Pohde on hyväksynyt asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet
31.8.2026 14:26:53 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi sosiaalihuoltolain mukaisten asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet kesäkuussa (§108 17.6.2026). Ne tulevat voimaan 1.9.2026 alkaen.

Hyvinvointialue voi harkintansa mukaan tukea omassa kodissa selviytymistä myöntämällä taloudellista tukea asunnon varusteluun ja muutostöihin. Sosiaalihuoltolain mukaista taloudellista tukea asunnonmuutostöihin tarvitseva voi hakea palvelua Pohteelta. Hakemuksen voi tehdä kirjallisesti tai suullisesti.
Palvelun myöntäminen hakijalle edellyttää yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin tekemistä siinä laajuudessa, kuin se on tarpeen palvelun myöntämiselle (sosiaalihuoltolaki 36–37 §). Tukea ei myönnetä, jos hakija odottaa asumispalvelupaikkaa.
Tukea voidaan myöntää pienimuotoisiin muutostöihin
Taloudellista tukea voidaan harkinnan mukaan myöntää ikäihmisten ja/tai pitkäaikaissairaiden asuntojen pienimuotoisiin varustamisiin, korjaus- ja muutostöihin, mutta ei varsinaisiin peruskorjauksiin.
Korvattaviin asunnon muutostöihin ei kuulu asunnon laatutason nostaminen, lisätilan rakentaminen tai esimerkiksi pesutilojen muutostyöt. Korvattavia muutostöitä voivat olla esimerkiksi kynnysten poisto, ovien leventäminen tai tukikahvojen kiinnittäminen. Koska kyse on pienimuotoisten asunnonmuutostöiden kustannusten korvaamisesta, Pohde ei korvaa asunnonmuutostöitä, joiden kustannukset ylittävät 1 000 euroa.
Tuki suunnataan pienituloisille
Palvelu voidaan myöntää yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin mukaan määrärahojen puitteissa ja siinä selvitetään myös hakijan taloudellinen tilanne.
Hakijan taloudellisen tilanteen arvioinnissa huomioidaan yhden hengen taloudessa 1075,46 euron ja kahden hengen taloudessa 2150,92 euron tulorajat. Tileillä oleva tai muu helposti realisoitavissa oleva varallisuus huomioidaan silloin kun varallisuutta on yli 3000 euroa tai pariskunnan osalta yli 6000 euroa.
Muita mahdollisuuksia hakea tukea rakenteellisiin muutostöihin
Vammaiset henkilöt voivat hakea vammaispalvelulain mukaista tukea esteettömään asumiseen. Tukea isompien rakenteellisiin muutostöihin voi hakea Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta (Varke.fi).
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi Rääpysjärvi
ikäihmisten palvelut, palvelualuejohtaja
Puh. 050 5516772
virpi.raapusarvi@pohde.fi
Susanna Lähde
sosiaalipalvelut, palvelualuejohtaja
Puh. 044 703 4163
susanna.lahde@pohde.fi
Pia Kortessalo
vammaisten palvelut, vastuualuepäällikkö
puh 044 703 6471
pia.kortessalo@pohde.fi
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Tarkista, oletko varannut ajan Kastellin vai Kontinkankaan neuvolasta16.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kontinkankaan neuvolalla on nykyään vain yksi toimipiste, kun toinen toimipiste muutettiin Kastellin neuvolaksi. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehottaa asiakkaita tarkistamaan ennen neuvolakäyntiä, kummasta neuvolasta he ovat varanneet ajan.
Aluehallitus lähettää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen lausuntokierrokselle15.9.2026 12:03:46 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 15.9.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti lähettää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen lausuntokierrokselle 16.9.–8.10.2026.
Pohteen alkuvuoden tulos ylijäämäinen, talouden paineet jatkuvat14.9.2026 18:07:49 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui 14.9.2026 puheenjohtaja Matti Sorosen johdolla. Aluevaltuusto käsitteli tammi–kesäkuun 2026 osavuosikatsausta. Aluevaltuusto hyväksyi Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme