lopulla noin 50 henkeä muun muassa Italiasta, Kreikasta, Sloveniasta, Portugalista ja Hollannista.

Järvi-Suomen Energia osallistuu kansainväliseen Hedge-IoT-hankkeeseen, jossa kehitetään uusia ratkaisuja sähköverkon toimitusvarmuuden parantamiseen ja teollisuuden sekä uusiutuvan energiantuotannon aiheuttamien verkkokuormitusten hallintaan.

 Meillä on sähköverkkoa noin 28 000 kilometriä. Saneeraaminen kaikilta osin toimitusvarmaksi ei ole käytännössä mahdollista eikä kustannustehokasta, toteaa Järvi-Suomen Energian kehitysjohtaja Tomi Öster.

Uusiutuvan energian tuotannon kasvu edellyttää joustoa

Jakeluverkkoja ei ole suunniteltu laajamittaista hajautettua tuotantoa ja uudentyyppisiä kuormia ajatellen. Nämä voivat aiheuttaa esimerkiksi jännitteennousua tai verkon ylikuormittumista. Perinteinen ratkaisu olisi vahvistaa verkkoa, mutta monessa tapauksessa aktiivisella pullonkaulojen hallinnalla päästään merkittävästi alhaisempiin kokonaiskustannuksiin. Hirvensalmen uusi aurinkopuisto ja alueella sijaitseva Kissakosken vesivoimalaitos tarjoavat hyvät olosuhteet kehittää joustavaa kapasiteetin hallintaa. 

Hedge-IoT-hankkeen myötä Järvi-Suomen Energialle on kehittynyt osaamista joustavan sähköliittymän tarjoamiseen suurille asiakkaille. Käytännön esimerkkinä tästä on sopimus, jonka yhtiö solmi Eco-Sairilan alueelle rakennettavan Orka Technologiesin datakeskuksen kanssa. Sopimuksessa datakeskus sitoutuu pienentämään sähkönkulutustaan silloin, kun verkon kapasiteetti on tiukilla. Kyseessä ovat vielä lyhyen aikavälin järjestelyt voimajohtosaneerauksen ajaksi, mutta pidempikestoisten joustojärjestelyjen hallintakyky on seuraava kehityskohde. 

Tekoäly ja mittausdata vianhallinnassa

Toinen keskeinen kehitysalue hankkeessa on sähköverkon vianhallinta, jota kehitetään Anttolan ja Ristiinan alueella. Tavoitteena on hyödyntää verkon mittausdataa, reuna- ja pilvilaskentaa sekä tekoälyä vikojen ennakoinnissa ja tunnistamisessa. Esimerkiksi komponenttivikoja pyritään havaitsemaan ennen niiden realisoitumista, mikä parantaa sähkön toimitusvarmuutta. 

Öster tunnustaa, että kaikkien vikatyyppien luotettava tunnistaminen on vielä avoin kysymys: tiettyjä hyötyjä saadaan varmasti, mutta kehitystyö on kesken. Seuraava vaihe on yhdistää eri mittauspisteiden tiedot toisiinsa. Vianhallintaa kehitetään, koska kaikkia verkon osia ei ole taloudellisesti mahdollista saneerata perinteisellä tavalla hajanaisessa maakuntaverkossa. Älykkäät analyysimenetelmät tarjoavat vaihtoehtoisia keinoja toimitusvarmuuden varmistamiseen.

Jos kehittyvä vika voidaan havaita jo ennen lopullista vikaantumista, voidaan tehdä ennakoivia toimenpiteitä, jotka lyhentävät asiakkaan kokemaa keskeytystä tai parhaassa tapauksessa jopa estävät sen, toteaa ABB:n projektipäällikkö Anna Kulmala.

Eurooppalainen yhteistyö vie kehitystä eteenpäin

Hedge-IoT on EU-rahoitteinen hanke, jonka kokonaisbudjetti on 18 miljoonaa euroa. ABB:n vetämän Suomen pilotin osuus on 2,6 miljoonaa euroa. Suomessa hankkeen tutkimusosapuolina ovat Tampereen yliopisto ja VTT, teollisuusosapuolena ABB ja käyttäjäosapuolina Järvi-Suomen Energia ja Enerva. Hankkeessa on osapuolia 13 eri maasta.

Toukokuun lopulla Mikkelissä järjestettiin hankkeen kansainvälinen kokous, johon osallistui noin 50 henkilöä muun muassa Italiasta, Kreikasta, Sloveniasta, Portugalista ja Alankomaista. Vieraat tutustuivat myös Hirvensalmen pilottialueeseen, jossa toimii sekä aurinko- että vesivoimala. Kansainvälinen yhteistyö on tuottanut molemminpuolista oppimista: esimerkiksi Roomassa tehty kapasiteetinhallintaan liittyvä työ on osoittautunut yhteismitalliseksi Suomen pilotin kanssa.

Olemme tunnistaneet tarpeen näille asioille. Tämä hanke on meille kiihdytyskaista – ja haluamme viimeisen vuoden aikana saada siitä kaiken irti, iloitsee Öster.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja julkaisijasta

Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia

Esedu, Järvi-Suomen Energia ja Elvera aloittavat yhteistyön tulevaisuuden sähköverkkoalan osaajien kouluttamiseksi2.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ammattiopisto Esedu, urakointiyhtiö Elvera Oy sekä sähköverkkoyhtiö Järvi-Suomen Energia aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa sähköasentajaopiskelijoiden työelämävalmiuksia ja turvata osaavan työvoiman saatavuus energia-alalla. Opiskelijat pääsevät tutustumaan sähköverkkoalan käytännön työtehtäviin ja työympäristöihin jo opintojensa aikana. Koulutusyhteistyö on saanut osuvan nimen Sähköstartti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye