Mai Kivelä: Ketkä olivat tietoisia Israel-pöytäkirjan allekirjoittamisesta?
1.9.2026 12:02:36 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustajat tekivät hallitukselle yhteisen kirjallisen kysymyksen pöytäkirjasta, joka varmistaa Suomen ja Israelin puolustusyhteistyön kymmeneksi vuodeksi. Tarkoituksena on selvittää, keskusteltiinko päätöksestä hallituksen sisällä, vai toimiko puolustusministeri Häkkänen yksin.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä on kirjallisen kysymyksen laatija, mutta sen takana on koko eduskuntaryhmä. Kivelä kysyy muun muassa, mitä allekirjoitettu yhteisymmärryspöytäkirja sisältää ja ketkä olivat tietoisia sopimuksen jatkamisesta.
– Onko puolustusministeri Häkkänen toiminut omilla valtuuksillaan, vai onko myös muu ulkopoliittinen johto hyväksynyt tämän? Minusta molemmat vaihtoehdot ovat huolestuttavia, Kivelä sanoo.
Suomen ja Israelin välinen yhteisymmärryspöytäkirja varmistaa sotatuotteiden tutkimusta, kehittämistä ja hankintatoimintaa koskevan yhteistyön kymmeneksi vuodeksi. Ylen uutisen mukaan Suomi allekirjoitti yhteisymmärryspöytäkirjan, kun Israel oli jo aloittanut kansanmurhan Gazassa.
– On käsittämätöntä, että Suomi edelleen syventää puolustusyhteistyötä Israelin kanssa. Ajatteleeko ulkoministeri Valtonen samoin kuin Häkkänen? Hyväksyykö hän saman ongelmallisen lähtökohdan kuin puolustusministeri, eli nähdäänkö Israelin valtion toimet erillisenä asiana, Kivelä kysyy.
Pöytäkirja laadittiin jo vuonna 2013, mutta sen voimassaolo oli raukeamassa. Suomi itse ehdotti pöytäkirjan jatkoa alkuvuonna 2024, tällä kertaa kymmeneksi vuodeksi. Asia ei tullut julkisuuteen, koska puolustusministeriö tiedottanut siitä mitään.
Nyt Suomi on siis yhä riippuvaisempi maasta, jonka johtajista on annettu Kansainvälisen rikostuomioistuimen pidätysmääräys ja jonka sotatoimet Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkistön.
– Orpo on todennut, että Suomi tekee kaikkensa, jotta Gazan tilanne saadaan ratkaistua. Valtonen on puolestaan sanonut, että Suomi ei käytännössä käy minkäänlaista kauppaa Israelin kanssa. Molemmat lausunnot annettiin sen jälkeen, kun pöytäkirja oli jo allekirjoitettu. Näin räikeää ristiriitaa sanojen ja tekojen välillä ei voi hyväksyä, Kivelä sanoo.
Kivelä paheksuu sitä, että Suomen hallituksen toimien vuoksi Israelin näkee nyt Suomen porttina Eurooppaan. Israelin puolustusministeriön edustaja on Ylen mukaan todennut, että: ”Suomi on Israelin portti Naton ja Euroopan markkinoille.”
– Pitäisi olla selvää, että kansanmurhaa toteuttavan valtion kanssa ei käydä asekauppaa tai tehdä puolustusyhteistyötä, Kivelä sanoo.
Suomi päätti myös hiljattain lopettaa YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n rahoituksen.
Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti vastustanut kaikkea asekauppaa Israelin kanssa.
Yhteyshenkilöt
Mai Kiveläkansanedustaja
Puh:040 741 7379mai.kivela@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Jessi Jokelainen: Opettajat eivät voi yksinään ratkaista Pisa-tulosten suuntaa8.9.2026 15:13:33 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen tyrmää kokoomusministeri Karoliina Partasen väitteet, joiden mukaan kokoomuksen pitkä linja on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen vahvistaminen. Partanen kommentoi Pisa‑tuloksia Instagramissa.
Pia Lohikoski: Pisa-tulokset kertovat karua kieltä – koulutuksen resursseja ei saa heikentää8.9.2026 12:06:55 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Lohikoski on huolissaan tuoreista Pisa-tuloksista, jotka osoittavat suomalaisnuorten lukutaidon heikkenemisen jatkuvan jyrkkänä. Tämän vuoksi koulutuksen resursseja on hänen mukaansa puolustettava vielä entistä vahvemmin.
Jessi Jokelainen: Hallitus syrjäyttää nuoret miehet4.9.2026 12:05:39 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelaisen mukaan hallitus on täysin välinpitämätön leikkaustensa vaikutuksista nuoriin miehiin.
Pia Lohikoski: Hallitus avaa rahapelimarkkinat, mutta sulkee oven pelihaittojen ehkäisyltä4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus ei ole edelleenkään turvannut rahapelihaittoja ehkäisevien järjestöjen rahoitusta, vaikka rahapelien tarjonnan ja näkyvyyden lisääminen tulee pian kasvattamaan rahapelihaittoja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mukaan vaarana on, että peliongelmat lisääntyvät, mutta apua tarvitseville ei ole tarjolla riittävästi tukea.
Laura Meriluoto: Oikeisto ei pidä moniäänisestä kansalaisyhteiskunnasta2.9.2026 10:46:30 EEST | Tiedote
Budjettiriihen jälkeen varmistui, että hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikkaamista. Tällä hallituskaudella järjestöjen rahoituksesta leikataan noin puolet. Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto varoittaa, että Orpon hallituksen linja uhkaa romuttaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perustaa. Järjestöt ovat monelle suomalaiselle sekä arjen turvaverkko että keino saada äänensä kuuluviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme