Vihreät - De Gröna

Vihreiden Holopainen: Hallituksen ei pidä laajentaa rikostiedustelua kansalaisoikeuksien kustannuksella

31.8.2026 16:40:29 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreiden kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Mari Holopainen vaatii hallitusta keskeyttämään poliisin rikostiedusteluvaltuuksien laajentamisen kansalaisoikeuksien kustannuksella. Holopaisen mukaan myös poliisin oman laillisuusvalvonnan tuoreet havainnot osoittavat, ettei uusia valvontavaltuuksia pidä säätää, kun jo nykyiset oikeudet ovat varsin laajat ja niiden käytössä on ongelmia. 

– On erittäin vakavaa, että poliisin oma laillisuusvalvonta joutuu toteamaan, etteivät näin voimakkaiden salaisten valvontakeinojen perusteet käy hakemuksista riittävän selvästi ilmi. On kyseenalaista, että hallitus haluaa antaa poliisille uusia ja nykyistä laajempia tiedusteluvaltuuksia, kun nykyisenkään järjestelmän osalta lainsäädäntö ei toimi niin kuin sen pitäisi, Holopainen sanoo.

– Emme halua viedä Suomea kohti niin sanottua poliisivaltiota, vaan poliisin valtuuksien pitää olla riittävän tarkkarajaisia. Luottamus poliisin organisaatioon on muutenkin saanut kolhuja erilaisissa ylilyöntitapauksissa viime aikoina, Holopainen toteaa.

Helsingin Sanomien mukaan Sisä-Suomen poliisilaitoksen oma laillisuusvalvonta on arvostellut Elokapina-aktivistien televalvontaa koskevien lupahakemusten perusteluja. Laillisuusvalvonnan mukaan hakemuksista ei selvästi ilmennyt, mihin perustui oletus siitä, että juuri valvonnan kohteeksi valitut henkilöt syyllistyisivät hakemusten perusteena olleeseen rikokseen.

Poliisi on aiemmin saanut luvan valvoa ainakin kymmenen Elokapina-aktivistin puhelimia törkeän vahingonteon estämiseksi. Holopaisen mukaan poliisin salaisten tiedonhankintakeinojen kohdalla kynnyksen tulee olla riittävän korkealla.

Asia on Holopaisen mukaan erityisen ajankohtainen siksi, että rikostiedustelua koskeva lainsäädäntö laajentaisi poliisin salaista tiedonhankintaa. Ehdotetussa mallissa tiedonhankinnan kynnystä siirrettäisiin yksilöitävästä rikosepäilystä kohti vakavaan rikolliseen uhkaan perustuvaa tiedustelua.

– Jos jo nykyisen lain aikana salaisia keinoja voidaan kohdistaa ympäristöaktivisteihin perusteilla, joita poliisin oma laillisuusvalvonta pitää puutteellisina, olisi vastuutonta väljentää tiedonhankinnan edellytyksiä ennen nykytilan perusteellista arviointia, Holopainen sanoo.

– Mielenosoittaminen, järjestötoiminta, viranomaiskritiikki ja muu rauhanomainen yhteiskunnallinen osallistuminen eivät ole turvallisuusuhkia. Niistä ei saa muodostua perustetta salaisen valvonnan myöntämiselle. Jos ihmiset joutuvat pohtimaan, voiko yhteiskunnalliseen toimintaan osallistuminen johtaa heidän tai heidän läheistensä seurantaan, seurauksena voi olla haitallinen pelotevaikutus ja viimekädessä demokratian kaventuminen, Holopainen sanoo.

Holopainen vaatii, että ennen rikostiedustelulain etenemistä hallitus teettää kattavan arvion salaisten tiedonhankintakeinojen nykyisestä käytöstä, niiden valvonnasta ja oikeusturvatakeiden toimivuudesta. Samalla tulevaan lainsäädäntöön on kirjattava selkeästi, ettei laillinen kansalaisyhteiskunnan toiminta itsessään voi muodostaa perustetta rikostiedustelulle.

– Uusien valtuuksien säätämisen pitää lähteä siitä, että ensin osoitetaan nykyisen järjestelmän toimivan lainmukaisesti ja oikeasuhtaisesti. Nyt esiin tulleiden tietojen valossa tätä ei voida vain olettaa. Hallituksen pitää painaa jarrua, Holopainen sanoo.

Ensimmäinen Elokapina-aktivistien televalvontaa koskeva kokonaisuus on korkeimman oikeuden käsiteltävänä. Ratkaisua valituslupahakemukseen odotetaan syksyllä 2026. 

Holopainen jätti kesäkuussa yhdessä kansanedustajien Inka Hopsun ja Oras Tynkkysen kanssa kirjallisen kysymyksen salaisten tiedonhankintakeinojen käytöstä. Kysymyksen taustalla olivat tiedot ympäristöaktivisteihin kohdistuneesta televalvonnasta sekä tapauksesta, jossa valvontaa oli kohdistettu myös aktivistin alakouluikäisen lapsen puhelimeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Luonnon etu on jälleen jäämässä jyrän alle – hallituksen ennallistamissuunnitelma on riittämätön ja valmistellaan salassa11.9.2026 16:07:49 EEST | Tiedote

Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen paheksuu hallituksen salailua Suomen ennallistamissuunnitelman valmistelussa. Suunnitelmassa ei ole lainkaan kerrottu, miten metsäluonnon tilaa aiotaan parantaa, vaikka metsät ovat tärkein luontotyyppimme. Muiden luontotyyppien osalta lausunnolla on ollut ainoastaan suunnitelman tiivistelmä. Näin hallitus on estänyt sen, että suunnitelman toimia ja niiden riittävyyttä voisi lausunnonantajat arvioida.

Vihreiden Pitko: Suomen tärkein luontopäätös valmistellaan pimennossa11.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote

Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko kritisoi hallitusta siitä, että se valmistelee Suomen EU:lle antamaa ennallistamissuunnitelman luonnosta ilman kunnollista lausuntokierrosta. Suomen suurin luontotyyppi, pohjoiset havumetsät, on poistettu suunnitelmasta, ja niiden kohtalosta päätetään poliittisesti hallituksen ja valtiosihteereiden kesken, kansalaisia, järjestöjä ja tutkijoita kuulematta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye