Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston luontoillassa kurkistetaan pöllöjen, pölyttäjien ja petojen kesään sekä puutarhaluontoon

2.9.2026 10:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Jyväskylän yliopiston luontoillassa tiistaina 8.9. keskustellaan kesästä 2026. Illan aikana kurkistetaan muun muassa pöllöjen, pölyttäjien ja petojen kesään sekä puutarhaluontoon. Millaisia luontokohtaamisia kesä toi tullessaan? Miten kotipuutarhoissa voi edistää luonnon monimuotoisuutta? Asiantuntijoina yleisön kysymyksiin vastaavat Hanna Keljo, Marko Haapakoski, Jari Haimi ja Heikki Helle.

Luontoillassa keskustellaan myös kestävästä puutarhaluonnosta ja monimuotoisuuden edistämisestä.
Luontoillassa keskustellaan myös kestävästä puutarhaluonnosta ja monimuotoisuuden edistämisestä. Jyväskylän yliopisto/Tiina Salminen Jyväskylän yliopisto

Pöllöt pärjäsivät hyvin, mutta monen pikkulinnun pesintä oli tänä kesänä mollivoittoinen. Pöllöjä suosi Keski-Suomessa hyvä myyräkanta. Pölyttäjiä oli niukasti, mutta metsät notkuvat marjoista. 

Luontoillassa kuulet ajankohtaista tietoa myös puutiaisista, muurahaisista ja perhosista. Missä ovat oravat? Millainen on susikantamme? Miten alkanut karhunmetsästys vaikuttaa karhujen käyttäytymiseen?

Illan aikana puhutaan myös kestävästä, luonnon monimuotoisuutta edistävästä puutarhaluonnosta. Miten erilaiset puutarhakasvit pärjäävät vaihtelevissa sääoloissa?

Asiantuntijoina ovat:

  • Hanna Keljo, puutarhaluonto
  • Heikki Helle, linnut
  • Jari Haimi, hyönteiset, maaperä
  • Marko Haapakoski, nisäkkäät

Luontoillan juontaa tiedetoimittaja Mari Heikkilä.

Kaikille avoin luontoilta on Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä Tietoniekka-tilassa tiistaina 8.9. klo 16.00-17.30. Tilaisuutta voi seurata myös suorana verkkolähetyksenä.

Lisätietoja illasta ja asiantuntijoista: https://www.jyu.fi/fi/tapahtumat/jyvaskylan-yliopiston-luontoillassa-keskustellaan-kesan-kohtaamisista-ja-puutarhaluonnosta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Aikuiset oppivat vieraan kielen puheäänteitä nopeasti – yhdessä oppiminen voi vauhdittaa oppimista15.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote

Aikuiset voivat oppia vieraan kielen uusia puheäänteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa suomenkieliset aikuiset oppivat havaitsemaan mandariinikiinan sävelkulkuja jo neljän tunnin harjoittelun jälkeen. Tulokset viittaavat myös siihen, että toisen oppijan läsnäolo voi tukea oppimista erityisesti sen alkuvaiheessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye