SDP:n Paula Werning: Rydman panee järjestöt lihoiksi – tätäkö on hallituksen työllisyyspolitiikka?
29.8.2026 09:10:14 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallituksen sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistamat leikkaukset näkyvät nyt irtisanomisina, lomautuksina ja toiminnan alasajona. Hyvinvointiala Halin ja SOSTEn kyselyn mukaan jo 1 399 ihmistä on päätettyjen tai suunniteltujen lomautusten ja irtisanomisten piirissä. Lähes 30 prosenttia järjestöistä on jo päättänyt henkilöstövähennyksistä ja 57 prosenttia suunnittelee niitä.
SDP:n kansanedustaja Paula Werning vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania (ps.) kantamaan vastuun leikkausten seurauksista.

– Rydman panee nyt suomalaisia järjestöjä lihoiksi, ja jälki on sen mukaista. Työpaikkoja häviää ja ihmisiltä viedään apua. Tätä ei voi enää selittää yllätyksenä tai vahinkona. Tämä on tietoisen politiikan tulos.
– Tätäkö on hallituksen työllisyyspolitiikka? Ensin työttömiä kuritetaan ja suomalaisille saarnataan työnteon tärkeydestä. Sitten hallituksen omilla päätöksillä työntekijöille ilmoitetaan, että lomautus tai irtisanominen uhkaa ja kortisto kutsuu. Melkoista teatteria hallitukselta, joka lupasi Suomeen lisää työtä, Werning sanoo.
Erityisen pöyristyttävänä Werning pitää leikkausten osumista esimerkiksi lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten väkivaltatyön palveluissa autettiin vuonna 2025 lähes 12 000 ihmistä, ja avunhakijoiden määrä on kasvanut tällä vuosikymmenellä yli 60 prosenttia.
– Avuntarve kasvaa yli 60 prosenttia, ja hallituksen vastaus on leikata auttajilta. Kun väkivaltaa kokenut ihminen viimein uskaltaa pyytää apua, vastaus ei voi olla, että hallitus leikkasi auttajan pois.
Werning pitää hallituksen politiikkaa myös julkisen talouden kannalta nurinkurisena. Hyvinvointialueilta edellytetään palvelujen painopisteen siirtämistä raskaista ja kalliista palveluista varhaisempaan tukeen, mutta samaan aikaan hallitus leikkaa järjestöjen tekemästä matalan kynnyksen ja ennaltaehkäisevästä työstä. STM:n omien tietojen mukaan STEA-määräraha putoaa vuosien 2024–2027 aikana alle puoleen.
– Tässä hallituksen politiikan järjettömyys näkyy ehkä kaikkein selvimmin. Ensin hyvinvointialueita käsketään panostamaan varhaiseen apuun ja sitten hallitus vetää maton juuri sitä työtä tekevien järjestöjen alta. Ensin leikataan halvemmasta varhaisesta avusta ja sitten ihmetellään, miksi kalliimpien palvelujen tarve kasvaa. Ei tässä ole taloudellisesti eikä inhimillisesti mitään järkeä.
– Rydman voi leikata määrärahan budjetista, mutta hän ei voi leikata Suomesta pois lähisuhdeväkivaltaa, yksinäisyyttä, päihdeongelmia tai mielenterveyden ongelmia. Hän voi leikata vain sen avun, jota ihmisille on ollut tarjolla.
Werning vaatii hallitusta muuttamaan järjestölinjaansa.
– Rydman kohtelee kansalaisyhteiskuntaa kuin romutettavaa kuluerää. Järjestöt eivät kuitenkaan ole ministerin ideologinen leikkikenttä. Jos Rydman katsoo, että ihmisten työpaikkojen ja heidän tarvitsemansa avun menettäminen on onnistunutta politiikkaa, hänen kannattaa sanoa se suomalaisille suoraan.
– Rydman halusi nämä leikkaukset. Nyt hänen on aika omistaa myös niiden seuraukset, Werning päättää.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Sote-valiokunnan opposition edustajat: Hallituspuolueet rikkovat eduskunnan valiokuntien välistä työnjakoa seurauksista välittämättä16.9.2026 18:16:10 EEST | Tiedote
Eduskunnassa äänestettiin tänään siitä, voidaanko hallituksen esitystä sote-tutkimuslakipaketista käsitellä sote-valiokunnan sijasta sivistysvaliokunnassa. Eduskunta päätyi tänään äänin 82–72 hyväksymään puhemiesneuvoston eilisen esityksen siitä, että sote-valiokunnan sijasta hallituksen esityksen mietintövaliokuntana toimisi sivistysvaliokunta.
SDP:n Helena Marttila: Hyvinvointialueet tarvitsevat työrauhan – puheet alueiden yhdistämisestä tulisi haudata16.9.2026 14:49:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja hyvinvointialueiden tulevaisuutta pohtivan parlamentaarisen työryhmän jäsen Helena Marttila katsoo, että hyvinvointialueiden määrän vähentämisestä käytävä keskustelu uhkaa tarpeettomasti alueiden kehittämistyötä.
SDP:n Mika Kari: Varusmiesten päivärahat kaksinkertaistettava tulevan vaalikauden aikana16.9.2026 14:42:19 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Mika Kari katsoo, että varusmiesten taloudellisia etuuksia on korotettava tulevalla vaalikaudella osana puolustusmenojen kasvattamista. Kari pitää tärkeänä, että lisärahoitusta ohjataan myös sinne, missä maanpuolustuksemme perustaa luodaan.
SDP:n Piritta Rantanen: Maataloustukien pitää tukea tuotantoa, ei näennäisviljelyä16.9.2026 14:39:11 EEST | Tiedote
– Kun käytämme satoja miljoonia vuosittain maataloustukeen, on järjestelmän turvattava suomalaista ruoantuotantoa, huoltovarmuutta ja elinvoimaisia tiloja, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. – Suomella ei ole varaa järjestelmään, jossa aktiivinen viljelijä etsii peltoa ja tuottamaton pelto kerää tukia.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen kotoutumistukiesityksen perusperiaate kannatettava15.9.2026 15:34:28 EEST | Tiedote
Hallitus esittää uutta kotoutumistukea, jolloin työttömyystuki maksettaisiin yleistukea matalampana (n. 70 e/kk) kotoutumistukena alle 3 vuotta maassa asuneille, jotka eivät täytä työssäoloehtoa. Riittävän kielitaidon osoittamalla olisi kuitenkin mahdollista saada yleistuki täysimääräisenä. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma pitää kannatettavana lähtökohtaa, jossa sosiaaliturvaa sidotaan kielen oppimiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme