Vihreiden Tiina Elo: Villisikojen massalahtaaminen ei ole kestävä tapa torjua afrikkalaista sikaruttoa
1.9.2026 16:17:19 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo (vihr.) suhtautuu varauksella hallituksen päätökseen tehostaa villisikojen metsästystä koko Suomessa afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi. Elon mukaan kansallispuistoissa tapahtuvalle metsästykselle ei ole mitään perusteita.

Valtioneuvoston tiedotteessa (1.9.2026) kerrotaan, että hallitus korottaa metsästettyjen villisikojen afrikkalaisen sikaruton näytteistä maksettavan palkkion 500 euroon vuoden 2026 loppuun saakka. Korotuksella kannustetaan tiedotteen mukaan tehostamaan villisikakannan vähentämistä tartuntavyöhykkeen ulkopuolisilla alueilla ja tukemaan taudin hävittämistä Suomesta.
– Hallitus sanoo tavoittelevansa villisikakannan vähentämistä tartuntavyöhykkeen ulkopuolisilla alueilla. 500 euron korotettu tapporaha kuitenkin kannustaa hallitsemattomaan villisikojen ampumiseen. Herää kysymys, onko tavoitteena hävittää laji olemattomiin Suomen luonnosta sianlihantuotannon tautiriskin hallinnan nimissä, Elo kysyy.
Elo muistuttaa, että Suomeen omin jaloin levinnyt villisika on riistaeläinlaji, jonka kannan vaarantaminen metsästämällä on kiellettyä.
– Villisika ei ole vieraslaji, vaan tulokaslaji, joka on ilmaston lämpenemisen myötä tullut Suomeen jäädäkseen. Sen kanssa pitää oppia elämään niin, ettei sianlihantuotannon varjeleminen estä muiden elinkeinojen harjoittamista ja ihmisten mahdollisuuksia liikkua luonnossa, Elo korostaa.
– Afrikkalaista sikaruttoa tulee torjua, mutta kestävä ratkaisu ongelmiin ei aina voi olla kaikkien eläinten ampuminen. On tärkeää, että vastuuviranomaisille turvataan riittävät resurssit. Nyt myös asiasta vastaava Ruokavirasto on joutunut hallituksen leikkausten kohteeksi samalla, kun tehtäviä on lisätty, Elo muistuttaa.
Erityisen huolissaan Elo on aikeista metsästää villisikoja kansallispuistoissa sikaruton verukkeella.
– Villisikojen ampumiselle kansallispuistoissa ei ole esitetty mitään perusteita, eikä villisikoja tutkimusten mukaan niissä erityisesti esiinny. Kansallispuistojen nimenomaisena tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus ja se koskee kaikkia Suomessa luonnonvaraisina esiintyviä lajeja, myös villisikoja, Elo linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Suomen tulee tehdä Arctic Summitissa näkyväksi, että pohjoinen lämpenee nelinkertaista vauhtia11.9.2026 16:33:12 EEST | Tiedote
Kun Euroopan johtajat kokoontuvat tällä viikolla Rovaniemen European Arctic Summitiin, Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen tulee käyttää isännän paikkaansa nostaakseen esiin arktisen alueen ekologisen kriisin vakavuutta.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Luonnon etu on jälleen jäämässä jyrän alle – hallituksen ennallistamissuunnitelma on riittämätön ja valmistellaan salassa11.9.2026 16:07:49 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen paheksuu hallituksen salailua Suomen ennallistamissuunnitelman valmistelussa. Suunnitelmassa ei ole lainkaan kerrottu, miten metsäluonnon tilaa aiotaan parantaa, vaikka metsät ovat tärkein luontotyyppimme. Muiden luontotyyppien osalta lausunnolla on ollut ainoastaan suunnitelman tiivistelmä. Näin hallitus on estänyt sen, että suunnitelman toimia ja niiden riittävyyttä voisi lausunnonantajat arvioida.
Vihreiden Pitko: Suomen tärkein luontopäätös valmistellaan pimennossa11.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko kritisoi hallitusta siitä, että se valmistelee Suomen EU:lle antamaa ennallistamissuunnitelman luonnosta ilman kunnollista lausuntokierrosta. Suomen suurin luontotyyppi, pohjoiset havumetsät, on poistettu suunnitelmasta, ja niiden kohtalosta päätetään poliittisesti hallituksen ja valtiosihteereiden kesken, kansalaisia, järjestöjä ja tutkijoita kuulematta.
Vihreiden Alametsä: Itsemurhat on saatava nollaan10.9.2026 15:19:44 EEST | Tiedote
Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisyn päivää. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii toimia itsemurhien saamiseksi nollaan.
Vihreiden Hopsu kiittää ulkoministeriä siirtokuntarajoituksien ajamisesta, mutta pelkää Suomen toimien jäävän auttamattoman riittämättömiksi9.9.2026 17:00:33 EEST | Tiedote
Suomi on eilen liittynyt 12 maan joukkoon, jotka ovat vahvistaneet aikovansa asettaa kansallisia pakotteita tai tukevansa Euroopan kaupparajoituksia Länsirannan siirtokunnista tuleville tuotteille. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo tämän olevan tervetullut, mutta täysin riittämätön toimi, ja penää miten Suomi aikoo konkreettisesti asiaa edistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme