Vihreät - De Gröna

Virta: Suomella ei ole enää varaa Orpon hallitukseen

1.9.2026 20:42:47 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksen viimeinen budjetti jatkaa politiikkaa, joka kasvattaa velkaa mutta samalla lisää köyhyyttä, työttömyyttä ja tulevaisuuden kustannuksia.

– Pääministeri Orpon mukaan Suomella ei ole varaa suunnan muutokseen. Uskon suomalaisten olevan eri mieltä. Kun velka jatkaa kasvuaan, 26 000 uutta lasta on työnnetty köyhyysrajan alle ja suomalaisilta leikataan työpaikkoja keskellä työttömyyskriisiä, niin se, mihin Suomella ei enää ole varaa, on Orpon hallitus, Virta sanoo.

Virran mukaan hallituksen leikkauspolitiikassa näkyvät arvovalinnat. 

– Hallituksen leikkauspolitiikan inhimillinen hinta on ollut kohtuuton. Suomessa kasvaa nyt noin 137 400 lasta köyhyydessä ja työttömyystilanne on EU:n heikoimpia. Ja silti samaan aikaan hallitus leikkaa ideologisesti myös järjestöiltä, mikä vie ihmisiltä apua ja työpaikkoja, Virta tiivistää.

Virran mukaan nyt pitäisi arvioida rehellisesti, mitkä säästöt todella vahvistavat julkista taloutta ja millä hinnalla.

– Jos tämän päivän säästöt lisäävät lapsiköyhyyttä, heikentävät osaamista, vievät työpaikkoja tai leikkaavat ennaltaehkäisevästä avusta niin, että myöhemmin tarvitaan kalliimpia palveluja, mikä on lopulta todellinen säästö? Virta kysyy.

– Mutta onneksi tämä oli Orpon hallituksen viimeinen budjetti. Jos se on Vihreistä kiinni, epäoikeudenmukainen ja lyhytnäköinen politiikka, jossa lasku lähetetään lapsille sekä pienituloisimmille ja joka laiminlyö tutkittua tietoa ympäristökriiseistä, päättyy ensi keväänä. Me Vihreät tekisimme toisin: poistaisimme lapsiperheköyhyyden vuoteen 2035 mennessä, mahdollistaisimme koulutusta ja hyvän arjen edellytyksiä jokaiselle taustasta riippumatta ja torjuisimme ilmasto- ja ekokriisiä, Virta päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Holopainen ja Hopsu: PISA:n hälytyskellot ovat soineet jo pitkään – esittävät työrauhaa luokkahuoneeseen ja jokaiselle oppilaalle sopivasti haastetta8.9.2026 11:38:17 EEST | Tiedote

Suomen PISA-tulokset ovat viimeisimmän tutkimuksen mukaan jälleen kerran heikentyneet. Lukutaidon heikkeneminen on erityisen huolestuttavaa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Mari Holopainen esittävät erityisluokkien lisäämistä, luokkahuoneiden työrauhan turvaamista riittävällä henkilöstöllä ja paluuta kirjojen äärelle.

Virta Kaikkoselle: Hyvä, että ruoantuotannon tulevaisuus nousee politiikan kärkeen – ilman elinkelpoista luontoa ei ole suomalaista ruokaa5.9.2026 17:20:59 EEST | Tiedote

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nosti juuri Vihreiden kesäkokouksessa suomalaisen ruoantuotannon esimerkiksi siitä, miksi ympäristöturvallisuus tulisi ottaa kokonaisturvallisuuden perustaksi. Virta pitää keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen tämänpäiväistä avausta mahdollisesta välikysymyksestä suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta tärkeänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye