Uusi paloasema tulee nopeuttamaan avun tuloa Jyväskylässä
28.8.2026 09:38:15 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Tämän vuoden lopussa toimintansa aloittava paloasema sijaitsee Jyväskylän Savelassa Vehkakatu 1:ssä. Uusi asema parantaa pelastustoiminnan toimintavalmiutta erityisesti Kortepohjan ja Laajavuoren alueella.

Uusi paloasema on alueelle tärkeä, koska pelastuslaitoksella on ollut haasteita saavuttaa Kortepohjan ja Laajavuoren alueella toimintavalmiusaikaa koskevat vaatimukset. Toimintavalmiusaika tarkoittaa aikaa, jossa hälytettyyn kohteeseen osoitetut resurssit kykenevät aloittaman tehokkaan pelastustoiminnan.
Toimintavalmiusajan myönteiset vaikutukset tulevat näkymään ensisijaisesti Kortepohjan ja Laajavuoren ympäristössä, mutta myös Köhniön ja Kypärämäen alueella.
– Uuden aseman myötä ensimmäisen pelastusyksikön toimintavalmiusaika jopa puolittuu nykyisestä alueen ajasta, aluepalomestari Jari Korpela Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo.
Asema sijaitsee osoitteessa Vehkakatu 1. Samassa kiinteistössä toimii myös muita hyvinvointialueen palveluita, kuten kirjaamo. Keski-Suomen hyvinvointialue on rakennuksen tiloissa vuokralla.
Muutostyöt ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen
Parhaillaan tiloihin asennetaan kiintokalusteita ja hallissa tehdään viimeistelytöitä. Asemalle osoitettavien henkilöresurssien osalta suunnittelutyö on käynnissä.
– Oli hienoa, että löysimme asemaksi jo olemassa olevan rakennuksen ja uudisrakentamista ei tarvittu. Jos viivästyksiä ei ilmene, paloaseman luovutus tapahtuu syyskuun lopussa. Itse toiminta alkaisi viimeistään joulukuussa, Korpela selventää.
Savelan paloasema tulee olemaan pieni yhden kärkiyksikön paloasema. Asemalla on kaksi pelastajaa, jotka operoivat hälytystilanteissa normaalilla paloautolla. Asema tulee toimimaan ympärivuorokautisesti. Hälytysajoneuvo lähtee tehtäville Vehkakadun puolelta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Korpela, aluepalomestari, p. 040 480 1383, jari.korpela(at)pelastustoimi.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Laura-Maija Suur-Askola, p. 040 357 5951, laura-maija.suur-askola(at)hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote13.9.2026 07:05:14 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä: Keuruu, automaattinen palohälytys klo 20:46 Ei paloa Jyväskylä, tieliikenneonnettomuus klo 21:42 Moottoripyöräilijä kaatui ja loukkasi itseään lievästi Rantaväylällä. Äänekoski, liikennevälinepalo 00:33 Henkilöauto syttyi palamaan ja tuhoutui yöllä Äänekoskella. Pelastuslaitos sammutti palon, jolla ei ollut akuuttia leviämisvaaraa. Karstula, liikenneonnettomuus klo 01:54 Mopoauto ajautui ulos tieltä ja pyörähti katolleen Karstulassa. Kyydissä oli yksi henkilö, joka loukkasi itseään lievästi. Ensihoito tarkasti kuljettajan voinnin.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote12.9.2026 19:09:55 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä: Jyväskylä, automaattinen palohälytys klo 17:41 Ei paloa Äänekoski, liikenneonnettomuus klo 17:37 Äänekoskentiellä Suolahdessa henkilöauton ulosajo, paikalta ei tavoitettu ketään. Toivakka, liikennevälinepalo klo 16:41 Traktori alkanut savuttamaan moottoritilasta. Alkusammutus esti palon leviämisen. Pelastuslaitos varmisti tilanteen. Äänekoski, rakennuspalo pieni klo 16:28 Ei paloa Jyväskylä vesiliikennenonnettomuus pieni klo 14:02 Vesijetti ajelehti Jyväsjärvellä. Ketään ei ollut veden varassa. Ulkopuolinen henkilö hinasi jetin rantaan. Jyväskylä, rakennuspalo pieni klo 13:05 Ei paloa. Hälytys johtui akun vikaantumisesta. Kannonkoski liikenneonnettomuus klo 10:29 Henkilöauto ajautunut ulos tieltä ja törmännyt puuhun. Paikalta ei tavoitettu ketään. Onnettomuus tapahtunut mahdollisesti jo aiemmin yöllä.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote12.9.2026 07:34:38 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 12.09.2026 Kooste Keski-Suomen pelastuslaitoksen tehtävistä edeltävä 12h klo 04:35 Rakenuspalovaara, Karstula; Onnelantiellä sijaitsevasssa teollisuushallissa oli sytytnyt palo hiomakoneen kohdepoistokanavassa. Palo eteni kytemällä kanavistossa sekä keräyssäiliössä. Paikalla ollut henkilö poistui rakennuksesta ja teki hätäilmoituksen. Pelastuslaitoksen kaksi yksikköä varmistivat kohteessa palon sammumisen kanavistossa ja siirsivät keräyssäiliön ulos, jossa sitä jäähdytettiin. Hallitila tuuletettiin savusta pelastuslaitoksen toimesta. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote11.9.2026 19:03:23 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 11.09.2026 Kooste Keski-Suomen pelastuslaitoksen tehtävistä edeltävä 12h klo 10:09 tieliikenneonnettomuus, Jyväskylä; Keuruuntiellä kahden auton kylkikolari Länsiväylän liittymän lähellä. Ei henkilövahinkoja, ajoneuvot vaurioituivat hinauskuntoon. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä ja raivasi onnettomuuspaikan. klo 13:50 automaattinen palohälys, Jyväskylä; hälytys aiheutunut remonttipölystä, ei paloa. Tilanne tarkastettu.
Keski-Suomen hyvinvointialue hakee rahoitusta järjestöjen hyvinvointityöhön – hankeideoita voi ehdottaa 15.9. alkaen11.9.2026 12:25:09 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue tulee hakemaan valtionavustusta keskisuomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan, sekä heidän tekemäänsä terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöhön. Järjestöille avataan tiistaina 15.9. verkkolomake, jonka kautta he voivat jättää ehdotuksiaan valtionavustushakuun sisällytettävistä hankeideoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme